Vierailija

Kommentit (3)

YLE Mobiiliuutiset





08.01.2006, klo 14.08 (päivitetty 08.01.2006 klo 15.58)



Voimakas maanjäristys on ravistellut Kreikan pääkaupunkia Ateenaa, uutistoimistot kertovat. Ateenan geodynaamisen instituutin mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 6,9 Richteriä. Sen keskus oli 200 kilometriä Ateenasta etelään lähellä Kythiran saarta ja noin 70 kilometrin syvyydessä meren alla.







Eri laitosten arviot järistyksen voimakkuudesta ovat vaihdelleet 6,5:n ja 6,9 Richterin välillä.



Järistys ei ilmeisesti ole vaatinut ihmishenkiä, ja aineellisetkin vahingot ovat jääneet varsin pieniksi. Kythiran saaren pormestarin mukaan osa alueen teistä ja taloista on kärsinyt vaurioita.



Ateenan geodynaamisen instituutin johtajan Giorgos Stavrakakisin mukaan oli onni, että järistys sattui vedenalaisena. Muutoin tuhot olisivat voineet olla hänen mukaansa huomattavia. Stavrakakisin mukaan sunnuntain maanjäristys oli 99 prosentin varmuudella pääjäristys, eikä voimakkaita jälkijäristyksiä odoteta tulevan.



Silminnäkijöiden ja tiedotusvälineiden mukaan seitsemän sekuntia kestänyt järistys tuntui myös muualla maassa sekä Kyproksessa, Italiassa, Gazan alueella ja Egyptissä saakka.



Lähes 150 ateenalaista kuoli ja 60 000 jäi kodittomiksi kuusi vuotta sitten sattuneessa järistyksessä, jonka vahvuudeksi mitattiin 5,9 Richterin asteikolla.



Reuters, AFP, AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat