Vierailija

Tämä erinomainen kirjoitus on lainattu kirjoittajalta " janne66_2000" . Teksti on pitkä, mutta sitäkin tärkeämpi.



" Alla olevan tekstin faktat tarkistettu ja tarkoituksena vain tuoda medioissa vähemmän esiintyneitä puolia presidenttiEHDOKAS Tarja Halosesta:



Suomen tasavallan presidentin valtaoikeuksia on karsittu rutkasti. Presidentin tärkein työinstrumentti taitaa olla nykyään mielipidevaikuttaminen. Mielipidetiedustelujen mukaan kansalaiset kokevat presidentin tärkeimmäksi tehtäväksi hyvinvointivaltion säilyttämisen. Ottamatta kantaa tämän mediassa esitetyn väittämän oikeellisuuteen, presidentillä toden totta tulee olla arvovaltaa vaikuttaa yhteiskunnassamme sekä sosiaalisissa että taloudellisissa asioissa.



Mielestäni kunnioitetun ja arvostetun presidentin tulee myös omata korkean moraalin, toimien esimerkkinä muulle yhteiskunnalle.

Presidentillistä arvovaltaa ja moraalisia arvoja kansalaisten ja muiden päättäjien silmissä eivät ainakaan paranna:



- Tarja Halosen näkyvä EEC-vapaakauppasopimuksen vastustaminen. Itse en ainakaan muista Halosen tunnustaneen toimineensa tuossa virheellisesti ja siten on täysi syy olettaa, ettei hän koe tehneensä väärin.



- Halosen aktiivinen rooli DDR:n tunnustamiskomiteassa. Itse en ainakaan muista Halosen tunnustaneen toimineensa tuossa virheellisesti ja siten on täysi syy olettaa, ettei hän koe tehneensä väärin.



- Puoluetoverin ja edellinen tasavaltamme presidentti on ilmaissut, ettei kannata Tarha Halosen jatkamista toiselle presidenttikaudelle.



- Johtamistaidon opisto on kouluttanut suuren joukon Suomen yrityselämän huippujohtajista. Johtamistaidon opisto teki tutkimuksen kolmen suosituimman presidenttiehdokkaan johtamistaidoista: Tarja Halonen sijoittui johtamistaidossa kaikkein huonoinpaan luokkaan, huonoinpaan kymmenesosaan.

Halosesta paljastui, ettei hän arvosta eikä kunnioita alaisiaan, vaan jyrää omat kantansa läpi voimalla. Tieto täsmää ulkoministeriöistä tulleiden huhujen kanssa Halosen ulkoministeriyskaudelta.

Tutkimus oli tehty haastattelemalla Halosen (kuten kahden muunkin pääehdokkaan) nykyisiä ja entisiä alaisia ja työtovereita.

Käyttämällä Halosen kaltaista johtamismallia, on suuri vaara, että paineen alaisena johtaja hajoaa täysin ja siten hänestä tulee kyvytön toimimaan.



- Tarja Halonen oli mukana vanhan valtauksessa 1960-luvun lopulla;

Vanhan valtauksessahan kyse oli vasemmistoradikaalien pyrkimys aiheuttaa Suomessa epäjärjestystä ja sitä kautta avata tie vallankumoukselle. Sinänsä aika mielenkiintoinen tausta tasavaltamme päämiehelle (kuten myös nykyiselle ulkoministerille).



- Maamiinat ovat yksiselitteisesti vain maarajojen puolustamiseen soveltuvia. USA, Venäjä ja Kiina niistä luopumiseen eivät ole sitoutuneet. Kenen etua Tarja Halonen ajoi vaikeuttaessaan merkittävästi Suomen pitkien maarajojen puolustamista ja toimiessaan vastoin puolustusalan asiantuntijoiden suosituksia.

Halosen voimakkaasti ajama maamiinoista luopuminen ei ainakaan nosta Halosen arvovaltaa maamme muiden päättäjien silmissä joitain vihreiden ja vasemmiston vaikuttajia lukuunottamatta.

Sivulauseenomaisesti voisi mainita, että mahdollisen sodan syttyessä maamiinakiellosta kärsisi suoraan ja eniten juuri kouluttamaton rivisotilasryhmä eivätkä niinkään koulutetut maamiinakieltoa voimakkaasti vastustaneet " herrat" .



- Jotain Tarja Halosen aatteista kertoo se, ettei hän kunnioittanut Suomen viimeistä sodanaikaista sankaria, Kenraali Adolf Ehrnroothia.

Kenraali oli toivonut pääsevänsä viimeiselle matkalle tykkilavetilla ja minkä kunnianosoituksen, niin uskomattomalta kuin saattaakin suomalaisesta asia kuulostaa, Tarja Halonen vainajalta kielsi.



- Edelleenkin Tarja Halosen vaikutusvaltaa ei lisää se, että hän katsoi takavuosina tärkeämmäksi tehtäväksi edustaa Suomea Chilessä pidettävässä toverijuhlassa, kuin samaan aikaan Suomessa pidetyssä suuressa sotaveteraanien tapahtumassa.



- Moraalista esimerkkiä muille ihmisille Halonen on näyttänyt kirkkoon kuulumattomuudellaan, asumalla vuosia avoliitossa, yksinhuoltajuudellaan (ei koskaan edes asunut saman katon alla lapsensa isän kanssa), puolustamalla aktiivisesti vähemmistöjä muttei koskaan vaikkapa ydinperheitä.

Sopiiko Suomen tasavallan presidentin omalla esimerkillään ja puheillaan kannustaa naisia hankkimaan lapsia ilman pysyvää sitoutumista aviomieheen. Tälläisen esikuvanko haluamme lapsillemme?

Halosen yhden harvoista viime viikkoina annetuista kannanotoista mukaan miehet eivät kykene lainkaan yhtä hyvin lasten hoitamiseen, kuin naiset. Aika kummallinen lausunto Tarja Halosen suusta muistaen hänestä annettuun kuvaan myös tasa-arvon puolustajana.



Mikään näistä Tarja Halosen omista valinnoista ei sinänsä tee ihmisestä sen huonompaa tai parempaa, muttei ainakaan paranna suomalaisten arvojen säilymistä. Niiden arvojen, joiden varaan koko maamme hyvinvointi rakentuu.



- Halonen on käytännön toimissaan ja puheissaan osoittanut olevansa kiinnostuneempi globaalista köyhyydestä kuin Suomen duunareista tai edes Suomen köyhistä. Eli juuri päinvastoin, kuin mikä mielikuva eritoten Halosen kannattajakunnalla Halosesta on.



- Edesmenneen katolisen kirkon päämiehen, Paavi Johannes Paavali II, hautajaisten suomalaisedustus on sinänsä oma surullinen episodinsa; Pääsääntöisesti kaikkien muiden kristillisten ja jopa tärkeiden islamilaisten valtioiden päämiehet olivat hautaamassa yhtä maapallomme tärkeintä henkilöä. Vain yksi loisti poissaolollaan.



- Nk. Tiitisen listat. Demokraattiseen valtioon ja avoimeen tiedonvälitykseen kuuluu, että merkittävien julkisuuden henkilöiden tai luottamusviroissa toimivien henkilöiden aiempia tai nykyisiä toimia ei salailla. Tämä koskee erityisesti sellaisia asioita, joilla saattaa olla olennaista vaikutusta kyseisten henkilöiden kykyyn toimia julkisuudessa tai viroissaan.

Aiempi vieraan vallan asiamiehenä toimiminen, sen lisäksi, että saattaa useissakin eri tapauksissa olla suoranaista maanpetturuutta, saattaa myös olla tehokas kiristyskeino.

Demokraattisissa länsimaissa asioiden salailu on perinteisesti liittynyt vain vallanpitäjien omien rikollisten tai moraalisesti erittäin arveluttavien toimien peittelemiseen. Tarja Halosella on ollut jo kuusi vuotta aikaa avata nk. Tiitisen listat eikä hän sitä ole halunnut tehdä. Jälleen kerran, Tarja Halosen motiivit, tässä tapauksessa salata lähihistoriaamme, ihmetyttävät.



Kun meillä on Suomessa monia muitakin presidentin virkaan kelvollisia ihmisiä ehdolla, niin miksi yllä kuvatun kaltainen ehdokas on seuraavissa presidentinvaaleissa niin vahvoilla ? Löytyisikö tässä olevasta listasta joku totuudenjyvänen:



- Vain harvoilla ihmisillä on mahdollisuus tai edes kiinnostus eri ehdokkaiden todellisiin ajatuksiin ja tekoihin perehtymiseen. Siten äänestyspäätös tehdään suurelta osin mielikuvien ja vain vähäisissä määrin faktojen pohjalta.



- Halonen ei riskeeraa äänien menettämistä ja siksi ei julkisesti ota kantaa juuri mihinkään. Ei myöskään ole antanut haastatteluja, ei esiintynyt televisiossa eikä muuallakaan.



- Samaan aikaan SAK:n ja SDP:n propagandakoneistot (so tiedotusorganisaatiot) ajavat täysillä Halosen etua. Pitävät esillä Haloselle edullisia ja pyrkivät hiljentämään kiusallisia asioita.



- Eduskunnan kokoonpanon pohjalta voisi päätellä jotain maamme väestön enemmistön aatteista ja mielipiteistä; Siltikin aateiltaan erittäin vasemman laidan Tarja Halonen saavutti viime presidentinvaaleissa suuren suosion. Miksi ? Tahto saada Suomeen ensimmäinen naispresidentti ei selitä kuin pienen osan poliittisen kentän väreihin nähden Halosen saavuttamasta ylimääräisestä suosiosta.



- Ihmisten mielikuva Halosesta on että hän on humaani ja ihmisläheinen " tavis" . Tilanne on itseasiassa juuri päinvastoin; Halonen ei arvosta muita ihmisiä, hän on tutkitusti johtajana surkea ja omaa kaikkea muuta kuin keskivertosuomalaisen aatteet. SAK-SDP propagandakoneisto on onnistunut tehtävässään.



- Suomen hyvinvointi perustuu osaamiseen. Tästä maassamme ollaan aika yksimielisiä poliittisen kentä laidasta laitaan. Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö Tarja Halonen ei tunne edes tavallisimpia sotilasarvoja ja vieläpä väheksyy asiaa. Mitä siis puolustusvoimien ylipäällikkö tietää asevoimistamme ?



On oikeastaan surullista, että loan heittäminen ei kuulu suomalaiseen poliittiseen elämään, sillä näemmä vain sen avulla Halosen peruskannattajaduunarin silmät voitaisiin avata propagandatoimistojen välittämää mielikuvaa totuudenmukaisemmaksi.

Kuten arvostettu presidentti Martti Ahtisaari edeltäjänsä Koiviston ja seuraajansa Halosen välissä toiminnallaan osoitti, myös vasemmistosta löytyy kelvollisia ihmisiä johtamaan maatamme; Päinvastoin kuin Tarja Halosen presidenttiehdokkuus näissä tulevissa vaaleissa, presidentti Martti Ahtisaaren ehdokkaaksi valitseminen oli aikoinaan kansalaisten valinta esivaalien muodossa, eikä nykyisen kaltainen puolue-eliitin päätös.



Onnea Suomen tasavallan kansalaiset, saatte sellaisen presidentin kuin haluatte. Ylhäältä pienen eliittiryhmän johtama demokratia on sitten lystiä."

Sivut

Kommentit (55)

Se ei todellakaan kuulu mihinkään johtamisosaamisen eliittiin Suomessa, eikä siellä kouluteta ketään huippujohtajia. Enpä pitäisi noita tutkimustuloksia mitenkään liian hyvinä. Eli eipä kirjoittaja taida olla ihan tiedon tasalla asioista.





t. niinistöfani - ja useita vuosia asiakkuussuhteessa JOT iin ollut. (Ja katkaissut sen)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Presidentillä on itse asiassa hyvin vähän valtaa ja sekin vähäinen valta on ulkopolitiikan alalla ja hallituksen kanssa jaettua. Ei siis mitään valtaa vaikuttaa Suomen sisäisiin ja tavallisen tallaajan asioihin, paitsi jotain mielipidevaikuttamista, jota kuka tahansa julkkis voi harjoittaa. Mutta tyhmä kansa ei ymmärrä tätä vaan haikailee jotain vahvaa johtajaa, menneen ajan kuningashahmoa, joka muka aidosti huolehtisi köyhästä ja sotaveteraanista ja pitäisi pahat virkamiehet ja ministerit kuriin. Presidentin vaalien äänetysprosentti on jostain ihmeen syystä korkeampi kuin kunnallisvaalien, vaikka kunnanvaltuustossa päätetään ihmisten arjen kannalta todella olennaisista ja läheisistä asioista.



Presidentti-instituutio pitäisi lopettaa ja jos tarvitaan joku seremoniahahmo vailla oikeaa valtaa, niin miksei samantien valita kuningasta? Ei se välttämättä kalliimmaksi tulisi ja vienninedistämisen kannalta se voisi olla jopa tehokkaampi.

Entä mitäs te naiset sanotte, jotka äänestitte viimeksi halosta, koska hän oli avoliitossa? Kuulin silloin useamman suusta sen olleen äänestysperuste. Yksikin sanoi, että hän kyllä peruu äänensä, jos halonen menee naimisiin! No, kai se verotus kevenee, jos on avio-, ei avoliitossa?

Ei ole mustamaalausta, vaan kiusallisia salaisuuksia, joista demarimediat YLE ja HS vaikenevat.



Pitääkö tosiaan äänestää vain siksi, että pahat ihmiset " mustamaalaavat" ? Totuus ei merkitse mitään? Tässä totuuden kieltämisessä ja sen seuraamuksista onkin selitys ihmisten ja maailman ongelmille...

Ikävä kyllä kukaan ehdokkaista ei ole minulle kyllin hyvä, vaikka heissä kaikissa on jotain hyvää. Halosessakin on jotain hyvää; ei kuulu kirkkoon. Mitä hyvää muista ehdokkaista löytyy? Ja muuten, tää kirjoittelu on ihan turhaa, Halonen on takuuvarma pressa. Minä en tuosta roskasakista äänestä ketään.

=)





http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id1111560



Uhosiko Halonen liian aikaisin?



Presidentti Tarja Halonen ja hänen kampanjaväkensä ehtivät jo ilmoittaa voitonvarmaksi tavoitteekseen ratkaista vaalit yhdellä kierroksella.



Tuorein Helsingin Sanomien gallup kertoo Halosen kannatuslukujen laskeneen 51 prosenttiin. Kun virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä, Halosen kannatus saattaa jo olla suoraan voittoon vaadittavan 50 prosentin alapuolella.



Halosen tavoite voi olla karkaamassa käsistä viime hetken virheiden vuoksi.



Itsevarma ilmoitus voiton tavoittelusta ensimmäisellä kierroksella saattoi ärsyttää muiden kuin vasemmistopuolueiden mahdollisia Halos-kannattajia.



Halosen kampanjapäällikkö Markku J. Jääskeläinen ehti samassa huumassa vedota, että Suomen naiset voisivat säästää valtiolta seitsemän miljoonan euron vaalikulut äänestämällä Halosta ensimmäisellä kierroksella. Myöhemmin Jääskeläinen ilmoitti " paheksuvansa lausuntoaan itsekin" .

Arvostan Halosen globaalia ajattelutapaa ja selkeää pesäeroa kirkkoon. " Valtionkirkko" on minusta aivan kestämätön ajatus. Pelkään myös keskustalaista nurkkakuntaisuutta ja " naiset kotiin" ja " ydinperhe on ainoa oikea perhe" -asennetta.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat