Seuraa 

Sivut

Kommentit (39)

Täällä istuu yksi elävä ruumis... Eilen uni tuli kyllä puolenyön jälkeen, mutta kahden aikaan taas heräsin. Jalat kramppasi puoli yötä ja nykyään tuntuu muutenkin olevan tosi vaikeaa löytää hyvää asentoa. Yksi tyyny jalkojen välissä ja toinen masun edessä kainalossa. En tiiä, mutta ei kyllä kauaa jaksa jos ei saa nukuttua. Oletettavasti ensi yökin on uneton kun tänään oon iltavuorossa ja huomenna meen aamuun. Onneksi äiti antoi mulle auton loppuviikoksi niin ei tarvi noita ilta-aamu yhdistelmiä bussilla kulkea.



Nasumasulle ja typylle onnittelut kivoista ultrakuulumisista =)



Mulla on myös istukka etuseinässä mutta silti liikkeet on tuntunut päivittäin 17+3 lähtien. En tiedä onko se istukka sitten jotenkin tuossa vasemmalla puolella kuitenkin enemmän kun sillä puolella ei liikkeitä ole juuri tuntunut ennen kuin nyt kun masu rokkaa jo oikein kunnolla.



Stellanord, mulla on kanssa itku tosi herkässä... tosin mä oon kyllä aina pillittänyt ihanissa elokuvissa jne, mutta raskausaikana on kyllä mennyt ihan yli. =D Oli jo vähän liikaa kun joskus aika alkuvaiheessa paruin emmy-gaalan läpi kun ihmiset voitti palkintoja =D



Näin muuten viime yönä unta, että meidän poika syntyi... putkahti tosin maailmaan vanhempieni olohuoneessa. Ja vastasyntyneeltä löytyi jo neljä hammasta ja paaaaaaljon tukkaa =)



Aurinkoista tiistaita toukoiset!



[color=red]pikku-milli & paco 24+4[/color]

Täälläkin huonosti nukuttu yö! taitaapa johtua kahvinjuomisesta. sitä tuli eilen juotua vaikka en muuten juo.. heräsin sit kun mies lähti töihin ja Remppakin heräs samalla. nyt sit väsyttää!



pikku-milli: kiva et keilaaminen onnistui ja serkkutytölläkin oli varmasti hauskaa! =)



nyt ollaan sit mekin puolessa välissä!!! ihanaa!



Voikaa hyvin, pitää mennä laittamaan aamupalaa lapsille!



my_selene ja Remppa rv 20+0!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pricilla: Parannus-säteitä esikoiselle ja voimia koko perheelle. On aina ikävää, kun pikkuinen sairastaa. Niin ja kiva kun pääsitte jo kotiin.



Hekusti: Joo älä ole huolissasi, jos liikkeitä ei vielä tunnu. Itse tunsin esikon liikkeet vasta joskus rv.20. Mulla oli kans istukka etuseinässä. Sitten myöhemmin oli tosi liikkuvainen masukki, jorausta ja potkuja välillä liiankin kanssa.



Muistin pätkimistä joku valitteli. Joo täällä on ainakin yksi kaho-pää. Siis aivot on varmaan pehmenneet. Mitään en muista ja toisinaan puhun ihan höpöjä. Esikosta muistan et jossain vaiheessa ei tavaratkaan pysyneet kädessä ja yksinkertaiset päässälasut vaati ponnistelua tai laskinta. Mun teoria on, että osa aivo-kapasiteetista sulaa lapselle. Joo, ja esikko on aika fiksu tenava, joten saas nähdä oonko aivoton tän toisen jälkeen :).



Sitten tyystin oma napaisiin asioihin eli

Tänään oli odotettu rakenneultra. Siellä se pikkuinen köllötteli. Kaikki osat oli paikoillaan ja kunnosa eli ok merkki tuli. Painoa oli 437, joka vastaa viikkoja ja syke 150.

Sitten se jännä juttu. Minä, kun kuvittelin ruudulla näkeväni munat eli poju olisi tulossa. Ultraaja oli kyllä sitä mieltä, että ei voi nähdä, kun näki vaan kassit, jotka yhtä hyvin voi olla häpyhuulet. Toisaalta niillä on kai ohjeet tampereen keskusäitiysneuvolassa, että ei saa kertoa. Joo, tiedä häntä, mutta tuli hassu olo, kun olen koko ajan ajatellut masukkia tyttönä. No, jännityksessä elämme edelleen. Vaikka ei sillä sukupuolella tietenkään väliä oli, olisi vaan kiva tietää. Minä utelias olen.



Hyvää yötä kaikkille ja nukkukaa hyvin

typy ja pähkinä 21+2

Neuvola oli tänään. Painoa kertyi joulusta joka vuotiset 2kg, että nyt on sitten 10kg pamahtanut tämän raskauden aikana. Suklaalakko päälle vaan ... Hemoglobiini oli 120 ja rautakuurille päästiin. Retaferit ei todellakaan käy, maha menee niin sekasin ettei oo tosikaan. Kokeillaan nyt jotain s:llä alkavaa edullista valmistetta. Jos ei käy niin katotaan sitten taas uudestaan että mitäs tällä kertaa. Viime loppuraskaudessa söin persiljaa takapihalta kun en mitään rautalääkkeitä syönyt. Hyvin pysy arvot. Valittelin supistuksia kun on ollut enempi ja vähempi kuukauden ajan jo, ja seuraavaks sainkin sitte lääkäriajan. Kova on vaava liikkumaan. Sydänääniä kun kuunneltiin niin latas aikamoisen potkun suoraan siihen anturaan. Krrh! vaan kuulu ja terkkariki nauro että onpas siellä villikko.:-) Vähä alkaa epäilyttää että onkohan itelle tullu poskiontelontulehdus kun jatkuvasti melkein tuntuu painetta päässä. Ja räkää riittää edelleenkin. Onneks pojilla alkaa mennä ohi tauti. Viimeset silmätipat menee tänään, toivottavasti ei tarvii enempää. Pakko käydä pitkälleen vähäks aikaa kun huonosti nukuttu yö täälläkin takana...

Tulipa äsken luettu tänään tullutta vauva-lehteä. siellä kun tuli mukaan se " saamme vauvan" -kirjan niin aloin miettiä et miksen lukenu sitä kun odotin ekaa. yritin olla ottamatta selvää koska en halunnu tietää mitä voi mennä pieleen mut tää on hyvä. itelläni ei ollu synnärillä mitään tietoo calmetesta. heh..ihan kauhee vauva-kuume iskee joka kerta kun lukee vauvoista tai näkee kaupassa joku tooosi pieni.



Stellanord; ihana runo. oon ollu koko raskauden aikana tosi herkkä. itku tulee jopa kauniit ja rohkeet kattoessa. se on jo jotain. alussa yritin kerran lukee vauva-lehdestä synnytyskertomaus mut ei siitä tullu mkiotään kun en nähny mitään kyynelten takaa vaikka ne ihmiset siinä jutussa ei edes ollu vielä päässyt saliin vaan niitä käänyttiin ovella jo. ihan uskomatonta miten nää odotukset voi olla erilaisia. ennen ei oo ollu tämmöistä.



mun jalka ja varpaat ovat kipeet kun kaaduin yöllä kun nousin ylös sängyssä. nyt käveleminen on yhtä tuskaa. no, ainakin on hyvä syy olla laiska. =)



pitää mennä laittamaan ruokaa, lapset lähös taas muutamaks tunniks isälleen niin pääsen kahvittelemaan kaverille.



voikaa hyvin!



my_selene ja Remppa rv20+

Viime yönä näin unta että neuvolantäti suurenteli ultrakuvasta mulle kikkelin kuvaa... Nyt oon nähny sekä tyttö- että poikaunen eikä vaistokaan käänny vielä kummankaan puoleen :-/



Muisti pätkii täälläkin: ystävä tuli kahville niin ihan pokkana kaadoin kahvit vain omaan kuppiini ja kävin pöytään :) Samoin vaatekaappia siivotessa mietin että ihanku vaatteet ois jotenki vähentyneet, niin seuraavalla viikolla löysin niitä korillisen viikattuna pyykkituvasta, mulla kun on pesukone ollut rikki n. 3 viikkoa niin ei oo tullut käytyä, joku naapuri niihin sitten hermostunu ja viikkaillu pois narulta :-P



Tänä aamuna tuli ilmeinen hormoni itku aamupalapöydässä. Musta on tullu raskauden myötä tosi herkkä. Yleensä en itke juuri koskaan, mutta nyt kihosi kyyneleet silmiin jo kun äidilleni äitiyspäivärahoista (!!)puhuin B-) No, jaampa tämän aamuisen itkuni syyn teidänkin kanssa. Jos kaikki menee niinkuin elokuvissa, niin tälläinen tekstari lähtee toivottavasti toukokuussa sairaalasta (kirj. Tittamari Marttinen):



Kevätvauvalla perhospaita,

potkupöksyissä aurinkoraita.

Nukkuu alla krookusten täkin,

huulilla sirkutus västäräkin.

Tyynyllä kasteen hipaisu hellä,

kelpaa siinä kelliskellä.



onnenkyyneleitä tihrustaen stellis & voitto rv23

Harjoittelusta kotiuduttu ja olo on kamala... oon ihan tautisen väsyksissä, vaikka ilta osastolla olikin tosi rauhallinen. Mutta kolmen viikon loman jälkeen tuntuu, että vauvakin oli ihan järkytyksissään kun on koko päivä oltu liikkeellä. Koko päivän on liikkunut ihan tosi paljon. Ja kyllä toi masukin alkaa jotenkin painaa jo, vaikka ilta oli tosiaan rauhallinen ja paljon istuttiinkin niin nyt on masussa oikein huono olo.



Pid, täällä ainakin nukutaan tyyny polvien välissä... paitsi välillä se ahdistaa liikaa ja tulee niin kuuma, että on pakko heivata pois. Ja kankkuun pistää myös mulla. Tosin kovempi pistos mulla on häntäluussa ja sängyssä kääntyminen on ihan tuskaa.



Supistuksista joku kysyi. Mulla on alkanut nyt olla selvästi enemmän harjoitussuppareita. Ja illallakin tulee ihan vaan vessaan lähtiessä kun nousee sängystä.



Niin ja talvilomasta =) Ystävänpäivän aikaan tehdään kahden yön kylpyläreissu ja sitten todennäköisesti parin viikon päästä lähdetään lappiin mökille pariksi yöksi kun mies oli saanut muutaman päivän vapaat ja mäkin sain harjoittelun vuorot järkättyä siten, että sain neljä päivää vapaata peräkkäin. Pitempää talvilomaa ei sitten yhdessä vietetä. Mies lähtee maaliskuun alkupuolella viikoksi lappiin moottorikelkkailemaan ja koulukavereita moikkaamaan. Mutta saa sitten neljän viikon kesäloman kun ei talvella pidä toista viikkoa lomaa. Mä annoin ihan takarajaksi miehen reissulle tuon maaliskuun puolivälin... =)



Nyt sohvalle köllimään...



[color=red]pikku-milli & paco 24+3[/color]

Kiva että Pricilla olet takaisin ja " arki" alkaa taas sujua, itse olin tuossa viime syksynä tytön kanssa sairaalassa kuumekouristusten vuoksi pari päivää ja tosiaan sen reissun jälkeen väsytti.. Huolesta soikeena kun ei osannut nukkua. Ihanaa että kaikki on jo hyvin! =)



Onnea ihanista ultrakuulumisista kaikille!



Stellanord! Aivan ihana runo, pitää melkein itsekin pyyhkiä kostunutta silmäkulmaa.. Voi ja varovaisesti alkaa suunnittelemaan ristiäskutsuja ja muuta, oon sellainen suunnittelijatyypi - eli elän aina jotain odottaen..

Stellan.. Mistä löysit noin kauniin runon?



Masukkiin ei oikeastaan uutta, viime yönä nukuttiin kuin tukit koko perhe ja nyt tuntuu olevan energiaa ylimääräiseen touhuiluun asti. Myttynen aloitti hurjan jumpan jo heti aamusta, vilkas vauveli..

Aurinko paistaa täällä savossa jo korkealla, olispa ihanaa mennä hiihtämään jos ois ne sukset..

Kevään tuntua ilmassa - meidän vauvakevään!



Moikka ja ihanaa päivää!

pid ja Myttynsä 22+3

Massennankohan minä teitä muita kun tulen tänne hyvin nukutun yön jälkeen.....Omassa nukkumisessa ei ole mitään vikaa. Ja normaalissa elämässä olen tottunut tulemaan toimeen vähällä unella, niin minulle 7 tuntia on jo hyvin. Ehkä tähän pirteyteen vaikuttaa myöskin se että tänään alkaa vapaat ja saan olla pitkästä aikaa 2 päivää peräkkäin vapaalla. Ja eilen tosiaan ennen töitä jo siivosinkin =)



pam-pu-la: Menin alunperin työterveyden kautta yksityiselle ja siellä sanottiin että jonoa on paljon. Kutsu sairaalaan neurologian puolelle tuli jo seuraavalla viikolla ja kuvauksia odotin " vain" kolmeviikkoa. Kävin myös antamassa kaiken maailman sähkökäyriä ja valvomassa yhden yön osastolla.Aamulla sitten sain nukahtaa ja siinä tutkittiin untani. Itselläni oireet miksi hakeudun olivat kova päänsärky ja unissakävely. Ja se alkoi vasta aikuisiässä. Muutaman kerran olen herännyt ulkoa yövaatteissa ja ilman avaimia. Ja tänä päivänä en (kai) käy ulkona mutta aamulla saattaa löytyä esim. avonaisia kirstunkansia tavarat ulkona josta tiedän jotain unissani touhunneeni. Se oli jo aikas pelottavaakin, vaikka nyt niille kavereiden kanssa naureskellaankin. Mutta unissakävelyn syyksi sanottiin juuri tuo piilevä epilepsia. Toivottavasti teillä kaikki oireet katoavat mahdollisimman pian.



Oma napa piti aamulla ilmeisesti jumppatuokion ja kävi sen päälle nukkumaan...hassua kuinka liikkeet alkavat tuntua jo ihan säännöllisesti vaikka vastahan sitä tunsi ensimmäisen kerran. Muuten voin hyvin ja loppuviikosta saan nuo tukisukat joista toivon olevan apua tuohon jalkojen turvotukseen.



Hyvää uutta viikkoa kaikille!



Dolosa ja sintti 20+3

Taas meni viikonloppu vikkelästi, vaikka olikin pidennetty sellainen. Jouduin minäkin kuitenkin seuraamaan tilintarkastajan ominaisuudessa inventaaria lauantaina, joten ihan kunnon työpäivähän siitä sitten tuli.



Tänä aamuna käytiin neuvolassa. Pelkäsinkin pahinta punnituksessa ja paino on tosiaan noussut vähän liikaa sitten edellisen neuvolakäynnin. Painon nousu viikkoa kohti ed. käynnistä 660 g. Kokonaispainon nousu tähän mennessä 5,4 kiloa. Joulu (ja loma) taisi olla syynä kovaan painon nousuun. Nyt on vähän hillittävä tota syömistä. Onneksi joulusuklaat ovat jo melkein loppu... :/



Muut arvot:

RR 115/72 (verenpaine laskenut, joten salmiakinsyönnistä ei ollut ainakaan siihen haittaa...).

Sf-mitta: 19, viikkoihin nähden mennään just keskellä standardikäyrää.

Virtsa puhdas

Heboglobiinia ei tänään mitattu, ed. kerralla se oli 129.

Sydämensyke kuului hienosti ja potkut mukavina rasahduksina :).

Kaikki siis ok.



Nyt en ehdi muuta kommentoimaan, kun täytyy mennä firman koulutukseen.



Soile ja papu 22+2



ei tarvii olla huolestunu. ensisynnyttäjät tuntevat myöhemmin kuin uudelleensynnyttäjät ja sit jos on istukka etuseinässä niin se vaientaa. tunsin ekaa odottaessa rv 19+ ja ne oli sit heti kovia eikä hentoja.



my_selene ja Remppa

Näistä meidän perheen öistä saisi kyllä jonkun kauhukomedian ainekset kokoon. Heräsin viime yönä 6-7 kertaa, välillä vauvan mylläämiseen, välillä miehen kuorsaamiseen ja tietysti tuleva isovelikin heräsi pariin otteeseen kiljumaan. Huoh, onneksi voin ottaa päikkärit kohta. En kyllä ymmärrä, miten työssäkäyvät jaksavat tällaisen väsymyksen kanssa.



Pricilla, toivottavasti esikoinen on jo paranemaan päin. Inhottavaa, kun pienellä on kurja olo eikä hän tietenkään voi vielä ymmärtää, mistä moinen johtuu.



Auringo, osanotot tuttavaperheellesi. Kyllä terveen ja täysaikaisen lapsen syntymä on aina ihme.



Dolosa, oli mukava lukea rohkaisevia kokemuksia noista pään alueen tutkimuksista. Jos luet tämän niin viitsitkö vielä kertoa, kestikö sulla kauan päästä magneettikuvauksiin siltä varalta että mieskin sinne joutuu. Lääkkeet eivät ainakaan toistaiseksi ole tehonneet, mutta josko tuo fysikaalinen hoito ensi viikolla sitten. Huomasin, että aiot jaksaa töissä normaaliin äitiysloman alkamiseen asti. Pistä vaan ne ukot nostelemaan puolestasi, yleensähän keittiössä onneksi riittää miestyövoimaa :)



Olikos se pikku-milli, jonka vauva potkiskelee virtsarakkoa. Meilläkin Sintti on intoutunut käyttämään äitinsä virtsarakkoa trampoliinina ja voi vitsi, että osaa olla ilkeä tunne. Saas nähdä, joutuuko itsekin kohta käyttämään vaippoja ettei tule vahinko :(



Paranemista kaikille potilaille ja jaksamista väsyille... sekä tietyti mukavaa viikonjatkoa ihan kaikille.



Pampula & Sintti 20+6

Täällä myös huonosti nukuttu yö takana....tyttö tuli meidänn sänkyyn 20 yli 2 ja nukahti kyllä heti, mutta on niin kova kääntyilemään, ettei meidän nukkumisesta tullut mitään. Miehen piti myös lähteä puoli 6 töihin, joten ei muu auttanut kuin viedä tyttö omaan sänkyynsä ja siellä se sitten nukkuikin ihan aamuun saakka.



Viikonloppuna mä nukuin oikein urakalla ja nyt tuntuu, että se olisi auttanut tähän mun väsymykseen. Vauvalla oli lauantai-illalla jotkin bileet vattassa, kun jytäsi siihen malliin, että oikein kipeää teki.



Mutta nyt aamuteelle ja oikein hyvää viikonalkua kaikille toukoisille : )



Laura 23+6

Hekusti: Ei varmaankaan tarvi tosiaan olla huolissaan kun ei liikkeitä tunnu vielä. Mullakaan ei vielä tunnu ja jo puoliväli ylitetty sekä olen uudelleen synnyttäjä! Itse alan kyllä olemaan huolissani:(... Olen ajatellut, että kai se johtuu sitten istukan sijainnista, vaikka varmaksi en tiedä missä se sijaitsee. Muutaman kerran olen ollut tuntevinani potkuja, mutta sitten taas kuluu viikkokin ettei tunnu mitään. Aika hermoja rassaavaa:(. Esikoisesta tunsin jo rv 17 päivittäin liikkeet ja yleensähän seuraavilla kerroilla pitäis tuntua aiemmin tai edes samoihin aikoihin, mut ei mitään...



Onko muilla paljon supistuksia? Mulla on aika paljon päivän mittaan ja viimeks oli neuvolassa siitä puhetta, kirjoitin siitä tännekin. Lääkäriaikaa olis tarjonnu, mutta en sitten huolinu...nyt olen tässä viikon asiaa kuulostellut ja ajattelin neuvolaan soittaa jos vaikka sen ajan kuitenkin sais. Ajattelin että sais tietää onko kohdunsuulla jo tapahtunu muutoksia näiden supistelujen takia ja jos sais jotain selvyyttä myös tuohon ettei niitä liikkeitä tunnu vieläkään. Nää asiat vaivaa päätä jo niin paljon.



Noh, mutta täytyy tästä kohta lähteä kauppaan, kunhan esikoinen herää päiväuniltaan.



T:äiskä-04 rv 20+1

Viimeistä lomapäivää täällä vietellään hieman haikeissa tunnelmissa. Tekisi mieli jatkaa vain tätä raskaana oloa ilman mitään koulukiireitä. No, nopeastihan nämä kuukaudet tässä menevät ja sitten alkaakin " hieman" erilainen arki.



Tänään haettiin yhdistelmävaunut kotiin, Oran Jovi Aireihin päädyttiin, kun olivat alennuksessa. Vaikuttavat muutenkin ihan näppäriltä ja tukevilta. Auton perään eivät kyllä pyörineensä mahdu, mutta aikas helposti näistä pyörät saa pois. Mies kyllä alkoi puhumaan jo, että jos mentäisiin uutta autoa katselemaan. Saa nyt nähdä, kyllä me nyt tuollakin pärjätään.



Voimia tosiaan tälle ystäväpariskunnalle toivon. Lauantai-iltana tuli viesti, jossa kertoivat ettei heidän pienen tyttönsä matka jatkunut. Kyllä sitä kyynelihdittiin sitten, en voi kuin arvailla, kuinka paha olla heillä on nyt. Kyllä sitä vaan ihmeenä ja todellisena onnena voi pitää, kun (toivottavasti) sen oman nyytin saa syliin.



Kuntosalillakin aamupäivästä piipahdin. Kun nyt kerran ainakin toistaiseksi tuota energiaa edes vähän löytyy. Ja selkä pysyy paremmassa kunnossa, kun vähän jaksaisi liikuskella. Omaan napaan ei siis sen kummempia, tänään mahassa ei ole vielä kauheasti liikuttu, mutta eilen ainakin oli kova meno jatkuvasti. Virtsarakkoon on tykännyt tämä myös välillä potkia, mutta onneksi ei vielä kauhean kovaa.





Auringo 21+4

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat