Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

sain pari viikkoa sitten tietää tuttavani käden olevan murtunut koska hänen miehensä oli mukiloinut hänet. kertokaas saman kokeneet, miten nämä tilanteet syntyvät, ja miksi nainen jatkaa silti parisuhdetta? onko syynä aiheeton mustasukkaisuus, lapsuuden traumat, vai mikä saa miehet hakkaamaan?

Sivut

Kommentit (49)

eikä kantamaan vastuuta. Pettymykset tulevat sitten valtavalla voimalla ja suuntautuvat ainoastaan ulos. mies ei pysty esimerkiksi mielessään kelaamaan, että " no kävipä vähän paska juttu, nyt kyllä harmittaa kovasti, tekisi mieli hajottaa koko paska" , vaan kaikenlaiset ihme tekstit tulevat hänen suustaan ulos. JOs tilanteen voi jotenkin saada toisen niskoille niin se vyörytetään, esim. olen auttamassa häntä pyörän korjaamisessa, niin totta kai se on silloin minun vika jos pyörä ei ala korjaantumaan vauhdikkaasti



Ja sitten kun lapsuuden koti on ollut kuin hotelli, äiti on kaiken tehnyt ja vaahdonnut päälle kaikki ylihuolehtimisjutut: varo sitä ja varo tätä, olehan nyt huolellinen, se on vähän likainen älä koske siihen, mies jatkaa kotona tätä samaa. Ei tee yhtään mitään, mutta vaahtoa kaikesta..



Kyllä tällaisessa tilanteessa vaimo alkaa olla heikoilla, kun on pieniä lapsia, huonosti nukuttuja öitä, apua ei tule, mutta narinaa vain ja jotain pyytää niin paskaa niskaa ja kun jotain vaatii niin käydään käsiksi..



Onnittelut vain tämänkin pojan äidille.. ei silläkään ole koulutus kuin lastenkasvatukseen!!!!!

Kun ei ole tarvinnut koskaan miettiä kuin omaa napaansa ja äiti on passannut ja paaponut ja yli hössöttänyt ja tekee sitä vieläkin niin pettymykset purkautuvat tavaroiden lentelynä ja vaimon hakkaamisena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

...ex-mies oli just tällainen " taitava hakkaaja" , löi minua kuulemma kuten " naista lyödään" , jos olis lyönyt kovempaa, olisin kuulemma kuollut... Vältti kasvojani, mutta kehoni on täynnä arpia ja murtumia oli useita..

-7-

itsekin muistan jatkuvan pelon ja hermostuneen olon. Vastaan ei saanut sanoa ja aina piti olla varpaisillaan jotta isä pysyisi hyvällä tuulella. Aikuisena todella hankala pitää puoliaan ja sanoa mielipiteensä kun on vuosikausien painostuksen alla tottunut pysymään hiljaa ja taka-alalla. Ala-asteelta lähtien joka ilta toivoin että vanhemmat eroaisivat, jotta tilanne helpottuisi. Mikä taivaallinen autuus olikaan kun lopulta pääsin muuttamaan pois, ei huutamista, ei tappelua, ei väkivaltaa, ei mielivaltaisia tempauksia. Onneksi löysin myös miehen joka ei lyö, hänen kanssaan minulla on turvallista olla.



Vierailija:

Lainaus:


Mä olen perheestä jossa isää sai pelätä. Raivarit tuli milloin mistäkin, väärä sana , väärä teko....

Ei ikinä humalassa lyönyt vaan selvin päin. (viina ei hänen ongelma).

Mä muistan vieläkin mitä pelossa eläminen oli niin hyvin etten ikinä antaisi omien lapsien kärsiä siitä.

Mä muistan kuinka me siskon kanssa käskettiin äitä ottaa ero isästä mut ei se uskaltanut.

Raha ei korvaa sitä pelkoa ja pahaa oloa mikä henkisestä ja fyysistä väkivallasta tulee. Ei sitä osaa sanoin kuvailla!

Kotoa kun lähdin ja tässä parisuhteessa olen elänyt 14 vuotta ja kaksi lasta ollaan saatu, olen niin onnellinen siitä ettei mun tarvitse pelätä mun miestäni! Eli ei ne kaikki miehet ole sellaisia ja elämän ilo ja halu on palannut vuosien myötä.

...Tunnistan itsekin olleeni tuossa samassa " tilanteessa" . Uskoin,että kaiken ohella ennen kaikkea rakastin miestäni, hyvät hetket hänen kanssaan " voittivat" huonot hetket ja mikä tahansa oli parempaa kuin olla ilman häntä jne. jne... Kunnes todellakin heräsin ja mietin vuosien pelon jälkeen, kuinka hemmetin kauan jaksan elää jatkuvasti peläten joka ikistä liikettä!!! En koskaan tiennyt, millä tuulella hän tulisi kotia, mistä saattaisi yhtäkkiä suuttua yms. Öisinkään en saanut nukutuksi, kun joskus satuin vahingossa aivastamaan ja herättämään hänet, hän oli kurkussani kiinni väittäen,että yritän tahallaan häiritä häntä...yms. Luulin, että elämäni " loppuisi" ilman sitä miestä, kaikki ajattelisi minua surkeaksi yh:ksi yms. Ja pas****!!!! ;) Jaksatteko todellakin elää ikuisen pelon kanssa? Vaikka kaikki olisikin hyvin pitkiäkin aikoja, se pelko on ja pysyy siellä pohjalla, vaikka se kuinka yrittäisi kieltää...

-7-

ps. Olen 26v eli elämäni on todellakin vasta edessä, onneksi sain siihen tilaisuuden, kuin myös lapseni!

...Minulla oli " sama tilanne" ...Kirjaimellisesti pakenin, kaikki oli miehen omistuksessa, pakkasin 5v yhteen matkalaukkuun! Sä selviät jos pois tilanteesta kun löydät itsestäsi sen voiman lähteä. Mies oli meillä myös väkivaltainen kahta lastamme kohtaan ja se sai mut viimeistään tajuamaan,etten halua pojistamme samanlaisia kuin isästään! Kovaa tulee olemaan ja tarvitset kaiken voiman ja mahdollisen tuen, turvakoti on hyvä paikka aloittaa... Itse olen yli 2v taistellut " virallisen vapauden puolesta" , mullekin kaikkialla hoetaan " sanani miehen sanaa vastaa" ei ole todisteita, mutta sen verran uskovat ja ymmärtävät,etttä mies ei koskaan saisi tavata lapsiaan ilman valvontaa, mutta meillä sen verran " helppoa" ettei mies halua tavata lapsia.... Lapset siinä tilanteessa kärsivät enemmän kuin silloin uskoinkaan...Nyt jos näkevät minut " surullisena" , ekaksi kysyvät " onko isi lyönyt?" .. Voimia kaikille saman kokeneille...

-olikohan se nro 7 eka viestini...-

...itse olin väkivaltaisen miehen kanssa n. 5v. Kaikki ulkopuoliset ajattelivat,että olemme " täydellinen pari" , kaikki on meillä tosi hyvin ja olemme onnekkaita. Kukaan ulkopuolinen ei tajunnutkaan,mitä neljän seinän sisällä tapahtui....Miksi sitten siedin miestä niin kauan... Hän tosiaan tuhosi itsetuntoni palapalalta pikkuhiljaa ja todella taitavasti (miehelllä narsistinen persoonallisuushäiriö) ja uskoin,että kaikki paha oli minun syytäni, " hyvät hetket" saivat uskomaan,että kyllä kaikki vielä paranee lopullisesti. Jos ulkopuoliset olisivat tienneet todellisuuden,ei kukaan olisi minua käskenyt miettimään lapsiamme ja jäämään suhteeseen, päin vastoin!! Onneksi ystäväni ovat sellaisia, heidän ansiosta lopulta olen pikkuhiljaa " parantunutkin" , mutta niin sisäiset kuin ulkoisetkin arvet ovat ikuisia. Jos mies kerran lyö, luottamus ei koskaan palaa tähän, vaikka kuinka sitä yrittäis itsellensä uskotella tai mies vannois,ettei koskaan enää, mutta sitä tunnetta ei koskaan unohda...

ja todellakin saa aina kaiken puhuttua silleen ,että minä ajattelen kaiken olevan minun vika :(

vaikka ei todellakaan silleen ole! mutta se on kun äijä saanut mut niin ahistuneex :(



äitix2

Ja toinen tärkeä syy on se, että mieheni todella on paras isä mitä koskaan olen kenenkään lapsilla nähnyt. Olisi hirveä menetys sekä hänelle että lapsille, jos erottaisin heidät.



sitten et vain tiedä, tämä kun ei näy aina ulospäin ja monet salaavat ongelman vuosia, vuosikymmeniä tai jopa hautaan asti. Ja ongelma ei tutkitustikaan ole vain tietyissä piireissä, ihan ns. hyvissä perheissä on myös väkivaltaa



Vierailija:

Lainaus:




kun kokee väkivaltaa parisuhteessa joten se ei TODELLAKAAN ole harvinaista ja tämän tilaston valossa meidän jokaisen pitäisi tuntea monta jotka sitä ovat kokeneet.



Minä tunnen VAIN yhden eikä sekään omasta kaveripiiristäni joten kyllä nämä tilastot on valitettavasti tietyistä piireistä, joissa sitten JOKAINEN nainen on kokenut väkivaltaa.

Kukaan ei olisi saanut tietää siitä, jos minä en olisi marssinut perheneuvolaan pyytämään apua.



Kaikki naapurit, sukulaiset ja tuttavat luulivat, että meillä on oikea ihanneperhe.

Vanhemmilla hyvin menestyvä yritys, omakotitalo, kaksi autoa, ulkomaanmatka kerran vuodessa... yms.



Kotiseinien sisäpuolella nyrkit heilui, mutta kodin ulkopuolella isäni esitti kunnon herrasmiestä, eikä KUKAAN osannut arvata, että meillä oli kotona yhtä h****ttiä.

Onneksi äitini pääsi eroon suhteesta, kun me lapset oltiin päästy maailmalle.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat