Vierailija

Eihän rakkauden määrää voi oikeastaan punnita, mutta meillä on kuitenkin alusta lähtien ollut niin, että mies on rakastanut enemmän. Hän oli sisukas eikä antanut periksi, kun minä emmin treffeille lähtöä jne :)



Olen ajan myötä oppinut välittämään miehestäni, myös rakastamaan...mutta en usko että rakkautteni on samanlaista kuin mitä mies tuntee minua kohtaan. Sen näkee hänen silmistään. En tiedä katsonko itse koskaan miestäni samalla tavalla.



Tällainen kiintymys, joka minulla on miestäni kohtaan, on varmasti aika yleistä pitkissä parisuhteissa...(tosin me olemme olleet yhdessä vasta vajaat pari vuotta.). Olen kuitenkin romanttinen ja tunteellinen ihminen. Olen nuorempana kokenut jotain hyvin vahvaa (vaikka nuori olen vieläkin), ei mitään ensirakkaus-juttuja, mutta tiedän, että on olemassa myös toisenlaista rakkautta. Eri asia on, kuinka pitkäkestoisia siitä alkaneet suhteet yleensä on. Voihan olla, että kun rakkaus syttyy vaikeissa olosuhteissa, se tavallaan lisää sitä rakkauden määrää ja epätoivosta halua olla toisen kanssa.



Mutta... oloni on välillä levoton nykyisen mieheni kanssa. Tunnen suurta syyllisyyttä, koska en luultavasti tunne yhtä suurta rakkautta häntä kohtaan kuin hän minua. Tämä johtuu osittain ehkä myös siitä, että hän on monessa asiassa täysin erilainen kuin minä, enkä pysty kunnioittamaan hänen kaikkia mielipiteitään vaikka kuinka haluaisin.



Tuntuu jotenkin turhalta erota tämän takia, mutta voiko tällainen olla alkusoittoa sille, että jossain vaiheessa tajuaa eläneensä väärän miehen kanssa? Haluaisin, että minulla olisi 100-prosenttisesti varma olo tämän miehen kanssa. Että riidankin jälkeen tunnen oloni turvalliseksi tietäen että rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan.



Uhraanko minä oman elämäni jollen ole aina täysin varma? Tekee pahaa ajatella miltä miehestäni tuntuisi jos lähtisin. Olen pari kertaa nähnyt hänen itkevän, kun hän on aistinut minusta ettei oloni ole hyvä. Haluaisin enemmän kuin mitään muuta olla aina tämän miehen kanssa. En silti halua huijata itseäni. Toisaalta luonteeni on monesti " eksymiseen" taipuvainen...entä jos tämä johtuukin minusta, siitä että mietin liikaa?

Kommentit (10)

Taidat olla aika nuori, se " oikea" ei ole vain osunut vielä kohdalle. Minä olen vähän vanhempi ja tunnen monia pareja joille se kohtalo on kävellyt vastaan ehkä vasta 30-senä. Suhteessa ei pidä olla vain siksi ettei parempaakaan keksi eikä nyt yksinkään haluaisi olla. Sitten 40:in kriisissä huomaat että olet elänyt väärää elämää väärän miehen kanssa, ja siitä sitten lapset kärsii.



Oikeasti on olemassa rakkauttta joka jysähtää, joka saa sinut ajattelemaan " tämän ihmisen kanssa voin tehdä mitä vain, ja haluan olla aina, muuta en halua" . Jos et ole koskaan tuntenut miestäsi kohtaan niin, voin povata vain huonoa kun huonot ajat ja parisuhdekriisit koittavat. Teillä ei ole lapsia? Älä tee lapsia tuolla asenteella.

olisi voinut aivan hyvin olla minä joka tuon kirjoitti... eli mies on ollut alun perin innokkaampi osapuoli. minä olen kokeneempi tällaisten " suhteitten suhteen" - olin miehelleni eka tyttöystävä - joten olen tavallaan realistisempi (pelokkaampi?). voisin jatkaa aiheesta muuten lisää myöhemmin illalla, nyt pikkasen paha tilanne (töissä, heh.... :-P)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

itse olen 39, enkä ole vieläkään kokenut mitään " jysähdystä" , elämän rakkautta tms.



Uskon, että olen jo niin kyynistynyt, etten edes itse anna mahdollisuutta sellaiselle.



Näin jälkeenpäin harmittaa, että erosin 27-vuotiaana miehestä, jonka kanssa seurustelin 5 vuotta. Rakastin häntä, mutta ap:n tavoin mietin kaikkea juurta jaksain. Mut en ehkä olis osannut arvostaa sitä elämää ellen olisi eronnut ja elänyt tämän jälkeen suurimman osan ajasta yksin..jihuu.

mutta riippuu miten itse suhtaudut asiaan. Selvästikin epäröit, toimiiko se. Eli todennäköisesti ei tule pitemmän päälle toimimaan... toisaalta sellaiset suhteet, joissa " rakkauden liekki" ei heti roihua loppuun, voivat kestää paremmalla todennäköisyydellä sen loppuelämän. Näin ainakin omassa tuttavapiirissäni.

Vierailija:

Lainaus:


En uskonut sitä silloin, mutta sittemmin olen alkanut tajuta, että se on totta. ystäväpiirissäämme erot ovat tapahtuneet juuri niissä liitoissa, joissa mies on ollut " vahvempi" ts. nainen ollut kuuro ja sokea ja yltäpäältä rakastunut mieheen.. Siis enemmän kuin mies tähän.



Toki tiedän myös liittoja, joissa nainen on liian vahva kestääkseen mies " palvovan" rakkauden, mutta pääsääntöisesti tämä kyllä toimii. Meillä ainakin, vaikka kyllähän minäkin miestäni rakastan. Himpun verran vain vähemmän kuin hän minua.. =)



Mutta naiset, tätähän ei koskaan tule kertoa miehille!!!!




Siis tarkoitan, että jos et nyt rakasta täysillä, niin eikö sinua vaivaa se mitenkään...etkö haluaisi rakastaa enemmän?

Vierailija:

</p> <p> <br /> Vierailija:</p> <p>[quote kirjoitti:


Siis tarkoitan, että jos et nyt rakasta täysillä, niin eikö sinua vaivaa se mitenkään...etkö haluaisi rakastaa enemmän?


Olen kyllä ollut palavasti rakastunut, täysin hullaantunut ja kuten joku aiempi sanoi " kuuro ja sokea" rakkaudessani. Se on kokeiltu, ei ole ikävä. Hyvää miestä kyllä rakastaa ja osaa arvostaa kun on polttanut siipensä noissa " mielettömissä rakastumisissa" .

En uskonut sitä silloin, mutta sittemmin olen alkanut tajuta, että se on totta. ystäväpiirissäämme erot ovat tapahtuneet juuri niissä liitoissa, joissa mies on ollut " vahvempi" ts. nainen ollut kuuro ja sokea ja yltäpäältä rakastunut mieheen.. Siis enemmän kuin mies tähän.



Toki tiedän myös liittoja, joissa nainen on liian vahva kestääkseen mies " palvovan" rakkauden, mutta pääsääntöisesti tämä kyllä toimii. Meillä ainakin, vaikka kyllähän minäkin miestäni rakastan. Himpun verran vain vähemmän kuin hän minua.. =)



Mutta naiset, tätähän ei koskaan tule kertoa miehille!!!!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat