Seuraa 

miten teillä mies tukee kotona oloa?

olen yksin 7 kuukautisen pojan kanssa kotona ( ainoa lapsi ) ja en saa tarvitsemaani tukea. tuntuu ettei mies arvosta tekemääni työtä ja lapsenhoitoa, tai jos arvostaakin, niin ei se kyllä sitä ilmaise !

kaipaan työaikoja , jolloin työstä sai kiitosta ja aamuisin sanottii huomenta ja lähtiessä moimoi.t oli kiva rupatella tauoilla työkavereiden kanssa. ja työkaverit huomasivat tekemäni työn.



Nyt mies on jo töissä kun herätään, ja jos se on vielä kotona kun mekin noustaan, niin ei se mitään puhu. ärsyttää, kun muutenkaa aikuiskontakteja ei pahemmin ole.

käydään kyllä tapaamassa muita äitejä kerhoissa jne. melkeen joka päivä lähetää ulos, ellei ole iha huono ilma ulkona tai ei olla kipeenä.

ite oon sen verran sosiaalinen luonne , että en tiedä kauan jaksan olla kotona.

toisaalta surettaisi laittaa niin pieni lapsi hoitoon, vaikka olenki aatellu perhepäivähoitoa.

mutta onko lapsen etu jos äiti ei ole tyytyväinen?



kertokaa onko jollain samoja mietteitä tao kokemuksii

Kommentit (10)

Meillä ei ongelmana ollut etteikö mies olisi arvostanut, vaan se että mies rakensi töissäkäynnin lisäksi. Opettelin silloin aikanaan etsimään niitä sosiaalisia kontakteja muualta. Varsinkin kun olen sosiaalinen ihminen myös minulla aikuiskontaktien vähyys oli suurin ongelma sopeutua kotiäitiyteen. Opinkin esikoisen kanssa rakentamaan oman " sosiaalisen verkoston" jotta jaksoin kotona. Hetkessä tuota verkostoa ei luotu, vaan vei vuosia. Lisäksi silloin alkuun kun kaikilla oli pieniä esikoisia muistan kuinka toiset äidit ärsyttivät omalla tyylillään, mutta ajan myötä sitä oppi tuntemaan toisensa ja pienet yhteentörmäykset jäivät kun lapset kasvoivat ja kun toinen kierros lapsia alkoi tulla, niin oli jo tottunut siihen että jokainen teki tyylillään.



Muistan esikoisen osalta kun tuntui etten osannut muusta enää keskustella kuin vauvaelämästä ja tunsin " tyhmentyneeni" kotona. Ja mies kun tuli kotiin ja halusin keskustella, niin mies halusi juuri hetken vaan olla ja hengähtää töiden jälkeen... Meillä ei miehestä kotona ollessa oikein ole minun sosiaalisten tarpeideni tyydyttäjäksi keskustelemalla ja en edes enää sitä odotakaan. Sovin sitten tapaamisia kavereiden ja muiden äitien kanssa jotta pääsen keskustelemaan. Yritän antaa miehelle enemmän oman rauhan.



Se mitä tulee siihen että mies arvostaa kotona oloani, niin ei sitä oikeastaan näe mitenkään. Ehkä niin ettei tuo mies koskaan vähättele tekemisiäni ja huomauttele että olisin jotain jättänyt tekemättä. Lisäksi kun miehellä on aikaa niin hän osallistuu myös kotitöihin, vaikka olenkin kotona ja on lasten kanssa. Hyvin tuo mies kortensa kekoon kantaa. Meillä tosin lastenhoitovuoro on vaihtunut tässä vuosien saatossa ja kun minä olen ollut päivisin lasten välillä töissä, niin mies on hoitanut lapset päivisin ja käynyt illalla töissä, jolloin minä olen hoitanut lapsia. Ei se mitenkään ihmeemmin kyllä " miehen silmiä avannut" , sillä tiesi tuo jo ennen tuohon ryhtymistään mitä se on. Ehkä tuo miehen arvostus kotonaoloon näkyy eniten juuri osallistumisena lasten kanssa oloon ja hoitoon ja kotitöihin. Meillä siis sanoisin että ne teot, ei ne sanat.

Tyttö nyt 1v3kk enkä missään vaiheessa ole saaanut tukea lapsen ja kodin hoitoon! Tuntuu, että minä teen kaiken ja se suututtaa. Ymmärrän, että miehellä on töissä välillä raskasta, mutta hän ei ymmärrä että niin minullakin välillä kotona!! Mies saa nukkua päiväunia (3 vuorotyö, ei yövuoroa), ei osallistu siivoukseen, ei hoida lasta... Tuntuu ettei tee muuta istuu tai makaa sohvalla. Ja sotkee kun lapsi. Siis ei todellakaan arvosta mitään mitä päivisin teen.



Tytön " hoitaminen" on ollut sitä, että laitan tytön päikkäreille ja lähden kiireellä kauppaan tms. että ehdin kotiin ennen kun tyttö herää. Monesti yrittänyt puhua, mutta muutosta vaan ei näy eikä kuulu...



Tuo siivous on minulle vielä ihan ok, että huolehdin kodista, pyykeistä, jne. Mutta haluisin edes, että mies katsoisi tyttöä kotona tai ulkoilisi sen kanssa sillä aikaa kun luuttuan lattiat! Ärsyttävää keskeyttää kokoajan hommat ja aloittaa uudestaa ja uudestaa...



Tulipa oikein purkaus, mutta et ole ainoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

olevan kotihoito vieläkin, joten antaa mun olla kotona, kun kerran haluankin olla.



Mun lapseni on nyt 2,7 v ja oli 2 ekaa vuottaan aika vilkas. Kyllä oli päivisin tekemistä, vaikka olikin vain yksi lapsi. 1-v. iässä lapsi kiipeili ruokapöydälle tai minne vaan hyvin nopeasti, kun käänsin selkäni. Ja touhuamisaikaa kesti monta kuukautta- kuten kai yleensäkin vuoden tienoilla olevan lapsen touhu kestää. Silloin erityisesti, olisin kaivannut sitä miehen tukea muttei sitä ollut. Kun lapsi on nyt isompi ja selkeästi helpompi hoitoisempi, niin onhan tilanne erilainen, muttei vieläkään tilanne ole niin helppo, etten kaipaisi tukea mieheltä.



Erityisesti uskon siihen, mitä mun äitini, joka on ainoa lapsen isovanhemmista, joka antaa myöskään oikeastaan yhtään tukea (mutta hän on antanut paljon soitoillaan- ja käymisillään monta kertaa vuodessa), ettei tilanne helpotu, päinvastoin, töihin menemisenkään ansiosta. Uskon tähän sen vuoksi, että tietysti silloinkin mä ehdin tehdä lapsenhoidon (kun haluankin panostaa siihen paljon enemmän kuin mies) suureksi osaksi ja töistä väsyneenä stressi on varmaan valtava. Mutta mun kohdallani tilanne ei ehkä ole sama kuin monillakaan, sillä mulla ei ole odottamassa olevaa työpaikkaa vaan olen tehnyt sijaisuuksia, joten taas ne aloittaessani joudun uudestaan sopeutumaan työpaikkaan ja työtehtäviin. Jos menisin tuttuun paikkaan, tilanne olisi varmaan ihan toinen stressin kanssa, vaikka silloinkin siihen olisi taas uudestaan sopeuduttava.



Siinä vaiheessa, kun lapsi oli alle 6 kk, kaipasin mäkin kyllä töihin, sillä lapsen hoito oli melkolailla vaativaa ilman muuta tukea, mutta arvelin, ettei pelkästä työpaikan sosiaalisuudesta olisi saanut tarpeeksi motivaatiota stressin lisääntymisen tähden. Mutta tilanteet ovat meillä varmasti jokaisella erilaiset enkä voi sanoa, mikä kellekin olisi paras. Nämä olivat vain mun kokemuksiani. Enemmänkin haluan kannustaa jokaista siihen, että jos tuntuu kotona liian raskaalta pitkään, niin kokeilkaa eri vaihtoehtoja! Kotiinhan voi vielä palatakin! Lapsellekin on hyvä, että vanhemmat ovat onnellisia, joten ei se, että on erityisesti äidin hoidossa, ole välttämättä aina se ainoin hyvä ratkaisu. Lapsen voi olla hyvä hoidossa, vaikka äitikin hoitaa hyvin kotona! Kaikkien meidän pitäisi saada tukea enkä ihmettele, että ilman sitä meistä tuntuu kurjalta! Harmillisia nuo miehet, jotka eivät panosta parisuhteeseen ja ymmärrä, mitä silloin tekevät.

Ei pidä lannistua. Kyllä se arvostus sieltä tulee pikkuhiljaa. Minä olen ollut kotona reilun vuoden ja tarkoitus olla vielä pitkään. Toinen lapsi tulossa kesän korvalla ja haluttaisiin vielä enemmänkin lapsia.

Alkuun mullakin oli samanlaisia mietteitä kuin sinulla. Murehdin vähäisiä sosiaalisia kontakteja ja en oikeastaan itsekään arvostanut omaa työtäni kotona, vaan ajattelin, että minun pitäisi olla jossain " oikeassa" työssä, että olisin muiden kanssa samalla viivalla. Sitten mietin asiaa monelta kantilta ja nyt olen ihan onnessani ja koen olevani tosi etuoikeutettu, kun ei tarvitse lähteä aamuisin töihin, kulkea kellon mukaan ja tärkeintä kaikesta tiedän miten oma lapseni voi ja miten hän kasvaa ja kehittyy.

Mieheni osaa myöskin arvostaa työtäni, sillä hän ei halua lasta päivähoitoon ja nyt hänen elämänsä on paljon helpompaa kuin jos molemmat kävisimme töissä. Hänen ainoa tehtävänsä on raahautua töihin ja sieltä kotiin, kun minä hoidan kaupassa käynnit, ruoan laiton, pyykit, siivoamiset... Molempien pitäisi joustaa työajoista ym. jos kävisimme töissä, joten miehen elämä ei oikeastaan voisi olla helpompaa kuin mitä se nyt on. Tietysti viikonloppuisin hän osallistuu kodin pyörittämiseen, mutta viikot on " pyhitetty" työlle :). Kuulostaa kamalalta.

Mulla päätöstä kotiin jäämisestä on helpottanut se, että en ole tähän mennessä löytänyt sellaista työtä, jossa todella viihtyisin. Toivottavasti sullakin alkaa helpottaa ja jos tuntuu siltä, että kaipaat työelämää, niin mikäs siinä. Pääasia, että pipo ei kiristä :). Mukavaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

Se tosiaan riippuu ihan päivästä.

Mulla on hyvä mies, joka leikkii meidän lasten kanssa ja osallistuu aktiivisesti myös lasten hoitoon. Iltapesut, nukutus ja leikitys on isihommia. Ne mies kyllä tekee, kunahn välillä vähän potkii takapuolelle.

Muut hommat taas ei kuulu isille tai niin se ainakin olettaa. Välillä ottaa pirusti pannuun, kun kahden lapsen kanssa on siivonnu koko huushollin ja kun ukko tulee kotiin, ensimmäisenä kuuluu valitus : kun sä et taas oo tehny täällä yhtään mitään. Tai, jos pyydän että viitsisitkö täyttää tiskikoneen, on vastaus: sähän täällä olet päivät pitkät, mikset päivällä täytä sitä.

Ennen lapsia oli työnjako tasan: mä imuroin ja pesin lattiat ja mies hoiti tiskit. Koska mä nyt olen kotona lasten kanssa, ni nykyään kaikki kotihommat on kuulemma mun hommia, vaikka olis kuin vaikee yrittää tiskata, kun toinen lapsi roikkuu puntissa ja toinen huutaa sitterissä kurkku suorana.

On tossa ukossa kyllä se hyvä puoli, että kun se huomaa etten enää jaksa, se herää aamulla lasten kanssa ja antaa mun nukkua tai pakkaa kakarat autoon ja lähtee anopille kylään pariks tunniks. Sillä aikaa saan tehdä ihan mitä ite haluun: siivota jos siltä tuntuu tai vaan maata sohvalla hyvän kirjan kanssa.



T:Oiti

että mies hoitaisi lasta vaikka päivän. Meillä ainakin mies on aivan tuskissaan jos joutuu lasten kanssa olemaan, tai jää kyllä ihan suosiolla mutta odottaa tosi innokkaasti että tulisin takaisin pian! Päivä-pari shokkihoitoa, kyllä ymmärtää mitä se on... Että keksi omia menoja, vaikka joku harrastus (jos vaan esim. imetykseltä tms. voit), ja jätä vaavi miehen hoiviin. Varmasti pärjäävät!

ei arvostanut millään lailla.siksi otin avioeron viime syksynä!äijä teki mitä huvitti,mun piti kysyy lupa jos halusin esim mennä kylään yksin taikka kirjastoon!jos halusin baariin jouduin viedä lapset hoitoon!ikinä ei yöllä heränny,ei viikonloppu aamuisin ym.nyt olen yh 3 pojan kanssa ja jotenki ihanempaa :) onhan tietty raskastaki kun on niin pieniä 3v ,2v ja sit 4kk!onneks saan välil hoitoapuu sukulaisilta!

Meillä asia aivan päinvastainen. Mieheni todella arvostaa sitä, että olen lasten kanssa kotona (jo 6 vuotta) ja hän myös tuo asian julki. Joskus mainitsee miten kiva on tulla kotiin kun on ruoka valmiina ja lähes aina kun teen suuremman siivouksen hän mainitsee asiasta.



Ehkä tässäkin tilanteessa on todellakin käyny niin, että vuodet on kantanut hedelmää. Vaikka mieheni on aina ollut hyvin kannustava sen suhteen, että olen lasten kanssa kotona, niin pari ensimmäistä vuotta meni varmasti niin, että hän ei todellakaan tajunnut kuinka raskasta kotiäitinä oleminenkin voi joskun olla. Itse olin myös sellainen, ettei oikein saanut aikuis kontakteja mistään ja joskus oli todellakin vaikeeta. Tilanteen selvitti se, että aloitin opiskelun ja siellä pääsin välillä aikuisten pariin. Siis kouluun " lomalle" =)



Varsinkin nyt, kun mieheni on osittain lomautettuna eli hän on töissä vain kolme päivää viikossa, on hänkin päässyt näkemään tätä meidän (minun ja lasten) arkea, niin todella huomaa, että hänkin on alkanut ymmärtämään minuakin vähän paremmin. Puhuimme asiasta juuri joku päivä takaperin, kunka hän on oppinut näkemään tilanteita hieman minun näkökulmasta.



Muutoksen suunta löytyy mun mielestä puhumalla. Molempien on pystyttävä näkemään asioita myös siltä toisen kannalta, niin homma toimii paremmin.

Meidän typy on nyt reilun vuoden ja mieheni mielestä minun kotonaoloni on kuin lomaa. Jokainen yksin lapsen/lapsien kanssa kotona oleva äiti tietää varsin hyvin ettei se ole lomaa!!

Olen myös todella sosiaalinen luonne ja tarvitsen aikuiskontaktia päivittäin mutta sitä on haettava harrastuksista ja kavereista. Miehestä ei paljon kotona ole seuraa. Ja aina kun pyydän saada nukkua edes yhtenä aamuna pitkään, mies valittaa että HÄN tekee raskasta työtä ja tarvitsee unta. Jaaha. Hänen ei ole tarvinnut yöllä herätä lapsen takia enkä minä ole YLI VUOTEEN saanut nukkua aamulla pitkään niin että mies olisi noussut lapsen kanssa. Siinä arvostusta! Esimerkkejä voisin luetella vaikka kuinka jos jaksaisin.



Nyt kuitenkin kun typymme on jo taapero iässä, on mieheni vähitellen herännyt huomamaan ettei se lapsen kanssa olo niin helppoa ole. Koko ajan saa olla perään katsomassa ellei sitten roiku lahkeessa, osaa jo kiukuta, vaatia ja tahtoa. Ruokailut ja nukkumaanmenotkin on välillä yhtä temppusirkusta. Miehelle silloin tällöin pari tuntia yksin oloa lapsen kans tekee OIKEIN hyvää. Oppii huomaamaan yhtä sun toista ja sitä kautta arvostamaan. Toivottavasti teilläkin tapahtuisi kehitystä tähän suuntaan kun lapsenne kasvaa.



Olen pahoittanut mieleni tosi monesti mieheni aliarvioidessa työtäni kotona. Mielestäni äitien kotona tekemä työ on erittäin tärkeää. Näistä asioista keskusteltiin myös edeltävänä viikonloppuna ja ensi viikonloppuna kuulemma saan nukkua molemmat aamut ja mies nousee. Parempaan suuntaan siis ollaan menossa vaikka hieman skeptinen olen.

Jaksuja sulle ja ole ylpeä tekemästäsi työstä vaikka miehesi ei sitä ymmärtäisikään. Se on hänen häviönsä.


tilanne on kehittynyt pikkuhiljaa. Muistan alkuaikoja nelisen vuotta sitten, kun oma arvostukseni oli aika alhaalla. Loukkasi todella jos pienistä sanoista tai eleistä huomasi miehen arvostavan enemmän uranaisia kuin minua joka olin päättänyt jäädä kotiin. Tuolloin esikoinen oli yksi vuotias.



Kun lapsia on syntynyt lisää (odotan neljättämme) niin myös arvostus on noussut myös omassa mielessä. En voisi laittaa pientä lasta, joka ei osaa kertoa tunteistaan, vieraaseen hoitoon. Mieheni on myös ymmärtänyt kuinka paljon työtä lasten päivittäisessä perushoidossa on, vaikka siivous ja lakananvaihto yms on ulkoistettu.



Mutta siis lapsia ei tarvitse olla näin monta että arvostukseen olisi aihetta. Se jo että perheeseen syntyy yksi lapsi ja hänestä kantaa huolta 24h, käy työstä. Se on valtava sopeutumisprosessi henkisesti. Varsinaista fyysistä työtä tulee enemmän kun lapsiluvun kasvaessa, mutta noin alkuun rasitus on nimenomaan henkistä ja siinä ulkoinen tuki on tärkeintä.



* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat