Vierailija

Uusimmassa vauva-lehdessä oli juttua kasvatusasioista ja jäin miettimään, että kuinka moni teistä vanhemmista tuntee enemmän onnistumisen tunteita kuin epäonnistumista kasvatustuloksistaan? Missä asioissa koet onnistuneesi, entä epäonnistuneesi? Miten neuvoisit kaltaistani aloittelijaa suurilinjaisissa kasvatusasioissa?



Minulla on vielä alle 2-vuotias lapsi, joten en kai ole vielä joutunut kasvattajalle todella haasteellisiin tilanteisiin. Tietenkin asia mietityttää, kuten ketä tahansa kasvatuslinjojaan miettivää vanhempaa.



Ongelma on, että haluaisin tehdä paljon asioita toisin kuin mitä kotoani olen saanut malliksi. Pelkään, että tiedostamatta toimin samalla lailla äkkipikaisesti ja tunnetasolla kuten despootti isäni aikoinaan. Olen tehnyt selväksi itselleni, että lastani en piiskaa ja hakkaa, kuten minulle on tehty ja se on jättänyt jälkeensä katkerat muistot. Mutta miten kasvattaa itseään niin, etten äkkipikaistuksissani (olen helposti tulistuvaa sorttia) koske lapseeni fyysisesti? Miten opettaa itselleen toisenlaiset toimintamallit?

Kommentit (4)

-Lapsi osaa kiittää.

-Pyytää anteeksi.

-Halaa paljon ja sanoa kaikille jotain kivaa esim. mummi, osasitpa hienosti leipoa pullaa. Isi, teit hienon lumiukon. Äiti laulaa hienosti yms. ihania asioita :)

-Auttaa kotitöissä (tai tämän ikäisellehän se on vain leikkiä).

-Hän on sosiaalinen.

-Hän on kaikkiruokainen.



Kun taas nämä asiat on tuoneet epäonnistumisen tunteen...

-Nukkumaan meno on yhtä taistelua.

-Karkeilee kaupassa ja muissa paikoissa, eikä usko, kun käsken pysyä lähellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat