Vierailija

Lintuinfluenssan olemassaolo tekee elosta ikävää. Jos tauti leviää muuttolintujen mukana sorsiin, niin esimerkiksi rannat ovat aivan epähygieenisiä lapsille. Rannoillahan ne kesyt pullasorsat käyvät kakkaamassa. Uskaltaako rannoille enää mennä. Onko enää hauska uida järvessä? Linnunkakkaa on muutenkin joka puolella ja voi jäädä kengänpohjaan. Jos itse vahtii, ettei lapsi koske kakkoihin, vahtiiko muka tarhan täti? Ei. Entä, jos muuttuu ihmisestä toiseen leviäväksi. Uskaltaako viedä tarhaan tai kouluun ollenkaan. Minusta on tyhmää, ettei maailmanlaajuisesti teurasteta kaikkia vapaana ulkona pidettyjä lintuja. Vaikka se olisi joillekin ikävää, niin vielä ikävämpää on lintuinfluenssa.

Sivut

Kommentit (100)

Vierailija:

Lainaus:


Vierailija:

Lainaus:


Minä luulen että parin kuukauden eristys ei riitä, jos pandemia tulee. Rokotteen valmistamiseen menee puoli vuotta ja olen ajatellut, että se aika pitäisi pysyä kotona.




Esim. espanjantauti iski Suomeen kolmessa n 8 viikon aallossa, joiden välissä oli aina vuosi. Eli jos L.I. käyttäytyisi samalla tavalla, toisen aallon aikaan rokote olisi jo olemassa ja riittäisi siis, että selviää hengissä yhdestä 8 viikon aallosta.




Kiitos tästä keskustelusta. Nyt pelkoni vähenivät, ainakin hetkeksi. Täällä on ihana purkaa pelkojaan, koska vaikka joku nauraakin, niin se ei tiedä kenelle.;-) Itsekin vähän häpeän pelkoani, mutta en voi sille mitään. Normaali järkeni ei nyt auta ja siksi pistän pelon hormoonien syyksi.;-)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mitä rahaan tulee, niin suuri osa jutun paisuttelusta johtuu siitä, että eräät sedät haluavat saada mahdollisimman paljon fyffeä. Ajatelkaas vaikka Rochea ja Tamifluta... Maailma hamstrasi sitä, vaikka tehosta oltiin täysin epävarmoja. Ja nythän jo tiedetään, ettei siitä tosiaan ole mitään apua.



On eettisesti erittäin arveluttavaa, että ihmisissä nostatetaan pelkoa. Mielestäni Suomen tiedotusvälineiden valitsema linja on kuitenkin oikein asiallinen.

raskaaksi ennen kevättä. Kauheeta, mut näin on. Ajattelen vain miten tää lintuinfluessa leviää joka puolelle muuttolintujen myötä. Ja ihmisille ei ole vielä keksitty tepsivää rokotetta...

Suomi on avara maa, ja täällä kyllä pystyy melko helposti elämään pääosan ajasta erillään muista ihmisistä. Tällöin tautikaan ei leviä niin nopeasti ja helposti, kun rajoitetaan suuria massakokoontumisia.



Uskon ja toivon myös, että hengityssuojaimilla voi vähän vähentää riskejä.



Samoin terveydenhuolto on huomattavasti kehittyneempää, jos verrataan espanjantaudin aikohin, ja kotimaa muutenkin tasapainossa verrattuna niihin aikoihin.

Kyllä kai valtio voi määrätä kalliisti kouluttamansa asiantuntijan poikkeusoloissa töihin. Vai taksikuskienko sinne pitäisi mennä sinun töitäsi hoitamaan? Todennäköisesti kaikki poliisit ja vartijatkin käskettäisiin töihin.

Mitenköhän espanjantauti meni suomessa. Miten täällä elettiin silloin. Miten tartuntaa varottiin ja miten yhteiskunta pyöri. Oliko hysteriaa. Mitä teille on kerrottu suomen fiiliksistä espanjantaudin aikaan.

Vierailija:

Lainaus:


jos lapseni kuolee lintuinfluenssaan, se oli hänen aikansa kuolla, näin oli tarkotettu. KUKAAN EI KUOLE VAHINGOSSA, Taivaan Isän tietämättä.




juu, mutta se olis silti niin hirveä asia, että miten sitä kestäis... tai jos itse tai puoliso kuolis, miten sitä lapset pärjäis ja miten itse... ihan kauheeta se olis vaikka olisi kuinka tarkoitettu!

Ei moniakaan työpaikkoja voi sulkea. Siis täytyyhän terveydenhoidon ja vanhustenhoidon pelata. Sitten on pakko olla hyödykkeiden tuottamista ja jakelua. Raha-asioista on huolehdittava. Poliisin ja palokunnan on pakko toimia. Tiedotuksen on toimittava. Eipä tule paljoakaan työpaikkoja mieleen, jotka voisivat mennä kiinni.

*ei voi uskoa, että näin hysteerisiä ihmisiä todella on olemassa*



Oletteko te niitä samoja hysteerikkoja, jotka menivät sekaisin hullun lehmän taudin ja sarsin pelosta??



Muutama kuollut kanankasvattaja jossain vinkuintiassa ei paljon pelota, ihmisiä kuolee esim. liukastumiseen _joka päivä_ enemmän. Hysterisoikaa, sitten jos aihetta todella on (mikä on erittäin epätodennäköistä).

Kauhea kohtalo oli mummollasi. Minusta sodan uhkakin olisi siedettävämpi kuin tällainen lintuinfluenssan uhka. Uutisissa vaan kerrotaan miten se etenee. En pysty nauttimaan ulkona olosta, jos muuttolinnut sen tuovat.

Tarkoitan, että pitäisi maailmanlaajuisesti tappaa kaikki ulkona vapaana kasvatettavat kesylinnut. Valtava rangaistus sellaiselle, jolta sellainen jonkun määrätyn päivämäärän jälkeen löytyy. Minusta on kummallista, ettei tällaiseen ryhdytä. Tuskin lintuinfluenssa ryöstäytyisi pandemiaksi pelkkien villilintujen kautta. Lisäksi hyvä olisi, että eri maiden kesyyntyneet pullasorsat myös tapettaisiin.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat