Seuraa 

Meidän poitsu on nyt 6kk. Tuputan liian tiheästi soseita, tai ainakin uskon ettei nälkä ole, kun alkaa senmoinen pörräys. Kun enemmän taukoa syömisissä, maistuu kyllä.

Eli meillä näin: aamupuuro(kröhöm) klo 10.00. Maitoa päälle. Lihamössöä yritän antaa klo 12-12.30 ennen unille menoa. Yleensä ei maistu vielä tällöin, eikä maitoakaan halua. Kun poitsu herää unilta

14-15 niin sitten kyllä jo maistuukin ja maitoa päälle. Sitten yritän tuputtaa taas kasvis-lihamössöä klo 17, mutta ei maistu vielä joten syödään klo 18 ja maitoa päälle. Iltapuuron aika on n. 20-20.30. Nyt huolehdin, että onko tuo tauko klo 10-14 tai 15 saakka (eli 4-5 h) liian pitkä, pitäisikö jotain saada menemään ennen unille menoa? Onkos klo 18 liian myöhä kasvis-lihamössölle? Jeesatkaa vähän tuputtavaa mammaa. Eiköhän se niin ole, että vauva itse tietää milloin nälättää, mutta kun mä olen tämmönen hätähousu!



T. Pullava ja poitsu 6kk

Kommentit (9)

Yleensä on sängyssä tissitelty aamuisin klo 7 maissa ja sit nukuttu puoli kymmeneen joten puuro ollut siinä 10 maissa. Tänä aamuna tissiteltiinkin vasta puoli ysiltä ja noustiin ylös ysiltä. Koitin sitten tarjota puuroa yhdeksän jälkeen. Poitsu söi ihan hyvin. Menee tietysti enemmän, jos ei tissitellä ollenkaan ennen puuroaamiaista. Olin ajatellut Nasuliinan vinkin perusteella, että jätän aamupuuron pois, mutta tänä aamuna sit tosiaan herättiin aiemmin. Sosetta syötiin sitten 12:sta maissa lähes purkillinen ja vähän luumusosetta päälle (massun toimintaa kohentamaan). Olen ajatellut, että tästä lähtien kun herätään myöhemmin, annan aamulla vain maitoa. Syömisrytmiksi äippä on ajatellut seuraavaa:

Puuro ysin maissa tai pelkkää maitoa 10.

Liha-kasvissosetta 12 maissa.

Kasvisosetta jossa vähän lihaa n. 15-15.30.

Hedelmäsosetta n. 18.

Iltapuuro 20-21.30.

Vesitilkka suun huuhtomiseen ruokien päälle. Maitoa ruokajuomaksi.

Tämä on suunnitelma, katsotaan miten toteutuu. Kivaa ja opettavaa oli lukea Teidän vauvojen syömisrytmeistä.



T. Pullava

Minulla oli ihan sama " ongelma" kun kiinteitä aloiteltiin. Tuputin vähän joka välissä sitä ruokaa :) Minun mielestäni 4-5 ateriaa lapsella on ihan ok, kolme on liian vähän. Siskoni eskarilainenkin syö 5 ateriaa. Vaikkakin se yksi ateria saattaa olla vain omena. Eli mielummin minä antaisin vaikka vähän ruokaa/ruokakerta kun että tumppaisin lapsen täyteen ruokaa :) Tässä vain minun mielipiteeni siis.

Meillä syödään näin:

- aamupuuro + sosetta ja maitoa n. klo 9-10

- päiväruoka klo 13-14. Eli noin purkillinen ruokaa, omatekoista tai suoraan purkista. Vähän jälkkäriä ja tietysti maitoa.

- jos päiväruoka ollut klo 13, annan pienen välipalan klo 15. Tämä yleensä jogurttia, sosetta tai sormiruokaa. Jos ruoka ollut vasta klo 14, välkkä jää väliin

- iltaruoka klo 17-18. Eli taas purkillinen sosetta, vähän jälkkäriä ja luonnollisesti maitoa

- iltapuuro sit n. klo 20-21



Joskus sosetta menee vajaa purkillinen ja iltapuuroa sit enempi :)

Alla sinun viestisi, yritän vielä vastailla siihen...



Meidän poitsu on nyt 6kk. Tuputan liian tiheästi soseita, tai ainakin uskon ettei nälkä ole, kun alkaa senmoinen pörräys. Kun enemmän taukoa syömisissä, maistuu kyllä.

Eli meillä näin: aamupuuro(kröhöm) klo 10.00. Maitoa päälle. Lihamössöä yritän antaa klo 12-12.30 ennen unille menoa. Yleensä ei maistu vielä tällöin, eikä maitoakaan halua.



- Tuossa välissä ei mielestäni kannata antaa mitään jos vauvasi on syönyt hyvin aamupuuron. Maitoa/velliä voi tietysti yrittää tarjota.



Kun poitsu herää unilta

14-15 niin sitten kyllä jo maistuukin ja maitoa päälle. Sitten yritän tuputtaa taas kasvis-lihamössöä klo 17, mutta ei maistu vielä joten syödään klo 18 ja maitoa päälle.



- Meillä menee monesti tuo iltaruoka klo 18...



Iltapuuron aika on n. 20-20.30. Nyt huolehdin, että onko tuo tauko klo 10-14 tai 15 saakka (eli 4-5 h) liian pitkä, pitäisikö jotain saada menemään ennen unille menoa?



- Menisikö aamupuuro vähän aikaisemmin? Tai jos antaa aamulla vaikka vain maitoa/velliä ja sit antaakin päivän ekan ruoan jo ennen nukkumaanmenoa? Niin meillä tehtiin vielä tuossa iässä.



Onkos klo 18 liian myöhä kasvis-lihamössölle?



- no jaa.....ehkä vähän jos meinaa vielä saada iltapuuroa kahdeksan maissa? Tai sit iltapuuro pitäis olla myöhemmin.



Jeesatkaa vähän tuputtavaa mammaa. Eiköhän se niin ole, että vauva itse tietää milloin nälättää, mutta kun mä olen tämmönen hätähousu!



- ainaista harjoittelua tämä on meilläkin vaikka ikää jo 10kk :)







Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Erityisesti tuossa aamupäivällä. Mekin heräämme aika myöhään, joten aamupuuro tuppasi olemaan tuossa klo 10 paikkeilla ja sitten ei sose maistunut ennen päiväunille menoa eli puolilta päivin. Joten jätin aamupuuron toistaiseksi pois, syömme aamulla vain maitoa. Sose sitten joskus klo 11 jälkeen ja vähän myöhemmin vielä maitoa ja sitten päiväunille. Päiväunien jälkeen syödään hedelmäsosetta joskus klo 15 maissa ja ennen iltapäivätorkkuja vähän maitoa. Viimeinen kasvissose menee seitsemän maissa ja iltapuuro klo 21 jälkeen. Maito ennen nukkumaanmenoa, joka on noin klo 22. Meillä on siis aika myöhäinen rytmi, mutta se sopii meille. Itse kukun melkein aina puolille öille. Kannattaa myös pienentää määriä, jos tuntuu ettei ruoka uppoa.

Sinuna vähentäisin suosiolla kolmeen, max. neljään ateriaan päivässä. Maitohan se vielä on se pääruokalähde puolivuotiaalle. Meidän puolivuotias saa kolme tai kaksi ateriaa päivässä.

Meijän vauva 7,5kk. JOkunen kerta yritin ennen unia lounasta antaa mut ei kelvannu joten tulin siihen tulokseen et vaik lounas venähtää lähemmäs kolmea, se sopii meille. Jätän sit vaikka välipalan väliin tai tisutellaan vaan. Meilläkin saatetaan herätä tosi myöhän ja aamupala on just joskus 10 maissa. Ja kun lounas on yhen, kahen maissa, päivällinen joskus jopa kuuden jälkeen!



Pörinä on hyvä merkki siitä että nyt ruoka ei maistu. Eli hellitä hermoiluasi, äippä! Kyllä vauva uniltaan herää kesken jos nälissään on. Ja jos on maitoa tankannu ennen unia, mikäs hätä sillä on. Kokeile ainakin yhtenä päivänä! Kyllä vauva ilmoittaa jos meinaa liian iso nälkä tulla. Mun mielestä tuputtaminen ei oo hyvä juttu ja yritän välttää sitä ateriallakin vaikka mun mielestä vauva ei ois syöny tarpeeks ni yritän olla tuputtamatta koska enhän tiijä miten paljon se ed kerralla tissistä sai. Kai se vauva mahansa täyttöasteen parhaiten tietää. Päivät voi olla kovin erilaisia ja vauvan ruokahalu vaihdella ihan ku meillä isommillakin ihmisillä.

Puolivuotiaasi syö mielestäni jo paljonkin soseita, meillä tyttö söi tuon ikäisenä sosetta n. 1/2 dl/pvä ja puuroa saman verran. Eli ei huolta, kyllä se ajan kanssa. Ja meillä tulee myös pitkä tauko aamupäivällä, tyttö 1v. syö aamupuuron n. klo 8-9 ja päiväunien jälkeen lounaan n. 13-14.

Aamulla puuro, puolenpäivän aikaan kasvislihasose + hed.sosetta jälkkäriksi. Iltapäivällä klo 16-18 toinen lihakasvissose (+hed.sosetta) ja illalla velli (joskus puuro). Äidinmaitoa sitten joko ennen nukkumaanmenoa, herätessä tai kumpanakin kertana. Olen korvannut tuon viidennen aterian antamalla tota hed.sosetta. Muuten oltaisiin jatkuvasti syömässä, koska neiti ei jaksa olla hereillä kuin pari tuntia kerrallaan.

Meidän tyttö 5½kk syö tällä lailla:

Aamupuuro n.klo 7.30 (n.1dl + vähän sosetta), purkillinen liha-kasvis sosetta aamupäivä unien jälkeen n. klo 12.30, jotain kasvissosetta 1½prk n.klo 16 ja iltapuuro annetaan n. klo 18.30. Joka ruoan jälkeen on pieni tauko ja sitten juodaan maitoa. Sitten käydään yöunille n.klo 19- 19.30. Siitä alkaa äidin lepohetki. Näin siis meillä mennään. Toivottavasti saatte oman ruokailu rytmin kohdalleen!



Mymmeli ja tyttö 5½kk

Taisin kirjoittaa vähän epäselvästi. Tarkoitan, että yritän antaa sosetta klo 12-12.30 mutta poitsu ei ota silloin. Syödään sitten 14-15. Ja yritän antaa silloin 17, mutta poika ei huoli ja syödään sitten n. 18. Eli kiinteitä tulee se aamu- ja iltapuuron kanssa se neljä/pv. Huh, olisipa melkoinen määrä jos söisi sen verran kuten ymmärsit viestistä : ).

Hyvää talvenjatkoa!



Pullava

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat