Vierailija

Laittakaahan.

Kommentit (4)

Massarokote linnuille ehkä jo tänä keväänä

09.01.2006 16:51



Lääketeollisuus työstää lintujen rehun tai juomaveden mukana annosteltavaa lintuinfluenssarokotetta parhaillaan. Rokote voi tulla markkinoille jo tänä keväänä.



Lintujen massarokotuksiin soveltuva rokote on Euroopan lintuinfluenssa-asiantuntijoiden toiveissa vielä tämän kevään aikana.



Euroopan komission varapääjohtajan Jaana Husu-Kallion mukaan lääketeollisuudessa tehdään nyt kovasti työtä tällaisen rehun tai lintujen juomaveden mukana annosteltavan rokotteen kehittämiseksi. Yksittäisten lintujen rokottamiseen soveltuvia rokotteita on jo käytössä Aasiassa.



Turkin kuolemantapauksista huolimatta kyse ei Husu-Kallion mukaan ole vielä pandemian alusta. Kyse on edelleen eläintaudista.



- Kuolemantapaukset aiheuttaneet tartunnat saivat alkunsa itsestään kuolleiden lintujen käsittelystä. Jotta taudin leviämistä voidaan ehkäistä, tieto kuolleiden lintujen oikeasta käsittelystä on saatava kaikkialla perille, Husu-Kallio painottaa.



Husu-Kallio tyynnyttelee myös turhia pelkoja. Rantalomista Turkissa voi edelleen nauttia, eikä alueella vuodenvaihteessa lomailleiden kannata olla huolissaan.



(MTV3-STT)



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat