Seuraa 

Hei,



Auttakaas panikoivaa äitiä ja kertokaa olenko vain ylihysteerinen kun tyttömme 1,5v on aloittamassa päivähoidon ja tänään tutustumispäivänä kauhistuin ryhmäperhepäiväkodin ulkoilua. Sisällä kaikki oli minusta ok, vaikka ryhmis on uusi ja aloitti siis vasta tänään koko toiminnan. Siis työmiehiä ramppaa vielä viimeistelemässä tiloja ja rutiinit on vielä pahasti hakusessa.



Koska ryhmiksen pihan aita on vielä keskeneräinen (maata sulatellaan ja aita valmistuu ehkä tällä viikolla, kukaan ei tiedä varmuutta), eivät he ulkoile omassa pihassaan vaan viereisen päiväkodin etäryhmän pihalla. Piha ei ole kovin suuri, se on ilmeisesti alun perin tarkoitettu 12 lapselle, mutta nyt etäryhmässä on lapsia 20 kpl. Siellä pihalla oli heiltä vain yksi hoitaja ja meidän ryhmiksestä " omia" lapsia kaitsemassa yksi hoitaja, jotka siis tietenkin vain juoruili keskenään ja lapset juoksenteli miten sattuu. Katselin sitä toimintaa ja nyt olen ihan kauhuissani kun nämä toisen ryhmän isot 5-6 v pojat vähän väliä tönäisivät meidän pientä tyttöä ja hoitaja ei tietenkään tähän puuttunut. No, itse sitten puutuin näihin tönimisiin. Äitinä koin olevan vastuussa lähinnä omasta lapsestani, mutta vahdin siellä sitten erästäkin 2-v tyttöä, joka kiipesi jäisiä jyrkkiä portaita liukumäkeen. Ja nämä lapset olivat ensimmäistä päivää hoidossa ja kukaan ei leikkinyt heidän kanssaan pihalla tai touhunnut mitään. Ikää lapsilla oli 1-4v.



Ja ahdistavinta oli se kun portti oli jonkun ruokaa kuskaavan miehen takia auki ja tädit eivät edes ilmeisesti huomanneet koko asiaa. No, me lähdimme kotiin ja edelleen portti jäi auki ja mies oli ties missä. Olisi tietysti pitänyt mennä valittamaan portin jättämmisestä auki sille miehelle, mutta sen tajusin jälkikäteen. Joki menee muutaman kymmenen metrin päästä pihasta...



Onko tämä normaalia? Kuuluko hoitajia olla pihalla noin vähän? Ovatko he yleensäkin noin välinpitämättömiä? Sopivatko ryhmämme yksivuotiaat tosiaankin isompien lasten kanssa samaan pihaan?



Huomenna ajattelin ottaa asian puheeksi vastaavan hoitajan kanssa, mutta kertokaas nyt mielipiteenne olenko vain ylihysteerinen äiti. Kiitos jos jaksoitte lukea tämän pitkän sepustuksen.

Kommentit (8)

Moi, vastaan vielä tähän, että edelliset ovat oikeassa siinä ettet voi yksinäsi vaikuttaa hoitajien lukumäärään, mutta entäpä jos puhuisit muiden lasten äitien kanssa asiasta?

He voisivat yhdessä tehdä vetoomuksen, ja sitten sen kiikuttaa johtajalle ja sitä rataa...

Kyllä pitää olla lainmukainen määrä hoitajia.

Ei auta, että vaan hohhaillaan, että no ei voi mitään, toivottavasti ei mitään vaan satu.

Minä näen tilanteesta punaista!

Nyt vaan heti asia selväksi, ja uhkaa vaikka lapsesi pois ottamisella.

Netistä löytyy kunkin alueen lääninhallitukset ja ohjeet kantelun tekemiseen. Se tehdään Sosiaali- ja terveysosastolle. Ja ainakin meidän alueen lääninhallituksen sivuilta saa ladattua kantelulomakkeenkin. Lääninhallituksen tehtävänä on valvoa lasten päivähoitoa, että kaikki menee lain mukaan.



Sitä en tiedä, miten asia nähdään, jos hoitajia kuitenkin kaikenkaikkiaan on riittävästi, mutta kaikki ei ole ulkona paikalla?? Mutta ymmärsin, että lapsia olisi ollut ihan 20. Ryhmikseen mahtuu enintään 12 kokopäivälasta ja 3 iltapäivähoidossa olevaa eskarilaista/koululaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olin pari päivää nettipimenossa, joten pääsin nyt vasta lukemaan viestejä. Tilanne on nyt se, että aita on kunnossa ja tämä meidän ryhmis ulkoilee nyt pääosin omalla pihallaan yhden tai kahden hoitajan voimin. Et asia sikäli ok, muta he haluavat ilmeisesti ulkoilla myös tuossa toisen tarhan pihalla, koska meidän pihalla ei ole vielä mitään keinuja yms. Laitetaan keväällä kun maa sulaa.



Katselin menoa toisena päivänä ja kyllä siellä toisen tarhan pihalla taas oli vain yksi hoitaja ja 18 lasta. et aika hurjalta tuntuu, onneksi nyt oma lapsi ei ole siellä. Ihan varmaan iltapäivällä hoitajia on useita kun vanhemmat hakevat lapsia kotiin. Tänään kun hain tyttöä aamupäivällä kotiin niin pihalla oli kuutisen lasta eikä yhtään hoitajaa!!! Tosin nää oli vähän isompia, mutta ei nyt vielä eskari-ikäisiä, koska heidät hoidetaan muualla. Aika kova luottamus siihen, että pysyvät aidan sisäpuolella.

Kyllä muakin kauhistuttaisi. Olkoonkin että tilanne on väliaikainen, mutta sinä olet jättämässä lapsesi sinne hoitoon nyt. Pelottavalta kuulostivat nuo isompien tönimiset sun muut. Sitä, montako hoitajaa tuonikäistä kohden tulee olla säätelee laki, ei yksi täti tota porukkaa kohden todellakaan riitä. Vai olettivatkokin että hoitelet tilanteita kun siinä nyt olet?

Ota puheeksi asia, jotta siihen puututaan ja voit jättää lapsesi rauhallisin mielin hoitoon kun aika on.



t: oltiin tutustumassa ekaa kertaa perhepäivähoitoon, meillä kolme kivaa lasta 1,5 vuotiaamme lisäksi ja sydämmellisen oloinen täti. Poika ois jääny leikkimään pidemmäksikin aikaa ja halailivat tädin kanssa lähteissä. Tätä äitiä helpotti todenteolla. Niin pitäis suakin!

Laki säätää että hoitajia pitää olla vähintään 1 per neljä lasta. Jolloin tilanne tuolla pihalla oli totaalisen laiton. Ota asia puheeksi ja kerro mitä havaitsit. Kyllä taisi olla joku väliaikainen tilanne, olisko vakkarit olleet jossain muualla ja vaan esim. sijaiset pihalla tai jotain? Pitäisi olla kyllä varovaisempia!

ja lapsia on mahdollisesti 21. Pienten ryhmästäkin enintään kaksi (12 lasta). Ei ole muuta vaihtoehtoa, koska sisätilat pitää laittaa kuntoon ja hoitaa monenlaisia päiväkodin elämään kuuluvia tehtäviä. Paljon jää pakostakin huomaamatta ja lapset ovat aika omillaan. Muistan erityisesti pienten ryhmässä ollessani ulkona käyväni lapsia listasta läpi ja samalla pihalta paikallistaen aina uudelleen kun edellisen kerran loppuun sain että kaikki on varmasti tallessa. Ja silloin kun leikit lasten kanssa, jää tietysti leikin ulkopuoliset lapset vähälle huomiolle. Kun samaa aikaa ulkoilee 100 lasta, helposti oma ryhmän lapset häviää joukkoon.



Ihmettelen ettei henkilökunta edes yrittänyt esittää uudelle perheelle hyvin toimivaa arkea vaan keskittyi keskenään juoruilemaan.

Kannattaa ehdottomasti ottaa asia puheeksi ryhmiksen hoitajien kanssa. Miksi kaikki hoitajat eivät ole vahtimassa ulkoilua. Meidän ryhmiksessä on neljä hoitajaa ja 1-4 vuotiaita lapsia kaksitoista. Kun lapset ulkoilevat kaikki hoitajat ovat paikalla.



Toivottavasti saavat aidan pian kuntoon, jotta lapsenne pääsevät turvallisesti ulkoilemaan.

Olkoonkin laki että päivähoidossa tulee olla enintää 4 alle 3 vuotiasta ja 7 yli 3-vuotista lasta /aikuinen niin se tilanne on käytännössä vai keskellä päivää kun kaikki ovat yhtäaikaa työssä. Aamulla ja iltapäivällä on yleensä vai 2 hoitajaa, ensimmäisinä ja viimeisinä vain yksi. Hoitopaikkahan voi olla auki 6.30-18.00 (ympärivuorokautiset toki pidempäänkin) ja hoitajien työaika on kai jotai 7,5-8 tunnin välillä, josta he saavat erilaisia virkaehtosopimuksen mukaisia lyhennyksiä (esim lounaasta, jonka syövät yhdessä lasten kanssa). Käytännössä siis aamuvuorolainen on töissä esim 7-14.30, päivävuorolainen 8-15.30/16 ja iltavuoroalinen 10-17.30. Lisäksi ulkoilemaan ei edes keskipäivällä lähde kaikki hoitajat yhtäaikaa vaan aina joku tekee valmisteluja sisällä, esim aamupäivän ulkoilun aikana laittaa nukkumatilat valmiiksi.

Aidat pitää olla kunnossa, mutta uudessa päiväkodissa toki siinökin saattaa olla viivettä.

Kerro huomioistasi päiväkodissa, mutta varaudu siihen että et todellakaan voi vaatia kaikkia hoitajia paikalle aamusta iltaan ja olemaan koko ajan ryhmän kanssa pihalla.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat