Seuraa 

Jos ekan kanssa välilihaa ei leikata niin miten yleensä toisen kanssa on että jos se normaalista syntyy ja on normaali painonen niin tarviaako sitä leikata ja jos se leikataan niin sattuuko se.Toinen olisi mielessä mutta paljon pelkään synnytystä ja mahdollista välilihan leikkausta.Ekan kohdalla synnytys meni hyvin ja välilihaa ei leikattu mutta tuli 3 repeymää jotka sit ommeltiin.

Kommentit (4)

mulla leikattiin väliliha kun juniori jämähti synnytyskanavaan ja sydänäänet alkoi heiketä. ei sattunut yhtään. vauvan pää oli muutenkin venyttänyt paikkoja, niin että voin rehellisesti sanoa, että en tuntenut mitään. mulla ei ollut mitään puudutuksia, ilokaasua avautumisvaiheessa vaan. eikä välilihan leikkauksella ollut myöhemminkään mitään vaikutusta toipumiseen. oma gynekologi kehui että siistiä jälkeä oli kätilö tehnyt ompeleita myöten. ei siis mitään negatiivista sanottavaa aiheesta. tietenkin olin etukäteen esittänyt vienon toivomuksen, että ei saa leikata jos ei ole pakko. kuitenkin täytyy muistaa, että lapsen etu tässä asiassa on tärkein.

Ei se tosiaankaan satu! Puudutusainetta levitti kätilö mullekin ensin, eikä se sitten yhtään sattunut. Epparin leikkaamista ei siis missään nimessä kannata pelätä - kyllä ne kivut aiheutuu ihan muusta, ja niistäkin selviää! ; )

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mulla leikattiin väliliha, mutta voin sanoa, että siinä konkurssissa se ei tuntunut missään. Oikeasti. Kivut olivat muutenkin kovat, ja oli kiire saada vauva ulos. Ei jäänyt mitään traumoja. Leikatkoot jatkossakin, jos tarve on.



Pystyin istumaan aika normaalisti synnytyksen jälkeen, mutta neljäs ja viides päivä olivat tuskaisia. Sitten taas helpotti.

En osaa valitettavasti vastata muihin kysymyksiisi, mutta ainakaan mulla välilihan leikkaus ei sattunut ollenkaan, koska kätilö oli laittanut puudutuksen. Itse asiassa kätilö laittoi puudutteen varalta jo etukäteen, kun ei ollut vielä selvää tarvitaanko epparia vai ei. Itseasiassa en tainnut huomata koko välilihan leikkausta, joten kipua ei tarvitse mielestäni pelätä!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat