Seuraa 

Nyt on niin surkea luuseri olo kuin vaan olla voi. Tällä hetkellä taas toivon, että en ikinä olisi erehtynyt haluamaan lapsia. En kestä tätä kotona olemista ja siivousta ja passaamista. Haluan hyvän työn, oman elämän ja vapauden olla piittaamatta muista. Ei voisi vähempää kiinnostaa tehdä ruokaa ja yrittää kasvattaa lapsia. Siis huom! yrittää. En tiedä missä vaiheessa on mennyt vikaan. Esikoisen kanssa käytiin kerhoissa(vauvakerhoissa, muskarissa, uimassa) ja urheilin päivittäin. Neiti vaan päättikin pistää kapuloihin oikein kunnolla. Heti kun oppi liikkumaan niin siitä lähtien meidän elämä on ollut yhtä helvettiä. Neiti on niin itsepäinen, että aina saa sovitella ja miettiä miten jonkun ihan pikku asiankin saisi menemään niin ettei neiti saa raivareita. Kerhoissa käyminen loppui, kun en jaksanut sitä ainaista kiukuttelua kun kaikkien muitten lapset istui niin kiltisti äitiensä sylissä. Meidän neiti olis vaan pistänyt paikat hujan hajan. Ja nyt ei ole kyse siitä että annettaisiin periksi. Kaikki keinot on kokeiltu. Tällä hetkellä taas niin paha uhma että uhkailen jopa repiä hiukset päästä lapsiltani. Naapurit varmaan pitää minua hulluna jos vähänkään kuulee tätä meteliä mikä meiltä kuuluu. Ja pienempi lapsi on yhtä tottelematon. Mitään ei kuuntele, ei, jos nätisti sanoo, ei, jos tukistaa, ei jos huutaa ja ei kuuntele/tottele vaikka huutaisi vielä lujempaa. Meidän lapset ei kertakaikkiaan usko mitään. Ja näitten tapauksessa on ne hyvät keinot kokeiltu(lapsi saa valita kahdesta, esim. laittaako punaiset vai siniset villasukat ja muita näitä juttuja...) mutta hetken päästä sama juttu. En voi sanoa nauttivani pätkääkään lapsistani. Tämä on ainaista sekasotkua koko lapsiperheen elämä. Jos vaan olisin tiennyt mitä tuleman pitää niin olis kyllä lapset jäänyt tekemättä. Kun ei itsellä ole mitään omaa mainitsemisen arvoista asiaa kuin lapset tällä hetkellä. Mitään " harrastuksia" ei voi kotona tehdä esim. soittaminen(musisointi) heti on joku toisen tukassa kiinni tai kiusaamassa toista. En voi lukea kirjaa...en voi tehdä nettisivuja. Nää tenavat imee kaiken sen energian minkä haluaisin käyttää harrastuksiin. SItten kun se hetki koittaa, että pääsisi esim. lenkille niin on jo niin reporanka henkisesti, että ei pysty kuin tuijottamaan tyhjyyteen. Ja kaikki tämä on henkistä. Pelkään todella, että teen kohta jotain itselleni tai lapsilleni jos en saa töitä pian tai jos lapset ei rauhoitu. Ja auta armias, kun kaikki muut sanoo, että ne on niin kilttejä. Esim. mummot....Mieheni on kyllä eri mieltä asiasta. Ulkoilemaan lähtökin jo stressaa kun tietää, että pienempi ei tee mitään muuta kun juoksee karkuun, syö lunta tai kitisee muuten vaan. Pienemmän kanssa isomman ulkoiluista ei tule yhtään mitään. Aina jompikumpi lapsista saa kärsiä toisen takia. Meillä on tyttö ja poika ja jostain syystä yhteistä säveltä ei löydy sitten millään.

Kommentit (10)

Saat hoitoapua tai terapiaa. Mitä sitten tarvitsetkin. Auttaako miehesi lastenhoidossa? Onko olemassa sukulaisia/ystäviä, jotka voisivat auttaa lastenhoidossa ja kodinhoidossa?



Kotona lasten kanssa on juuri tuollaista kuin kirjoitit. Toiset kestää sitä paremmin kuin toiset. Älä koe huonommuutta, jos sinä et jaksa. Onko sinulla työpaikkaa? Laita lapset hoitoon ja lähde töihin. Kaikista ei tule kotiäitejä, vaikka lapsia saadaankin.



Tärkeintä on, että tekisit jotakin, jotta asiat muuttuvat. Puhu puhu ja puhu. Tee jotakin, toimi ennen kuin on myöhäistä. Printtaa vaikka tuo kirjoituksesi ja anna neuvolatädin lukea se.

siispä minullakin kaksi lasta tyttö ja poika tyttö 6 ja poika 2 vee ihan noin pahaa uhmaa ei ole mutta ei paljon muutakaan rakastan lapsiani mutta lähdin opiskelemaan kun hermot meinas mennä....



en ikinä ole väittänyt että olen kotiäiti tyyppiä mutta pitää mullakin olla muuta elämää ja ystäviä ja jne harvase kerta varsinkin meidän kuusi vee prinsessa saa hermot kiristymään niin että hippulat vinkuu ja kun poika tappelee koko ajan vastaan niin kyllä on välillä pää niin kovilla että ei mitään rajaa



jo se on paljon että tunnustaa ettei vain pysty kaikkeen ja aina ei vaan voi aurinko paistaa =( itse olen saanut avun perhetyön tekijän kautta joka auttaa lasten kanssa ja neuvolasta sain lapsen jonkin sortin terapiaan (tytön) kun uhma on niin hermoja raastavaa mutta toivon sinulle voimia koeta saada edes jostain apua t.kahden lapsen vähemmän täydellinen äiti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jatkan vielä. Asutko kaupungissa? Monissa kaupungeissa toimii puistotätejä leikkipuistoissa. Lapsen voi viedä sinne esim 2 kertaa viikossa 2,5 tunniksi kerrallaan, se ei ole kovin kallistakaan.

Lisäisin vielä että muistaakseni sosiaalitoimen kautta voi saada tukihenkilön joka voi olla jomman kumman lapsesi kanssa. Silloin voit keskittyä vain toiseen ja ehkä hän olisi rauhallisempi.



Älä siis hermostu lapsiisi kokonaan, vaan hae apua, sitä on tarjolla!

Minulla on todella vilkas heinäkuussa 2003 syntynyt poika ja olen yksinhuoltaja. Tiedän miltä ne suunnattomat vihantunteet tuntuvat..

Eli poika on myös uhmakas..



- Puhu neuvolassa suoraan että sinä et enää jaksa näin, silloin apua löytyy tai soita ja kysy suoraan ja puhu itsestäsi myös!



- Saisitko lapset vaikka osapäivähoitoon tai muutamaksi päiväksi viikossa hoitoon, edes toisen?



- Ota apu vastaan ja pyydä sitä!



Minua vähän auttoi jaksamaan kun kävin MLL:n nettisivuilta lukemassa niitä " itsestäänselviä" asioita ja vinkkejä uhmaikäisestä lapsesta. Se jotenkin lohdutti että tämä kaikki on vain VÄLIAIKAINEN VAIHE.



Tsemppiä ja häntä pystyyn, kohta niille ei äidin seura enää kelpaa ja sitten kaiholla kaivataan näitäkin aikoja!

meille syntyi vauva ja päätin jo raskausaikana, että haluan isomman lapsen hoitoon osa-aikaisesti. Ja se on ollut tosi hyvä ratkaisu. Eli hän on 2 pv viikossa perhepäivähoidossa, molempina päivinä koko päivän. Ilman tätä järjestelyä olisin ihan hermoraunio. Näin saan edes vähän henkireikää. En halua olla raivoava, väsynyt, ja hermoileva äiti.

Tsemppiä ja voimia.

ole puistotätejä tietääkseni. Se hoitojuttu kyllä houkutelisi, mutta sotii kyllä ihan täysin omia periaatteita vastaan laittaa lapset hoitoon ja itse olla kotona. On kyllä sanomattakin selvää, että töihin menisin heti kun vain saisi töitä. Ehkä sekin vähän stressaa, kun ei töitä meinaa löytyä.



Kukapa ei haluaisi olla hyvä ja ' täydellinen' äiti. Äiti, joka ei koskaan hermostu lapsille, ei huuda, eikä missään tapauksessa ruumiillisesti kurita. Kärsivällisesti rakastaen vain lapsia ojentaisi ja neuvoisi ja lapset tottelisivat kun heitä komentaa. Joka päivä kävisi lasten kanssa kaksi kertaa ulkona liikuntaa harrastamassa. Kotona olisi aina siistiä, vaatteet puhtaita ja silitettyjä. Kaksi lämmintä ateriaa päivässä kotiruokaa, ei eineksiä, paljon vihanneksia. Ravitseva aamupala ja iltapala ja terveellinen välipalakin. Pullakin tuoksuisi joka viikko. Lasten kanssa kotona äiti myös askartelisi ja leikkisi kehittäviä leikkejä, laulettaisiin ja voimisteltaisiin. Kun mies tulee töistä kotiin, niin häntäkin vielä passaisi ja illalla hieroisi hartiat ja viettäisi kahdenkeskistä laatuaikaa...



Kaikilla meillä on olemassa jonkinlainen kuva täydellisestä äidistä, millainen itse haluasimme olla. Kukaan vaan ei siihen pysty. Sikäli pystyy itse armahtamaan itseään ja hyväksymään omat puutteensa, niin selviää. Kannattaa miettiä, mikä oikeasti on tärkeää lasten hyvinvoinnille. (Tuskin silitetyt vaatteet ainakaan.) Tärkeää on myös huolehtia omasta jaksamisestaan. Laittaa myös mies tekemään kotihommia ja hoitamaan lapsia. Ja joskus voisi laittaa myös ne lapset hoitoon jonnekin (meidän lapset ei ole olleet koskaan hoidossa kenelläkään - paraskin sanoja minä), jotta saisi viettää aikaa kahden miehen kanssa tai ystävien kanssa aikuisten kesken, miten nyt kukin parhaiten rentoutuu.



Itse olen huomannut kuukautiskierron vaikuttavan paljon jaksamiseen. Ennen menkkoja hermostun ja ärisen joka asiasta. Sen jälkeen olen pari viikkoa melko aurinkoinen, mutta sitten alkaa taas laskukausi. Laitapa ylös omat vaikeat aikasi, voit huomata saman. Meillä mies auttaa enemmän lasten hoidossa minun ollessa ' hormoonimyrskyssä' :) Parempina aikoina minä teen enemmän.



Itsekkäästi otan joka päivä lasten nukkuessa oman aikani eli nyt. Silloin en tee mitään kotitöitä, vaikka miten paljon niitä olisi. Yleensä syön jotain hyvää rauhassa, tietokoneilen tai luen. Jos jompi kumpi lapsista nousee ylös ' liian aikaisin' , niin hän saa leikkiä hiljaa tai katsella hetken videoita.



Toivottavasti sinulla oli vain hirmuisen huono päivä. Muista armahtaa itseäsi ja jättää niitä kotihommia tekemättä, kun siltä tuntuu. Lapset osaa olla tosi raivostuttavia. Joskus tuntuu siltä, että he huomaavat juuri sen heikon kohdan mistä hermostuu ja iskevät siihen. Tänään pakenin hetkeksi toiseen huoneeseen, jotta sain oman oloni rauhoittumaan. Omia lapsia olen neuvonut hakkaamaan sohvaa, jos suututtaa ja johonkin on pakko se viha purkaa. Joskus voisi itsekin lyödä sitä sohvaa.



Vaikka tänään olisikin paremmin, niin mieti olisiko joku kotiapu silloin tällöin hyväksi. Jos joku kävisi kerran kuussa tekemässä suuremman siivouksen. Tai joku olisi joskus lasten kanssa pihalla kun sinä lepäät tai teet mitä tahdot.



Muista olla kiltti itsellesi :)

kuulu tuohon toiseen ryhmään. Itsekin olen pannut merkille, että hermostun aika pienistä asioista. Tänään päätin olla " hyvä äiti" ja olla kovasti hermostumatta jos asiat ei suju. Ihan hyvin on mennyt sen suhteen, että huutamiseen en ole vielä turvautunut, vaikka lapset on kerinneet koettelemaan äidin hermoja jo moneen kertaan. Nyt sain lapset nukkumaan ja toivottavasti unien jälkeen meno olisi vähän rauhallisempaa.

Olen neuvolassa joskus jo ennen kuin tyttö täytti 1-vuotta sanonut siitä hänen voimakkaasta temperamentista ja " varhaisesta uhmasta" , mutta antoivat vaan neuvon, että älä anna periksi. Enpä ole niin tehnytkään, mutta kai tämä on sitten ikuista tahtojen taistelua lasten kanssa. Eilinen päivä oli kyllä pohjanoteeraus pitkään aikaan.

Eihän tästä voi kuin kivuta ylöspäin...Sen olen kyllä jo ajat sitten tajunnut, että itseäänkin tässä pitäisi kehittää vanhempana. Se vaan on niin vaikeaa juuri tuollaisina päivinä kuin eilen oli.

onko pienempi lapsi kuinka pieni? Onko sinulla työpaikka, johon palata vanhempainvapaalta? Onko paikkakunnallasi helppo löytää töitä? Miksi sinun pitää olla kotona, jos et jaksa olla? Päiväkodeissa ja perhepäivähoitajillakin kasvaa ihan hyviä lapsia..:)



Ana

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat