Vierailija

Kymmenen vuoden avioliittomme päättyi, kun vuosien kauna ilmeisesti kerääntyi mieheeni ja hän huusi ja haistatteli viimeiset pari vuotta niin paljon, että sain lopulta hermoromahduksen. Sairaslomalla sitten yritin keskustella ja sain kuulla voivani painua minne lystään ja viedä lapset mukanani.



Nyt asun vuokra-asunnossa lasteni kanssa. Mieheni heittäytyi oikein ystävälliseksi ja rakastavaksi juuri ennen muuttopäivääni ja on nyt ollut oikein mallikelpoinen ihminen taas.



Ja minä, taas toipuneena hermoromahduksesta huomaan surevani ikävääni :-( Tiedän, ettei mieheni ole muuttanut mielipidettään minusta (se selvisi perheterapiassa, miten hän halveksuu minua, koska aiemmin sairastuin masennukseen synnytyksen jälkeen ja hänen mielestään se oli osoitus laiskuudesta ja saamattomuudesta) ja silti nyt, kun hän on ystävällinen, suren ja ikävöin.



Tämä on ihan kamalaa. En voi palata enää siihen ilmapiiriin, jossa elin mieheni kanssa, sain kuulla huutoa silloinkin, kun yritin tehdä parhaani ja huutoa silloin kun tein virheitä, joita en tehnyt tahallani jne. Silti hänessä on nyt näkyvissä se puoli, johon aikoinani rakastuin.



Onko neuvoja tai lohdutuksen sanoja saman kokeneilta?

Sivut

Kommentit (17)

Mies voi liehitellä ja olla niiiiin ihana, mutta et anna periksi!



Ystäväni juuri otti takaisin miehensä joka hakkasi hänen kun hän oli viimeisillään raskaana, heitteli vauvaa ja valehtelee mitä kauheimmin. Mutta kun vähäksi aikaa mies muuttuukin taas unelmien prinssiksi niin jo typerät naiset heltyy! Älä sinä tee niin!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

-Nythän voit etsiä paremman miehen

-On niitä parempiakin miehiä jne...



Eron jälkeen ei vain ole sellainen olo, että haluaisi edes ajatella uusia suhteita! Oli ero vaikea tai ei!



Uuden tuputtaminen vain lisää ahdistuksen tunnetta. Eikö erosta saisi toipua rauhassa, ilman että uutta puolisoa alettaisiin tuputtaa jo muutaman päivän päästä tai eronnut ystävä raahataan väkisin silmät itkun turvottamana tuulettumaan ja etsimään sitä uutta miestä.

Elokuussa kerroin miehelleni haluavani erota. Siitä lähtien ylämäki-alamäki-helvetti vaihteli. Välillä halusi hoitaa asioita, välillä ei.



Välillä kykeni, välillä ei.

Koko viime syksy ja sitä edeltänyt pari vuotta oli yhtä helvettiä.

Sairastuin itse kesken syksyn. Olen tässä kerännyt voimiani.

Alkoholisti, ex-mieheni jatkaa touhujaan ja yrittää välillä " rakastaa ja hoitaa" lapsiaan.



Valoa pilkottaa, ÄLÄ VAAN OTA MIESTÄSI TAKAISIN AP!



Ei se siitä muuksi muutu! :)

Pahin on jo takana, olet voiton puolella kun olet saanut oman ja lastesi elämän muutettua parempaan suuntaan. Nyt ei muuta kuin aikaa, aikaa ja aikaa. Ja onhan siinä hyviäkin puolia, että osaat ajatella exääsi myös lämpimästi, onhan hän kuitenkin lastesi isä. Mutta älä jumanskege vaan ota sitä takaisin... :)

Ei vielä ollut,mutta nyt neljän vuoden kuluttua yhtäkkiä olen tajunnut olevani onnellisempi kuin koskaan aikuisessa elämässäni. Eikä onnellisuutta ole saanut aikaan uusi mies. Ei voi sanoa että joka päivä olisi helpompaa, vaan välillä tulee takapakkia.



Huonoin, mutta tosin lohdutus on, että aika parantaa.

Ehkä ensimmäiset neljä vuotta kuuntelin lisääntyvää huutoa ja syyllistämistä, sitten sisuunnuin ja sanoin takaisin pari vuotta, kunnes väsähdin eka kerran synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Sitten en enää jaksanut antaa samalla mitalla, vaan yritin sovitella. Ja romahdin sitten lopulta.



Ikävä on kova, mutta en ota miestä takaisin... Oli niin kova koulu tuo erokin jo (ja miehen käyttäytyminen eropäätöstä ennen ja sen aikana) että en halua sitä tunnetta enää koskaan takaisin.



Mutta surutyö on meneillään ja välillä tuntuu ihan hirveältä :-( Välillä taas helpottuneelta ja jopa iloiselta hetken, sitten taas hirveältä.



Kiitos tsempistä paljon! Se auttoi taas eteenpäin.

Mies harrasti vuosikausia samanlaista henkistä väkivaltaa, mitä sinunkin miehesi harrastaa. Muutimme asumuseroon ja homma sujui yllättävän hyvin. Jopa niin hyvin, että ikävöin miestäni ja erehdyin ottamaan hänet takaisin. Hyvin meni vain muutama viikko ja sitten alkoi sama huutaminen, nälviminen jne. Siitä parin viikon kuluttua laitoin eron vireille ja ukon ulkoruokintaan. Tällä kertaa siitä seurasi sitten ihan hirveä sota. Ja tilanne vain paheni, kun tapasin unelmieni miehen. Nyt erosta on vuosi ja tilanne on rauhoittunut, kun exälläni on naisystävä. Mutta siis oma mielipiteeni on, että älä ota sitä miestä takaisin!

kanssa sellainen vaihe, että ihastuin ex:ään uusiksi. Mutta se kesti vain vähän aikaa. Hän jätti meidät ja pian löysi hehkeän nuoren, lapsettoman naisen. Tulemme nykyään toimeen, mutta paluuta yhteen ei ole.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat