Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Tuli eteen tää uuden kuvion 8kk sotkut eli kun sen verran on kulunut suhteen alusta, niin ensi-ihastus haihtuu ja ongelmat tulevat kuvaan. Mitenkäs tästä eteenpäin? Unohdetaanko vaan nää pikkuongelmat? Vai työstetäänkö niitä yömyöhään? Vai keskitytäänkö kaikkeen positiiviseen? Kihloihin vaan ja kylpylään?



Kerran olen jo eronnut ja tässä suhteessa on muitakin kuin minä eli lapseni myös, joten esim. aikalisä ei tule tule kysymykseen eikä tässä suhteessa siis ole mitään oikeasti pielessä. Varmaan vaan haetaan asemaamme uudessa suhteessa.

Kommentit (12)

juuri se, miten on tuntenut suhteen alussa vaivaa minuakin. Mutta sitten yritän järkeillä, että jos on kerran tuntenut uutena tunteena mielettömän rakastumisen, ei vain ole mahdollista tuntea samaa ennen. Se tunne on yksinkertaisesti jo " käytetty" . Silti toivon, ettei uusi suhteeni olisi yhtään sen tunneköyhempi kuin edellinenkään, mutta kun...Lapseni isän kanssa tuntui suhteen alussa kuin olisimme olleet yhtä ja oleminen oli niin riemukasta ja seksi taivaasta. Riitelimme silti tulisesti ja siitä kärsin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Takana kun minulla on jo kolme pidempää suhdetta eli 3v, 4v ja 10 v ja kaikissa on siis näistä alkukarikoista selvitty. Muistan ne kyllä hämärästi tuolta 10, 14 ja 17 vuoden takaa, mutta aika tekee näköjään tehtävänsä, että keinot ei ole oikein muistissa. Sopimusten luominen eli parisuhteen pelisääntöjen sopiminen on varmaan yksi osa sitä.

reilut kolmekymmentä vuotta molemmilla mittarissa ja minulla lapsi, mutta mies elänyt sinkkuelämää koko aikuisikänsä melkein. Aivan ihana ihminen on ja kaikkea, mutta minusta tuntuu jotenkin ontolta tällä hetkellä. Olen kokenut lapseni isän kanssa suurensuuren rakkauden, joka kuitenkin loppui palaviin raunioihin ja suureen tragediaan. Mistään hinnasta en hänen kanssaan enää haluaisi olla. En vain saa karistettua mielestäni aiempia kokemuksiani ja funtsin ja kelailen asioita aivan liikaa.

Rakastan uutta miestäni, mutta miten osaisi antaa aikaa ja mahdollisuuden myös hänelle. Alkuinnostuksen jälkeen tuntuu niin kolkolta ja katson häntä ja mietin, kuka toi on....

Vierailija:

Lainaus:


reilut kolmekymmentä vuotta molemmilla mittarissa ja minulla lapsi, mutta mies elänyt sinkkuelämää koko aikuisikänsä melkein. Aivan ihana ihminen on ja kaikkea, mutta minusta tuntuu jotenkin ontolta tällä hetkellä. Olen kokenut lapseni isän kanssa suurensuuren rakkauden, joka kuitenkin loppui palaviin raunioihin ja suureen tragediaan. Mistään hinnasta en hänen kanssaan enää haluaisi olla. En vain saa karistettua mielestäni aiempia kokemuksiani ja funtsin ja kelailen asioita aivan liikaa.

Rakastan uutta miestäni, mutta miten osaisi antaa aikaa ja mahdollisuuden myös hänelle. Alkuinnostuksen jälkeen tuntuu niin kolkolta ja katson häntä ja mietin, kuka toi on....




lasta ei ole, mutta muuten sama tilanne. Mennyt suhde kummittelee, tai se, miten on tuntenut suhteen alussa. ja tässä ei ole niin. mutta ei saisi verrata, kaikki suhteet ja ihmiset ovat erilaisia...

Mielenkiintoista kuulla, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Mä muistan tämän jutun kaikista mun suhteista, että tosiaan tuolloin 8kk paikkeilla tulee tämmöinen ajattelu, että tätäkö tämä nyt sitten on ja onko tässä mieltä. Ihan varmaan samalainen kuin 30 kriisi ihmiselämässä eli pitää miettiä elämän plussia ja miinuksia.



Se ero on minun sanottava että hullaannuin tähän nykyiseen mieheen ihan totaalisesti eli hän vei jalat täysin altani. Exäni kanssa 10 vuotta sitten olen viimeiksi kokenut jotain samanlaista, mutta nyt kun on 30 mittarissa, tai vähän ylikin, niin tämä tuntui paljon kypsemmältä. Exä vaan valitettavasti ei ole enää sama ihminen kuin suhteemme alkaessa eli vakava sairaus muutti miestä ja hänestä tuli valehtelija ja petturi ja yksi syy miksi en enää häneen pysty oikein mitään tunteita tuntemaan (ehkä hyvä niin, kun noita edellisiä lukee) on se, että hänestä hävisi myös kaikki syvällisyys sairauden myötä. Uudesta rakkaudesta olen löytänyt kaikkea sitä mitä olen vanhassa suhteessa vuosikausia kaivannut - läheisyyttä, sitä että toinen todella ymmärtää ja minä ymmärrän häntä, sitä että arvot ovat samanlaiset ja sitä, että jollain on niin suuri sydän ettei esimerkiksi lapsen biologisella alkuperällä ole väliä.



Kaiken tämän ymmärrän ja siksi ne arjen pikkumurheet tuntuvatkin niin turhilta. Tiedän että sinnikkäinä ihmisinä ei tämä suhde mihinkään sellaiseen kaadu, mutta onhan se turhauttavaa sopia jo neljättä kertaa elämässä pelisäännöistä parisuhteessa. Minulla kun on ollut jokaisessa noissa neljässä suhteessa se tilanne, ettei miehillä ole ollut oikein kokemusta parisuhteessa olemisesta tai ainakaan siinä elämisestä. Kukaan heistä kun ei ole siis esim. asunut kenenkään muun kuin minun kanssa.



Kiitos teille, jotka jaksatte ajatuksianne jakaa.

Ikää jo 30 ja rapiat. Minä olen ollut pitkään suhteessa, mies taas elellyt melkein koko elämänsä sinkkuelämää, joten siinä varmaan taustaselitystä asioille. Ihan pikkuriitaa vaan, joka varmaan on lähinnä sitä, että haetaan sitä omaa roolia tässä suhteessa. Symbioosivaihe on nyt ohi ja mietimme varmaan, että miten olla omana itsenään tässä suhteessa.

asioita " mätänemään" selvittämättöminä ja sitten ne nousee joskus myöhemmin tosi suurina ongelmina esille. Yhteisistä " sännöistä" olis tosi hyvä puhua. Esim baareissa käynnit ja muut.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat