Vierailija

Kun palasin töihin kuopukseni ollessa 1,5 vuotias, tunsin vapautuvani.

En ole koskaan kokenut olevani kotiäiti-tyyppiä, enkä erityisesti nauttinut kotona olemisesta. Se tuntui velvollisuudelta.



Nyt kun menen aamulla töihin, pukeudun huolella ja kauniisti.

Lakkaan kynteni ja laitan hiukseni.

Töissä olen pirteä, motivoitunut ja iloinen.



Tuon naurua ja positiivisuutta ympärilleni, koska saan olla hetken oma itseni, ja tehdä mitä osaan.

Kun tulen kotiin, olen onnellinen ja " latautunut" . Siispä olen myös silloin täynnä rakkautta ja huolenpitoa lapsiani kohtaan.

Koska olen " saanut" olla heistä hetken erossa (työpäiväni ovat vain 5 tuntisia), voin antaa heille aikaa itsestäni, kun olen virkistäytynyt.



Ajattelemisen aihetta äideille, jotka tuntevat syyllisyyttä töihin menosta/ tai jotka puolustavat kotiäitiyttä.

Ihmisiä ja tarpeita on niin erilaisia.

Kommentit (14)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Voi luoja tuota asennetta! Useammatkin naiset osaavat ja voivat olla sekä tyytyväisiä ja onnellisia töissään että rakastavia ja hyviä äitejä!!!!

niin paljon, että saavat eväät hyvään ja onnelliseen elämään, ja oppivat jakamaan rakkautta elämässä eteenpäin.

Hankimme niitä todennäköisesti samasta syystä kuin kaikki muutkin naiset. =)

Ap

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat