Vierailija

Jostain syystä minulla tuo ihmisiin tutustuminen on aina luonnistunut helposti, kai se puheliaisuus ja eräänlainen välittömyys on suurin syy. Eipä siis aikaakaan kun kerrostalomme pihaan kärryrreli äiti pienen tyttärensä kanssa ja kysyi voiko tässä pihassa leikkiä meidän lasten seurassa. ' Tottahan toki' vastasin ja nyt ollaan sitten nähty useita kertoja viikossa ja puhuttu jo ummet ja lammet. Ja mikä parasta, samanikäiset lapsemme, hänen tyttönsä ja mun poikani hetken toisiaan tuijoteltuaan ovat kovia leikkimään ja touhuamaan keskenään.



Kuinkas muilla, onko uusia tuttavuuksia ja millaista kuvioista?

Kommentit (10)

koska olemme saaneet / saamme lapsia samaan aikaan ja olemme sitten ä-lomalla tavanneet usein (itse opiskelin ja asuin tässä välissä monta vuotta ulkomailla). On ollut kiva huomata että uusien ystävien löytäminen kolmikymppisenä EI ole mahdotonta.

Silloin, kun luonnollisissa yhteyksissä " joudun" tekemisiin uuden ihmisen kanssa, tulen kanssaan yleensä oikein helposti toimeen. Tutustuminen tuppaa kuitenkin aina jäämään asiayhteyksien ja small talk:in tasolle.



En saa mieleeni, kuka olisikaan uusin tuttavuuteni. Lasketaanko sukuun syntynyt uusi vauva, johon olen viime kuukausina tutustunut? :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minulle riittää ne ystävät jotka minulla jo on, olemme olleet ystäviä pitkään. Inhoan jutustella small talkia vieraiden tai vähemmän tuttujen ihmisten kanssa. Ei kiinnosta niiden jorinat tippaakaan, enkä itsekään koe tarvetta avautua jollekin naapurin Pirkolle. Jos joku yrittää läpättää enemmän kuin sen pakolisen moin, poistun vikkelästi takavasemmalle.

Jokainen tyylillään, en vain itse ole sosiaalinen, kivat niille jotka ovat. Ärsyttää vain ajatus siitä, että tuntuu siltä kuin jokaisen PITÄISI olla sosiaalinen, avoin, ulospäinsuuntautunut =(

Omien ystävieni kanssa juttelen ja räpätän, olen jopa huumorintajuinen, vaikka moni ei sitä uskoisi...

Mulla riippuu tosin myös hiukan tutustumispaikasta. Naapuri ei välttämättä kiinnosta, mutta jos törmään häneen esim. samalla metal-bändin keikalla, niin suhtaudun häneen uteliaammin.

Olen todennut, että minun on lähes mahdoton tulla toimeen muiden naisten kanssa, eli kaverustua ja ystävystyä. Tulen kyllä ns. toimeen, eli olen ihan " ihmisystävällinen ja säyseä" , mutta jostakin syystä juttu menee aina niin, että olen hetken päästä ikävän juoruilun kohteena naisporukassa :(.



Ei voisi vähempää enää kiinnostaa yrittää ystävystyä. Onneksi minulla on silti muutama todella hyvä ihmissuhde elämässäni. Mieheni on sen lisäksi, että hän on rakas mieheni, myös minun paras ystäväni. Hän on ehdottomasti luotettavin ja ihanin ihminen, johon olen koskaan saanut tutustua.

Sellaiset, että viikon tai muutaman päästä tavataan taas, automaattisesti, eikä tarvi erikseen sopia jokaisen kanssa että sopiiko ja milloin.



Tällaisia porukoita mulla on yks harrastuspiiri, oikeastaan yhdistys, kirjapiiri, tuttujen äitien ja lasten porukka ja kuoro.

En oikein tule toimeen toisten naisten kanssa, parhaat kaverini ovat miehiä. Ja tosissaankin niin, ettei hommaan liity mitään eroottista. Frendi kun frendi.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat