Seuraa 

Olisi kiva keskustella....

Kommentit (7)

Mulla todettiin epilepsia 8-vuotiaana. Nykyisin en enää syö lääkkeitä, mutta sairaus itsessään ei tietenkään ole hävinnyt mihinkään. Raskauksien aikana se ei myöskään ole ilmoitellut itsestään, onneksi (nyt kolmas raskaus, rv9). Enpä tiedä onko musta kuitenkaan keskusteluapua kun en ole enää lääkityksellä. Millainen tilanne sinulla on?



vain muutama kohtaus. Söin lääkkeitä muutaman vuoden ja sen jälkeen ei oo kohtauksia ollut. Eli en voi sanoa sairastavani. Mutta silti asia on mielessä usein. kohtauksista on jäänyt kammo, jonka vuoksi vieläkin pelkään pyörtyväni tai menettävän tajuntani. Tunne on inhottava. Välillä tuntuukin että kyse on enemmän paniikkikohtauksista...



Raskaudet ovat aina hieman korostaneet näitä tuntemuksia. Haluaisinkin nyt kysyä teiltä, joilla tämä sairaus on edelleen ajankohtainen, että pelkäättekö te näitä kohtauksia etukäteen ja jos, niin miten olette oppineet pelon kanssa elämään? Itse en ole peloistani juuri kellekään puhunut, ehkä kannattaisi. Oikein hyvää odotusta kaikille teille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kohtauksia minulla on onneksi ollut aika harvoin. Viimeiset kaksi kohtausta tulivat esikoisen odotusaikana (v. ' 03). Olin todella huolissani kohtausten vaikutuksesta sikiöön, mutta onneksi niistä ei tullut mitään seurauksia. Minulla kohtaukset ovat olleet tajuttomuuskouristuskohtauksia, joista ei ihan hetkessä selviä. Tuolloin odotusaikana lääkitystäni nostettiin ja sillä tasolla se on edelleen. Kieltämättä nyt taas jännittää kun olen uudelleen raskaana, että miten menee tällä kertaa. Kohtaukset ovat todella pelottavia, pelkään tukehtuvani. En pysty mitenkään niitä ennakoimaan, aina ovat tulleet kuin salama kirkkaalta taivaalta.. Tosin joka kerta yöaikaan.



No, koitan olla liikaa pelkäämättä kun ei se mitään auta. Olen ollut kuitenkin todella onnekas kun nyt on mennyt näin pitkä aika ongelmitta. Tuo ajokielto on muuten veemäinen juttu.. Tottakai tiedän miksi se annetaan jne, mutta on ollut hankalaa töissä kulku ajokiellon aikana, kun on jonkun verran työmatkaa. Onneksi nyt ei ole sitä ajokieltoakaan! :)



Hyviä vointeja kaikille!

Mulla ei oo kohtausta ollut kymmeneen vuoteen, mutta syön lääkkeitä vähä kai " varmuuden vuoksi" , aiemmin elin työn puolesta (olin yrittäjä) niin epäsäännöllistä ja raskasta elämää, ett olin mieluiten lääkityksel. Se kohtaus tuli kun olin jonkin aikaa ilman lääkkeitä.

Sen muistan kohtauksesta, ett en oikein saanu ajatuksia kasaan siinä ennen, tuntu jotenki ett ajatus karkas eikä mistään saanu kii. Nyt heti jos tulee sellane olo, ni istun paikoilleni. Tai pysäytän auton. Iha varmuuden vuoksi.

Neurolla mul sanottiin, ett ois ollu hyvä ottaa yhteyttä ennen raskautta, mutku multaki löytyy tota epäonnista historiaa, ni ei kävässy mielessäkään... Mieluiten kuulemma lääkityksiä muutellaan ennen eikä enää raskauden aikana. Lienee kai tapauskohtasta?

Hyvää vointia kaikille, ja toivottavasti kohtaukset pysyvät kurissa! Mä oottelen ett alkas tuo rusehtava vuoto punertua, josko sit voisi jo piakkoin lähteä synnärille... Tai alkais kipuilemaan, tai edes jotain!!

Koko ajan syön lääkkeitä (Trileptal) ja viime syksynä annostusta nostettiin kun kohtauksia tuli. Mulla ei oo saatu kohtauksii kuriin ja nyt kun oon raskaana pelkään niitten lisääntyvän. Äitiyspolille odottelen aikaa että pääsis neurologin juttusille ja sit varmaan katotaan sitä lääkeainepitoisuutta.

Kyllä niitten kohtauksien tuleminen pelottaa varsinkin kun ne eivät varoita ollenkaan. En osaa sanoa oonko oppinut elämään pelon kanssa mut onneksi tiedän ne kohtaukseen altistavat tekijät kohdallani.





rv 7+4

Tääl ois yks epi, hyvinkin lievä tapaus, mutta lääkitys on kuitenkin jatkuva, ollut jotain 20 vuotta jo. Tegretolii oon syöny aina. Taisin olla 11 ku sain kohtauksen. Hyvinpä on muistissa...

Lähes koko ajan oon siis syöny lääkkeitä, ja niin nyt myös raskauden aikana eikä oo tarvinnu tehdä mitään muutoksia. Ny loppuvaihees on pitoisuudet hieman laskeneet, mutta josko täs pärjäisi. Ja toivottavasti ei oo enää montaa päivää odottelua... Onneksi on näin lievä tää sairaus mun kohdalla, voisi olla paljon huonomminkin.

Neuvolas ku just oli puhetta, ni sanoivat ett aika vähän tulee " meikäläisiä" vastaan.

Millanen tilanne on sulla?



Päkkis 41+1

jos mun kohtaukset olis sellasia poissaolo tai muita lievempiä kohtauksia. Mulla lähtee taju ja on kouristuksia ja sitten tulee se jälkiuni. Siitä toipuminen vie päivän tai kaksi. Pahinta on varmaan se kun ei muista mitään mitä tapahtu ennen kohtausta. Se muisti kyllä palautuu mut kaikkea ei silti muista. Oma nimikin saattaa tuottaa vaikeuksia saatikka et tajuis missä on. Sen takii oon tällä hetkellä ajokiellossa mikä harmittaa minua suuresti kun tuntuu että se rajottaa elämää. Tiedän perusteet ajokiellolle mutta tunnen silti että tämä rajottaa elämääni. Aina pitää pyytää kyytiä joltain ja elää ns. toisten aikataulujen mukaan.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat