Seuraa 

Onko ketään kenen lapsi on eskarissa " määrätty" koulukypsyystestiin ja ette ole lasta antanu testata vaan laittaneet kouluun? Ja miten lapsi on pärjänny? Mun mielestä kaikki lapset sais testata. Täällä yleensäkin vaaditaan liikaakin lapsilta. Lapset stressaanttuvat jo pieninä.

Kommentit (19)

Puheterapeutti teki aloitteen noista testeistä. Tyttö meni minun toiveesta puheterapiaan kinestesiassa ilmenneiden ongelmien takia vuosi sitten, eli sanoi orava-ovara jne., tuo " vika" saatiin korjatuksia kolmen kuukauden terapian jälkeen. Terapian piti loppua siihen mutta sitten terapeutti sanoi että jaksaisitteko tulla kesän jälkeen kerran käymään että hän tsekkaa onko kinestesia ongelma pysynyt pois. Menimme syksyllä tarkastukseen ja siiten olikin jo toinen ääni kellossa..



Harmittaa vaan tytön puolesta siksi koska tyttö on tosi ujo vieraassa seurassa, kuten itsekin olin lapsena, niin aina kun mennään uudelle terapeutille tms., neiti ei lämpene liikoja puhumaan. Eskarissa taas puhuu taukoamatta. Eniten ihmettelen sitä ettei eskarin opet ole huomanneet mitään poikkeavaa, muuta kuin ettei neiti puhu paljoa isossa ryhmässä mutta pienemmissä ryhmissä ja pareittain puhetta riittää. Siksi siis olen harmissani että jos tuo " häiriö" nyt johtuu lähinnä siitä ettei tyttö puhu vieraiden kanssa kuin sen mitä kysytään. Paperissa oli nimenomaan maininta että tyttö ei tee aloitteita jutteluun terapeutin kanssa, vastaa kyllä kun kysytään.



Totta kai haluan parasta lapselleni, eli jos jotain löytyy niin on hyvä saada siihen apua ja varsinkin se että tuleva opettaja koulussa sitten tietää että puhumattomuus voi johtua muustakin kuin ujoudesta tai jopa laiskuudesta tms..

Kuten aiemmin kirjoitin meidän poikaa testataan lähinnä mahdollisten kielellisten vaikeuksien vuoksi jotka eivät parane vaikka koulun aloittamista lykättäisiin vuosi tolkulla. Me nimenomaan haemme lausuntoa jolla voimme hakea pojalle avustajaa kouluun tai pienempää luokkakokoa.Ehdotus tuli HYKSIn foniatrilta käydä kouluvalmiustestit .



Poikaa on testannut puheterapeutti, toimintaterapeutti, erityislastentarhaope, eskarin henkilökunta, HYKSin foniatri, neuropsykologi ja lääkäri. Odotan innolla loppuraporttia.

Pojan tämän hetken diagnoosi on tunnistamaton puheen tuoton häiriö.



Systemaattisesti eri testeissä on tullut ilmi että poika on mm. sanavarastoltaan ikäisiään edellä jopa 2 vuotta. Ja sen kyllä huomaa pojan puheista, ilmaisu monissa asioissa on erittäin monivivahteista.Hienomotorisissa taidoissa jäljessä noin puoli vuotta. Sosiaalisissa taidoissa ei mitään huomautettavaa, päinvastoin erittäin reipas ,kontaktia ottava hurmaava nuori mies.Testit ovat olleet samankaltaisia kaikilla osapuolilla. Näytetään erilaisia kuvasarjoja joista pitää sanoa/tietää tietyn tyyppisiä asioita. Kynätehtäviä, pelejä, leikkejä on tehty kyllästymiseen saakka.







Ongelmana tullee olemaan pojan kuulemisen havainnollistamisen ongelmat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä pojalla ei eskarissa erillisiä kouluvalmiutta kartoittavia tehtäviä ole ollut syksyn jälkeen. Onko muissa eskareissa? Silloin syksyllä oli yleisesti käytössä ollut testi jossa kerrotun mukaan piti piirtää paperille sektorit ja niihin kerrotun mukaisia asioita, lisäksi päiväkodin henkilökunta täytti toisen monen monta sivua lapsen taidoista (ja tyhmänä en muista kumpaa nimittivät nk. " Turun malliksi" ). Sitten näiden jälkeen käytiin keskustelu, jossa meidän myös joulukuussa syntyneen pojan kohdalla kaikki muut olivat ikäisellään tasolla, mutta numeroiden ulkonäön tuntemus ja kirjainten tuntemus ikäistään jäljessä. Silloin päiväkodilta sanottiin että nämä tarkistetaan uudestaan joulukuussa ja jos ei ole oppinut, niin sitten kartoitetaan koulukypsyyttä.



Meillä sitten kotona opeteltiin miltä mikin numero näyttää ja yleisiä kirjaimia ja millä mikin sana alkaa (nyt tuo poika jo kirjoittelee yksinkertaisia sanoja korvakuulolta). No päiväkodista ei myöhemmin palattu näihin asioihin, mutta kun kävimme muiden syiden vuoksi keskustelemassa ja kysyimme näistä numeroiden ja kirjainten ulkonäön osaamisesta, niin palautteeksi saimme että enää ei ole ongelmia niiden suhteen kun poika osaa (ei kirjaimia tosin kaikkia, mutta ulkonäöltä tunnisti puolet enemmän kuin aiemmin). No osaahan tuo nyt paremmin kun kotona opeteltiin.



Mietityttää nykyisin vain tämä esikoulun rooli verrattuna koulun rooliin. Olin jotenkin luullut että tietyt asiat opetellaan koulussa, mutta tuntuu että esikouluun siirtyy enenevässä määrin näitä ennen koulussa opeteltuja taitoja. Lisäksi minua hämmästytti se kuinka paljon nykyään lapset osaavat, kun esikoulussa jo ihan alkukuukausina toisten taidot olivat näissä numeroissa ja kirjaimissa niin paljon pidemmällä kuin meillä, silloin kun niitä ei oltu edes pahemmin harjoiteltu.



Meillä ei enää siis ole epäilyjä koulukypsyydestä- onneksi. Sillä äitinä minäkin olisin lähinnä huolissani eniten tuosta sosiaalisesta sopeutumisesta jos kaikki muut kaverit menisivät kouluun ja juuri solmitut ystävyyssuhteet katkeisivat ja poika joutuisi aloittamaan ystävyyssuhteiden solmimisen alusta.

Aikuinen voi _itse_ valita, millaisia haasteita haluaa ottaa vastaan. Aikuisella on myös ihan erilaiset keinot selvitä siitä tunteesta, että toiset osaavat jotakin, jota minä en vielä osaa. Toki aikuisten tehtävä on tukea lasta noissa haastavissa tilanteissa, mutta aina sekään ei riitä hyvään lopputulokseen.



" Eiko se koulunkäynti ole niin että eskarilta mennään ekalle ja ekalta tokalle."

Ei tämä koulupolku enää nykyisin niin yksiviivainen ole. Ne, joilla on tarvetta olla eskarissa pidempään, ovat. Osa tarvitsee koulun alkuun valmistavan luokan, starttiluokan tukea. Alkuopetuksessa, ykkös-kakkosluokilla olisi myös tarkoitus edetä tarvittaessa omaan tahtiin. Periaatteessa järjestys on useimmiten juuri kuvaamasi, mutta aikataulun pitäisi joustaa lapsen kasvua ja kehitystä mukaillen.



" Entäs jos joku ei ole kypsä menemään tokalta kolmannelle? Tai ei ole kypsä aloittamaan ylä-astetta?"

Ne oppilaat, joilla ei ole vielä valmiutta siirtyä luokka-asteelta seuraavalle, kertaavat luokka-asteen.





" Kouluhan olisi todella tylsää jos se ei olisi välillä haaste. Mitä siellä tulisi silloin opittua?"

On eri asia, onko koko koulunkäynti lapselle yhtä suurta haastetta vai se, tarjoaako opiskelu lapselle haasteita. Itse kannatan ehdottomasti jälkimmäistä vaihtoehtoa. Ekaluokkalainen kun on oikeasti vielä pieni lapsi, joka kaipaa elämäänsä paljon muutakin kuin vain jatkuvia haasteita.





Tituliini




Syy miksi minä ekan kerran kommentoin tässä ketjussa aiemmin oli se, että halusin kertoa meidän tarinamme ja vähän niinkuin kyseenalaistaa sitä tasapäistämistä jota nykyisin tuntuu olevan. Jos lapsi ei vastaa jotakin tiettyä muottia vaan on vaikkapa vaan hiukan muita ujompi aletaan häntä tarkemmin seuraamaan eli tänä päivänä ei saa olla joukosta millään lailla erottuva ainakaan kovin mielellään. Ei saisi olla persoonallinen omalla herkällä tavallaan vaan silloin epäillään jonkin olevan pielessä ja ehdotellaan jos jotakin.



Ja taaskaan en tarkoita " selviä" tapauksia joissa jo vanhemmatkin ovat asiasta jos eivät tietoisia niin ainakin epäilevät jotakin. Näissä tapauksissa on todella lapsen edun mukaista tutkia tarkemmin ja pohtia eri koulumuotojen välillä tai ylipäätään miettiä eri tukitoimenpiteitä. Vaan tarkoitan näitä lapsia, jotka jostain syystä eivät osaa/halua olla esillä niinkuin toiset tai eivät kysymättä häneltä jotakin puhu, ystävyyssuhteet eivät jostain syystä (ujous) suju, lapsi on ehkä toimissaan hitaanpuoleinen, mutta hoitaa kuitenkin asiansa jne..



Nämä omat pienet kullannuppumme kun ovat meille vanhemmille kaikki kaikessa ja vain parasta heille haluaisimme tarjota niin varmasti silloin tulee mielipiteitä puoleen jos toiseenkin joka tietysti on pelkästään hyvä asia, ainakin minun mielestäni =)

Se, että joku nostaa esille mahdollisuuden, että lapsi kannattaisi testata, ei vielä kerron kovin paljoa. Eskariopeilta, puheterapeutilta ja muilta vastaavilta saatu kannustus testaukseen pitäisi minusta nähdä ennen muuta mahdollisuutena. Lapsihan voidaan aina todeta koulukypsäksi ja jos niin ei käy, se lienee lapsen paras, että hän saa kasvaa vielä ennen kouluun menoa. Testeissä saattaa saada lapsestaan myös muuta tärkeää, lasta auttavaa tietoa eli jos on olemassa joitakin esim. kielellisiä vaikeuksia, testien yhteydessä käsittääkseni aina tehdään suunnitelma siitä, miten lasta aletaan tukea, jotta ongelmat eivät muodostu koulussa oppimisen esteeksi.



Kukaan ketjussa ei tainnut kirjoittaa siitä, mikä minusta on suurin ongelma eli se, että esim. eskariopettaja ja erityislastentarhan ope vahvasti suosittelevat testausta ja vanhemmat eivät jostakin itselleni käsittämättömästä syystä suostu testaukseen, vaan laittavat lapsen " väkisin" kouluun. Tai että lapsi, jolle ei testien mukaan suositella vielä koulunaloitusta, laitetaan kuitenkin kouluun.



Samoin ihmisten mielissä tuntuu sekoittuvan se, että koulukypsyystestit ovat todella laajat ja tarkat, ammattilaisen tekemät testit, ei mikään ohimennen sanottu epäilys lääkärintarkastuksen yhteydessä.



Harmillista, että näin moni suhtautuu koulukypsyyden testaamiseen jotenkin negatiivisesti, kuin kyse olisi nolosta rangaistuksesta, lapsen tyhmäksi epäilystä tmv. Tuntuu, että aikuisen ja lapsen etu sekoittuvat nyky-yhteiskunnassamme liian usein.



Tituliini



PS Ja mitä " liialliseen leikkimiseen tulee" , haluan nostaa esille sen kokemuksen, joka minulla opettajana on oppilaista, jotka todella koulussakin haluaisivat koko ajan vain leikkiä, opiskelun sijaan. Valitettava totuus on nimittäin mielestäni se, ettei koulu ole enää leikkipaikka, vaan opiskelupaikka. Alkuopetuksessa opiskelutavat ovat toki sellaiset, että niissä on leikillä oma sijansa, mutta vapaata leikkiaikaa on kokemukseni mukaan vähän. Osa lapsista mielestäni kärsii nimenomaan siitä, että he tarvitsisivat vielä tässä vaiheessa elämäänsä vain lyhyitä opiskeluhetkiä ja paljon vapaata leikkiä, kun koulussa suunta on kuitenkin enemmän ohjatuissa, tavoitteellisissa leikeissä ja opiskelutoiminnoissa. Se, että lapsi leikkii, on minusta oikein tervettä ja hieno juttu, mutta se, että jos ekaluokkalainen on vielä ihan leikin maailmoissa ja joutuu silti olemaan kaiket päivät koulussa, on sitten surullisempi juttu.

Siis testi käsittää meillä ainakin useita erilaisia tapaamisia eri alojen ihmisten kanssa, aloitimme puheterapeutin kanssa, seuraavaksi lasten psykologi, sitten foniatri ja ties mitä vielä edessä...



Suostuin kyllä testeihin, aloite tuli nimenomaan puheterapeutilta. Eskarin opettajat ovat ihmeissään, heidän mielestään neiti on " normaali" , enemmänkin vain ujon sorttinen, kuten minäkin olen ollut lapsena.



Nyt on alkanut ärsyttää nuo testit ja etenkin kaikenmaailman raportit ja lauselmat lapsestamme, mielestäni ne kuulosta aivan vieraalta enkä voi uskoa että oma lapseni jonka luulisin tuntevani AIKA hyvin olisi muka esim. puheen tasoltaan 3.5v. kuten puheterapeutti laittoi papereihin!!!



Neiti puhuu aivan kuten isoveljensä ja en voi muuta kuin ihmetellä mistä tämä kaikki syynääminen johtuu!?



Uskon samoin että jokaiselta lapselta löytyy jotain " vikaa" jos oikein syynätään. Itse olen alkanut jo miettiä että voisiko nämä testit keskeyttää...



Yritän nyt kuitenkin niellä " ylpeyteni" ja antaa tutkimusten edistyä, toki jos jotain ns. vikaa löydetään niin hyvähän se on sitten tietää, mutta oudolta vaan tuntuu koska en itse ole mitään outoa havainnut, samoin eskariopet jotka ovat tunteneet tyttömme 3 vuotta, luulisi että he päivittäisessä kanssa käymisessään olisivat ammattilaisina jotain poikkeavaa havainneet?

epäilys, ettei hän tulisi koulussa pärjäämään. Mutta se, että kärttyisän oloinen lääkäri epäilee yhden 15 minuutin tapaamisen perusteella koulukypsyyttä, ei mielestäni johda toimenpiteisiin, varsinkin kun eskariopet olivat eri mieltä.

Voi olla, että puheterapeutin mielipidekin johtuu siitä, että lapsi on ujo ja hiljainen ja kokee tilanteen terapeutin kanssa jännittäväksi, ehkä pelottavaksikin, eikä sen takia juttele kuin normaalisti. Puheterapiassa käynti on kuitenkin eri juttu kuin koulunkäynti sitten aikanaan.

Sain juuri eskarilaisen kouluvalmiutta kartoittavien tehtävien tulokset.

Sen mukaan hän tarvitsee vielä harjoitusta ja keskittyminen ja ryhmässä työskentely oli kuulemma vaikeaa.Kyseessä on Joulukuussa syntynyt poika.



Eskariopen mukaan poika jaksaa keskittyä tehtäviin,mutta nyt testin perusteella ei?! Eikä ole matemaattisesti tarpeeksi valmis,eikä sosiaaliset taidot riitä.Silti pojalla on kuulemma kavereita eskarissa.

Minä en ymmärrä,miten valmis lapsen pitää olla aloittaessaan koulun?

Ilmeisesti pitää osata lukea jo valmiiksi,laskea yhtälöitä jne???

Ope suositteli pojalle starttiluokkaa,mutta jo tässä vaiheessa? Syksyyn on vielä aikaa.Suositellaanko aina loppuvuodesta syntyneille starttiluokkaa vai??



suurinosa pihan lapsista käy samaa eskaria,kaikki muut siirtyvät lähikouluun.Tuntuisi kurjalle laittaa poika starttiluokalle eri kouluun

kuin eskarikaverit,mitä se tekee lapsen itsetunnolle?

Ja sitä en voi ymmärtää miksei ekaa luokkaa voi tuplata jos siltä näyttää? Onko tämä jokin " uusi suuntaus" ?



Lopullinen päätös on tietysti vanhempien.Silti ärsyttää jatkuva lasten

" tasapäistäminen" .Jos lapsi on vaikka herkkä ja vetäytyvä,niin tarkoittaako se automaattisesti sitä ettei sosiaaliset taidot riitä?

joille on suositeltu koulukypsyyden testausta, mutta vanhemmat ovat kieltäneet testauksen ja laittaneet lapsen suosituksista huolimatta kouluun. Pääsääntöisesti ihan järjetöntä touhua minusta. On surkeaa katsoa sivusta, kun pikkuinen laitetaan kärsimään turhaan. Kärsimystähän se on, jos lapsi ei ole vielä koulukypsä ja silti hän joutuu päivästä toiseen käymään koulua ja vastaamaan koulun haasteisiin, joihin hänen rahkeensa eivät vielä riitä.



Joillekin näistä lapsista käy siinä määrin onnellisesti, että he pystyvät sopeutumaan muutokseen ja selviävät kuin selviävätkin ekaluokasta. He joutuvat usein venymään äärimmilleen, mikä johtaa helposti väsymykseen. Jos väsymys ei näy koulussa, näkyy se kotona. Lapsen elämä keskittyy _minusta_ tällöin liikaa koulun ympärille. Vuosi lisää rauhallista kasvuaikaa eskarissa olisi luultavasti tuonut lapselle ihan toisenlaisen koulunalun ja tällöin olisi jäänyt voimia muuhunkin kuin koulusta selviytymiseen. Mikä merkitys jatkuvalla äärirajoilla olemisella on lapsen kehittyvälle itsetunnolle, sitäkin voi jokainen miettiä. Haluaisiko itse joutua työhön, jonka vaatimuksiin ei millään meinaisi pystyä vastaamaan, vaan työssäkäynti olisi haaste, joka veisi kaikki voimat ja siltikin saattaisi jatkuvasti joutua tuntea huonommuutta muihin työtovereihin nähden?



Ne lapset, joille ei käy onnellisesti, eivät pysty selviytymään ekaluokan haasteista. He joutuvat päivästä toiseen tuntemaan pettymyksiä, alkavat kenties alisuoriutua ja häiriköidä. Tai vetäytyvät täysin oman maailmansa suojaan. Jokaisella on oma tapansa torjua se paha mieli, jonka oma riittämättömyys aiheuttaa. Koulutie on pitkä ja paluuta menneeseen ei ole. Koulusta harvoin palautetaan lasta takaisin päivähoitoon, vaikka syytä silloin tällöin varmasti olisi. Jos koulu-ura saa näin surkean alun, voi taas miettiä, mitä seurausta sillä on lapsen elämälle pitkässäkin juoksussa.



En, hitto vie, ymmärrä vanhempia, jotka eivät ole valmiita antamaan lapselleen tärkeää lisäaikaa kasvamiseen. Vuosi lisää vapaata leikkiä, verkkaisia opetushetkiä ja tuttuja ihmissuhteita ei tee kenellekään haittaa. Minusta aina, jos on syytä epäillä lapsen koulukypsyyttä, kannattaisi vakavasti miettiä, kenen takia lapsen pitäisi mennä kouluun juuri nyt. Vanhempien velvollisuus on pitää huolta _lapsen_ parhaasta. Joskus lapsen paras voi olla aikuiselle omalla tavallaan vaikea paikka ja pettymyskin, mutta silti ne omat tunteet on voitava voittaa ja mentävä eteenpäin.



Toki poikkeuksiakin löytyy, kuten aina. Sellainen lienee kuitenkin kuin lottovoitto, sattuu harvojen kohdalle. Jokainen meistä tietää, kuinka hankala lottovoittoa on saada. Kuka haluaa pelata lottoa oman lapsensa elämällä?



kärjistäen, Tituliini



Esikoinen oli tosiaan ujo ja hiljainen, niin olin itsekin. Kerhossa hänellä oli kuulemma pelkoja ja neuvolassa, kuten yllä mainittiin, epäiltiin koulukypsyyden puutetta. Pelkäsin, miten koulussa käy, leimaako opettaja hänet thmäksi ja laiskaksi. Meillä kävi todella hyvä tuuri. Opettaja näki hiljaisuuden taa ja hienovaraisesti rohkaisi lasta. Murkkumme on nyt yläasteella, ei vieläkään mikään sosiaalisuuden ja puheliaisuuden huippu, mutta hoitaa koulunsa ja asiansa siinä kuin vilkkaampi pikkuveljensä!

Niin, jos minulle olisi joskus kouluaikana sanonut, että olen esillä kaiket päivät, juttelen vieraiden ihmisten kanssa ammatikseni, olisin taatusti pyörtynyt kauhusta. No, niin ujosta lapsesta jotenkin kummasti kuoriutui esiintyvä ammattilainen...

Eli meillä on tyttö josta eskariope sanoi et kannattais " ehkä,kai,varmaankin" käyttää häntä testeissä ja ihan siitä syystä et leikki kiinnostaa tyttöä vielä niin paljon??? No pohdin asiaa pitkän aikaa ja tulin siihen tulokseen et jos 6 vuotiasta ei leikki kiinnosta on hän mielestäni aika poikkeuksellinen koska kyllä minä tunnen useita saman ikäisiä joita leikki kiinnostaa. Tyttö oli kiinnostunut myös eskaritehtävien teosta, numeroista kirjaimista jne joten itse en nähnyt mitään syytä miksi viedä lasta testeihin.

Lapsi oli ollut kotihoidossa eskarin alkuun asti joten hänelle oli uutta kaikki mitä päiväkodissa tehtiin ja omaksuminen ja tutustuminen toisiin lapsiin vie aikansa. Siitä syystä tyttö oli ensin hyvin aran oloinen ja ujo. Kun aikaa kului ja hänelle muodostui ystävyyssuhteita oli tilanne ihan toinen ja tyttö alkoi reipastua. Ikävä kyllä pk:ssa työskenteli lastenhoitaja joka suorastaan oli kuin " haukka" ja tytölleni naputti useasti hänen syömisestään. Hoitaja lappasi ruokaa lautasen täyteen ja mäkätti kun sen syöminen kesti hänen mielestään liian kauan =( ja tämä teki niin pelottavan vaikutuksen lapseen et syöminen tuntui hänestä aina tosi kurjalta hetkeltä siis pk:ssa.



No päätimme mieheni kanssa, että tyttö lähtee kouluun jo siitäkin syystä et hän itse oli aivan innoissaan kouluun menossa ja tyytyväinen ettei eskariin tarvitse enää mennä.



Tyttö on nyt puoli vuotta käynyt koulua ja toki on välillä väsynyt kuten moni muu ekaluokkalainen, mutta aivan intona koulua käy. Lukemaan hän oppi ennen joulua ja matikkakin sujuu hienosti. Ystävyyssuhteissa ei hänellä ole mitään ongelmia ollutkaan. Tavaroistaan hän osaa huolehtia mallikkaasti ja läksyt tulevat tehtyä joten olen enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni kuten myös tyttö itse.



Joten kyllä näitä poikkeuksia todellakin löytyy ja eiköhän vanhemmat kuitenkin ole ne parhaat asiantuntijat omien lastensa suhteen vai?



Ai niin mainitsen sen verran vielä et meidän tyttö on vielä aivan vuoden loppupuolella syntynyt eikä sekään ole menoa haitannut =)

Meillä 6v eskari tyttö. Neuvolassa on läpäissyt kaikki " testit" ja päiväkodilla on syksyyn lokakuulle asti oltu sitä ,mieltä, että kaikki on kunnossa.



Itse kuitenkin olin pyytänyt tytön pääsemistä puheterapeutille, koska hänellä oli joitain äännevirheitä. (yksi oli ytsi, keksi -ketsi jne..) Näitä oli siis joissain yksittäisissä sanoissa ja keskittyessään sanoi ne oikein. Tämä " virhe" korjaantui, mutta puheterapeutti oli huolissaan kun lapsi ei osannut tarpeeksi riimipareja ja epäili kinesteettistä häiriötä. Hän oli sitä mieltä, että koulukypsyys ei ole ohan selvää. Päiväkodilla olivat tähän asti sitä mieltä, että tyttö pärjää hyvin ja ei ole mitään ongelmia. (oli ollut jo vuoden tässä päiväkodissa ja sitä ennen toisessa, ja ikinä ei oltu huomautettu mistään) Vasta sitten ongelmia alkoi ilmetä, kun kerroin, että puheterapeutti haluaa, että psykologi testaa lapsen.

Psykologi testasi, mutta ei löytänyt mitään hälyttävää. Sanoi, että mahdollisesti saattaisi ilmetä lukihäiriötä. Tyttö oli joissain asioissa ikäisiään edellä ja kahdessa testissä oli vähän jäljessä.

Puheterapeutti oli laittanut myös foniatrille lähetteen, joka oli sitä mieltä että ongelmana ovat ainoastaan isot nielurisat (puhuu tukkoisesti), jotenka on nyt jonossa leikkaukseen.



Psykologin ja päiväkodin palaverissa kuitenkin opettajat esittivät asioita, joista olimme vähän hämmästyneitä (koska asiat olivat aiemmin olleet kunnossa. Ja olivat sanoneet, että lapsella ei heidän mielestään ole ongelmia ja että han on koulukypsä heidän mielestään.)



Opettajat haluavat, että fysioterapeutti tutkii lapsen (koska olivat YHDELLÄ jumppatunnilla havainneet motorista kömpelyyttä) Neuvola on maininnut kuitenkin moneen otteeseen, että tyttö on motorisesti hyvin kehittynyt. (no minä tilaan vielä fysioterapeutille ajan)

Saattaa keikkua ruokapöydässä. (levottomuutta)

Ei aina tunnu kuuntelevan. (ollaan informoitu lapsen korvatulehduksista ja alentuneesta kuulosta)



Kuitenkin sanotaan, että tekee tunnollisesti tehtävät, antaa työrauhan, on sosiaalinen jne...



Itse halutaan, että lapsi tutkitaan, koska silloin voimme itse ajatella, että parhaamme olemme tehneet. (emme kuitenkaan ole asiantuntijoita noille alueilla) Nyt vain on alkanut tuntua, että päiväkoti oikein syynää tätä lasta. ja oikein etsimällä etsii vikoja.

" mariadee

Meillä on 6v. neiti parhaillaan noissa testeissä

Siis testi käsittää meillä ainakin useita erilaisia tapaamisia eri alojen ihmisten kanssa, aloitimme puheterapeutin kanssa, seuraavaksi lasten psykologi, sitten foniatri ja ties mitä vielä edessä... "



kuka teillä sitten teki tuon aloitteen yleensäkin testeistä, tuo puheterapeuttiko ja onko lapsella siis ollut puheen kanssa ongelmia?Tuskinpa tuo puheterapeutti on tuulesta temmannut teidän lapsen sanavaraston tasoa vaan siinä lienee puutteita. Lapsen puhe saattaa kuulostaa normaalilta mutta minkälaisia lauserakenteita ilmaisuja j a sanoja hän käyttää toisiin ikäisiinsä verrattuna. Tuskin tuo heikko sanavarsto on este koululle siinähän ei auta aika kerryttämään sanavarastoa vaan tukitoimenpiteet, nyt on helpompi auttaa tyttöänne vielä tämän kevään ja kesän aikana ehtii hurjan paljon ja jos sitten koulussa syksyn aikana ilmenee heikkoutta taidoissa niin jo tietää valmiiksi mistä saattaa kiikastaa.



Meillä 6v poika käy nyt myös noissa testeissä HYKsissä neuropsykologi tekee erityisopen, puheterapeutin , foniatrin ja meidän vanhempien toiveesta. Poikaa on testattu vuosien saatossa monestikkin ja ongelma koulun suhteen lienee lähinnä foniatrisella puolella. Meidän testeillä pyritään siihen että poika saa kaiken mahdollisen avun koulun käymiseen heti koulun ekasta päivästä lähtien. Pojalla ennakoidaan lukihäiriötä.



Meillä aikoinaan tyttö oli myös eskarissa liian leikkivä lapsi. Tyttö oli ollut perhepäivähoidossa ja perheen ainoa lapsi. Hän suorastaan kaipasi aina leikkikavereita ja oli innoissaan kun eskarista niitä löysi mutta sitten ei olisi saanutkaan leikkiä. Tyttö oppi myös eskarin aikana jo lukemaan ja oli muutenkin muissa taidoissaan ikätovereiden tasolla mutta tuo leikki. Eskariope kyseli keskustelutilaisuuksissa moneen kertaan enkö ole huolissani leikkivästä lapsestani. sanoin vaan että en ole.



Nyt kun perheen poikamme on päiväkodissa niin saamme kehuja kun meidän pojat osaa leikkiä kun suurin osa tämänpäivän lapsista ei osaa sitä taitoa. Niin maailma on muuttunut 7 vuodessa.









yleisesti ottaen sitä, että lapsi tulee toimeen kaveriporukassa ts. pystyy jo ottamaan huomioon muitakin, osaa odottaa vuoroaan, sietää jo pettymyksiä (esim. pelit, kilpailut vaikkapa liikuntatunnilla), jaksaa keskittyä ja istua paikallaan tarvittaessa, on omatoiminen pukemisen, syömisen ja wc-käyntien suhteen ja ennenkaikkea- on itse kiinnostunut ja innostunut koulunkäynnistä (mm. kiinnostunut kirjainten ja numeroiden maailmasta). Lapsen ei siis tarvitse vielä osata lukea tai kirjoittaa, mutta muuten koulunkäymiseen tarvittavia valmiuksia tulisi olla. Jos eskarissa havaitaan olevan paljon vielä opettelmista em. taidoissa, silloin voidaan miettiä koulun aloittamisen lykkäystä.



Ihan oma asiansa ovat sitten erilaiset ja -asteiset mahdolliset oppimishäiriöt (tarkkaavaisuuden ongelmat, kielelliset häiriöt jne.) joita on tietysti paikallaan kartoittaa laajemminkin. ( Joissain kunnissa teetetään koko ikäryhmälle kouluvalmiustestejä, joissa karkeasti voidaan ennakoida mahdollisia ongelmia oppimisessa, mutta tällaiset testit pelkästään eivät anna kovinkaan luotettavaa kuvaa, vaan tarvitaan lisäksi aina tietoa myös juuri lapsen vanhemmilta ja pk:n henkilökunnalta yleistilanteesta)



" Ennenvanhaan" kun lapset tulivat ekalle, niin syyslukukausi menikin juuri näiden kouluvalmiustaitojen opetteluun (seistään jonossa, viitataan, miten käyttäydytään ruokaillessa jne.) mutta nykyään kun lähes koko ikäryhmä käy jo eskarin, niin koulun aloittaminen on tässä suhteessa helpompaa. Siis lapsellekin!



Tästä aiheesta riittäisi juttua paljonkin, summa summarum: Olen samaa mieltä usean kirjoittajan kanssa siitä, että liiaksikin nykyään yritetään saada lapsia samaan muottiin, eihän kaikista voi eikä pidäkään tulla " avaruusfyysikoita" ...Mutta silloin, jos oikeasti lapselle lykkäysvuotta suositellaan, niin koskaan en ole kenenkään kuullut sitä katuvan. Kylläkin sitä, että lapsi on laitettu liian aikaisin koulutielle.

poika ei ollut koulukypsä, kun ei suostunut hänen kanssaan yhteistoimintaan eli alkoi itkeä ja rimpuilla, kun lääkäri yritti kuunnella sydäntä yms. Eskarissa juttelin asiasta ja heidän kommenttinsa oli huihai ja höpöhöpö, poikaa olisi turha testata, kun hänessä ei ole mitään vikaa, hiukan ujo ja hiljainen vain.

Koulu on sujunut ihan hyvin, alusta asti.

Tituliini:

Lainaus:

Haluaisiko itse joutua työhön, jonka vaatimuksiin ei millään meinaisi pystyä vastaamaan, vaan työssäkäynti olisi haaste, joka veisi kaikki voimat ja siltikin saattaisi jatkuvasti joutua tuntea huonommuutta muihin työtovereihin nähden?




Tuo on minun unelma tyopaikka. Siis tyo jossa saisin mahdollisuuden oppia paljon uutta.

En kuitenkaan tuntisi huonommuutta muihin. Ei ole tarvetta.



Eiko se koulunkäynti ole niin että eskarilta mennään ekalle ja ekalta tokalle.



Entäs jos joku ei ole kypsä menemään tokalta kolmannelle? Tai ei ole kypsä aloittamaan ylä-astetta?



Yliopistolla on paljon opiskelijoita jotka eivät ole kypsiä yli-opisto opiskeluun. Aina on jotain muuta tekemistä kuin luennoille meno ja opinnot pitkittyvät ja sieltä pois pääsemiseen menee vuosia.



Kouluhan olisi todella tylsää jos se ei olisi välillä haaste. Mitä siellä tulisi silloin opittua?

joten en oikein omasta lapsuudestani muista mikä se ero ekan ja eskarin välillä oikein on.

Samantapaista touhua se näytti oman lapseni kohdalla olevan.



Kuullostaa siltä että se on kamalaa että ei voi jäädä luokalle esikoulussa - mutta jos ekalla tulee onglemia niin voihan sitten jäädä luokalle ekalla.



Onko se sen kamalampaa kuin luokalle jääminen minä tahansa muuna koulu vuotena?

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat