Lapsi asuu isän kanssa

Vierailija

Suomessa yhteishuoltajuus on yleisin huoltajuuden muoto. Kuitenkin yhteishuoltajuustilanteissa lähivanhempana voi olla kumpi vanhempi tahansa. Vain vajaa kolmessa prosentissa perheistä huoltajuus on yksin isällä.

 

Jos lapsi asuu vain isänsä kanssa...

a) äidissä on vikaa

b) isä on parempi vanhempi

c) ainoa hyväksyttävä syy on äidin kuolema

d) on ihan yhtä hyvä järjestely kuin asua äidinkin kanssa. Sukupuoli ei ratkaise.

 

Mitäs mieltä olette? Toivoisin sanallisia perusteluja valinnalle.

Kommentit (7)

Vierailija

Kyllä isä voi olla lapselle kasvattajana jos hän muutoinkin on ollut aktiivinen lapsen hoitoon liittyvissä asioissa; osaa laittaa ruokaa, jaksaa olla lapsen kanssa, ei ole koukussa päihteisiin,tupakkaan tai nettipeleihin,ei ole sairas tai masentunut.Samat kriteerit käyvät äitiinkin.Aina pitää ajatella lapsen parasta- ei aikuisen.Lasten laittaminen tasan: sulle- mulle-periaatteella ei ole oikea ratkaisu jos toinen vanhempi ei oikeasti kykene huolehtimaan lapsen parhaasta.Parasta olisi tietysti miettiä ennen lastenhankintapuuhaa,aikooko oikeasti huolehtia yhdessä puolisonsa kanssa tekemästään lapsesta kunnes hän on aikuinen.-Niinhän tässä elämässä ei kuitenkaan aina käy.

Vierailija

Lasten/nuorten ja perheiden kanssa työskentelevänä nuorena naisihmisenä olen herännyt tähän tilanteeseen vasta hiljakkoin. Millä ihmeellä perustellaan sitä, että vain äidit tuntuvat olevan oikeutettuja lapsiensa kanssa elämiseen eron jälkeen? Oma mielipiteeni kysymykseesi on itsestään selvästi d: sukupuolella ei pitäisi olla mitään painoarvoa pohdittaessa sitä, kummasta vanhemmasta tulee lähivanhempi. Yhteiskunnassamme melko vallitseva vastaus tuntuu kuitenkin olevan a: isästä voi tulla lähivanhempi ainoastaan, jos äidissä on jotain pahasti vialla (psyykkinen sairaus, väkivaltaisuus, alkoholiongelma tms.). Tätä epäkohtaa vanhempien tasa-arvoisessa asemassa heikentää entisestään se tosiasia, ettei mikään laki tai asetus turvaa käytännössä etävanhemmalle/isälle normaalia ja luontevaa mukana olemisen oikeutta lasten arjessa etävanhemmuuden alkamisen jälkeen, jos lähivanhempi/äiti ei asiaa halua edistää. Toisin sanoen lähivanhemmalla on yhteishuoltajuudessa miltei rajaton sanavalta lapsia koskevissa asioissa, eikä etävanhemman/isän näkemyksiä siitä, mikä olisi lapsille milloinkin parasta, kuunnella välttämättä lainkaan. Väitänkin, että tämänkaltainen isien asettaminen vanhempana ja kasvattajana äitiin nähden toissijaiseen asemaan ei palvele millään tavalla lapsen parasta (ellei isä sitten ole psyykkisesti sairas, väkivaltainen, alkoholisti tms.). 

Vierailija

Useammin se on mies, joka jättää perheensä tai pahoinpitelee heitä niin, että äidin on paras lasten kanssa yksin. Tämä nyt on tällaista mutu-tuntumaa, mutta jos ajattelen omia asiakasperheitäni lastensuojelussa, niin enemminkin tosiaan yh-äitien ongelmana on, etteivät isät pysty olemaan turvallisia vanhempia lapsilleen. Toki löytyy sellaisia äitejäkin, mutta vähemmän. Itse toivoisi, että naisilla olisi useammin rohkeutta irrottautua päihdeongelmaisesta tai väkivaltaisesta, kuin mitä nykyään. 

Vierailija

Varmasti isät erottuvat useammin väkivaltaisina ja alkoholisoituneina etenkin lastensuojelun asiakkaina olevissa perheissä. Tavalliseen, hyvään vanhemmuuteen pystyvien vanhempien ja heidän lastensa asioita ei saisi kuitenkaan sotkea lapsia ja perhettä väkivallalla tai muulla vahingoittavien vanhempien tilanteeseen. Kyse on kahdesta aivan eri asiasta. On selvää, ettei lapsia vahingoittava vanhempi voi olla hyväksi lapsille ja saada siksi tavallisia oikeuksia toteuttaa vanhemmuuttaan. Etävanhemmalla ei kuitenkaan aina anneta eron jälkeen madollisuutta olla vanhempana lapsilleen, vaikka hän olisi miten hyvä vanhempi. Siitä asiasta pitäisi puhua aina erikseen, eikä sotkea tilanteisiin, jossa on kyse lastensuojelusta. 

Vierailija

Minä olen etävanhempi ja äiti.Erosimme lasten isän kanssa 11 vuotta sitten.Meillä on yhteishuoltajuus ja se on toiminut hyvin emme ole koskaan tarvinneet lastenvalvoja ym.viranomaisia päättämään millä tavalla tapaamiset hoidetaan vaan me sovimme suullisesti heti alkuun että lapset saavat tulla ja olla kumman luona haluavat ei mitään viikko/viikonloppu järjestelyjä ja niin on tehty ja kaikki on toiminut lasten oman halun mukaan.Kun erosimme poikani aloitti samana syksynä koulun ja tytär oli silloin 14 vuotias.Me kysyimme kumman vanhemman luona he haluavat asua ja he halusivat jäädä lapsuuden kotiinsa isän luokse.Yritin ajatella asiaa lasten kannalta ja ymmärsin että en varmaan minäkään haluaisi muuttaa omakotitalosta pieneen kerrostalokaksioon missä ei ole enää omaa tilaa omaa pihaa puhumattakaan kavereista ja naapurissa asuvasta mummista.Minulle itselleni oli hirveä paikka muuttaa kerrostaloon en ollut koskaan ennen asunut niin mutta ajattelin että mielummin yksi aikuinen muuttaa ja "kärsii"kuin että lasten olisi jätettävä tuttu ja turvallinen lapsuuskoti minun itsekkäästä tarpeestani olla heidän kanssaan joka päivä.Oli todella vaikeaa ja itkin ikävääni kauan ja itken usein vieläkin vaikka siitä on jo vuosia.Siihen aikaan oli aika harvinaista että lapset asuvat isän kanssa ja kyllä minua syyllistettiin ulkoapäin että mikäs minussa on vikana kun lapset eivät asu kanssani ja että olen varmaan hyvin huono äiti joka lisäsi muutenkin jo valtavaa syyllisyydentuntoa ja omantunnontuskaa.Ei varmaan kukaan naimisiin/parisuhteeseen mennessään mieti että miksi menisin kun kuitenkin erotaan sitä on valmis uskomaan että ollaan yhdessä ikuisesti tottakai,mutta ihmiset muuttuvat vuosien saatossa koskaan ei voi olla varma tulevasta niin kävi meille. Mutta nyt jälkeenpäin tiedän tehneeni oikein ja olen onnellinen kun heistä on kasvanut tasapainoisia nuoria.Suuren kiitoksen annan myös lasteni isälle hän on toiminut aina lasten parhaaksi ja luopunut monesta asiasta yksityis elämässään heidän parhaakseen ja pitänyt myös minun puoliani esim.erotessamme ei antanut oman lähisukunsa mollata minua vaan teki selväksi että minä olen aina lasten äiti eikä hän halua minulle mitään pahaa eikä hän halua kuulla pahaa sanaa puhuttavan minusta,samalla tavalla olen itsekin tehnyt ja toiminut me kunnioitamme toisiamme lasten vanhempina ja lasten ei ole tarvinnut koskaan kuunnella vanhempien haukkuvan toisiaan.Tässä minun tarinani ja uskon että sekä isä että äiti ovat yhtä hyviä lähi/etä vanhempia.Yhteistyö on voimaa aikuisten kesken lasten asioita hodettaessa.Unohda itsekkyys äiti/isä ja kuuntele lastasi mitä hän oikeasti haluaa,siinä kaikki.

Vierailija

Isä-poika- suhde on erityisen tärkeä etenkin jos tämä suhde on ollut kiinteä jo ennen eroa. Tutkimusten mukaan tällaisissa tapauksissa pojan kiintyvyyssuhteen katkaiseminen tulee melkoisella varmuudella näkymään myöhemmässä iässä. Pojan harrastaessakin isä on yleensä se parempi valinta, jonka luona asuu.

 

 

Vierailija

Hyvä pointti mielestäni tuo isä-poika- suhde. Hämeessähän eräs isä sai pelkästään tuolla perusteella kaikki lapset asumaan luokseen oikeuden kautta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat