18v joka seurustelee 30v miehen kanssa, haluatko kysyä jotain?

Vierailija

Elikkäs aattelin nyt tehdä tänne tälläisen aloituksen jos joku olisi kiinostunut kysymään jotain, niin voin kertoa ainakin meidän omastamme hieman suuremmalla ikäerolla varustetusta parisuhteesta kun ikäeroa on 10v+ eli meillä se tarkoittaa 12 ikävuotta. :)

Sivut

Kommentit (36)

Vierailija

Uskotko voivasi tehdä hänen kanssaan lapsia vielä ja olla vakavasti vaikka loppuelämäsi?

Itse olen sinua nelisen vuotta vanhempi ja sama ikäero miehen kanssa. Ollaan seurusteltu vuosi, enkä tiedä, onko järkeä jatkaa hänen kanssaan, vaikka tuntuukin että rakastan häntä. Tämä siksi, että haluan lapsia ehkä vasta viiden vuoden kuluttua, silloin hän olisi 38! Jaksaakohan nelikymppinen sitten leikkiä lasten kanssa niin kuin parikymppinen. 

Onko kellään kertoa kokemuksia suhteesta, jossa nainen on paljon nuorempi ja olette hankkineet lapsia?

-Minttu

Vierailija

Vastaus Mintulle:

Uskon että voin perustaa hänen kanssaan ajan kanssa perheen ja olla vaikka koko loppuelämän yhdessä, jos rakkautta vaan riittää.

En koskaan lähde parisuhteeseen, ilman ajatusta että en voisi olla tämän ihmisen kanssa loppuelämää ja perustaa joskus perhettä, koska eihän sillon olisi mitään päämäärää mihin pyrkiä tai halua edes kunnolla panostaa parisuhteeseen jos ensimmäinen ajatus on tämä " olemme niin nuoria ja hetken se vain kestää " vaikka tuntuihan se hölmöltä ajatella ylä-aste ikäisenä tyttönä, että sen ajan seurustelusuhteesta tulisi koko loppuelämän juttu, mutta kuten sanoin en olisi osannut elää ilman tuota ajatusta tai halunnut enää edes seurustella.

Nyt 18-vuotiaana voi onneksi jo alkaa ajattelemaan ihan realistisestikin, että tämä voi olla se koko loppuelämän juttu, koska monihan hankkii niitä lapsiakin joskus 20-30v niin on voinut alkaa parisuhteeseen sitten monikin minun ikäisenä.

Enkä täysin ymmärrä ajatustapaasi...

Jos rakastat miestä, niin miten voisit kuvitella edes jättäväsi hänet!

Itse haluaisin ensimmäisen lapsen varmaan tuossa 20-25v, ollaan puhuttu vähän sellaista että nyt muutama vuosi seurusteltaisiin ja jos meillä menee hyvin niin ruvetaan yrittämään vauvaa sitten kun mulla on ammatti taskussa ja teini-ikä ohitse, eli kun minä 20v ja mies 32, joten jos kaikki menee hyvin niin esikoisemme voisi syntyä silloin kun minä 21 ja mies 33.

Sinä kuitenkin haluat lapsia viiden vuoden kuluttua ja jos mies olisi 38v en näkisi sitä yhtään pahana ikänä tulla isäksi. :) kyllä sen ikäinen vielä jaksaa..

Minut on saatu 30v ja pikkuveljeni 43v, hyvin nuo pikkuveljenkin kanssa ovat jaksaneet!

Niin ja tosiaan, kokemuksia saa muutkin tähän ketjuun jakaa halutessaan.

Vierailija

Katso peiliin ja katso muutamia muutamia vuosia myöhemminkin. Nuoruuteen kuuluu tuollainen ajattelu. Kaikkivoipaisuus ja tietty narsismi. Et vielä tiedä elämästä mitään. Se on vain hyvä asia. Säilytä uskosi ja tietty naiivius. Sillä pääsee ehkä pitkällekin. Sinulla on vielä kehitys kesken, kaikin tavoin. Et kykene laajamittaiseen ajatteluun. Lue aivojen kehityksestä, vaikka googlettamalla. Mutta silti hyvä, että alussa ihminen hakkaa päätä seinään ja ehkä sitten oppii. Se on sitä elämänkoulua. Eikä tarvitse uskoa. En minä tiedä mistään mitään. Itse kukin tekee valintansa. Varo vaan, ettet kadu. Et sinä muita kuuntele. Virheiden kautta oppii ja kaikissa asoissa on jotain hyvää. Positiivisuus kunniaan.

 

Vierailija
Vierailija

Vastaus Mintulle:

Uskon että voin perustaa hänen kanssaan ajan kanssa perheen ja olla vaikka koko loppuelämän yhdessä, jos rakkautta vaan riittää.

En koskaan lähde parisuhteeseen, ilman ajatusta että en voisi olla tämän ihmisen kanssa loppuelämää ja perustaa joskus perhettä, koska eihän sillon olisi mitään päämäärää mihin pyrkiä tai halua edes kunnolla panostaa parisuhteeseen jos ensimmäinen ajatus on tämä " olemme niin nuoria ja hetken se vain kestää " vaikka tuntuihan se hölmöltä ajatella ylä-aste ikäisenä tyttönä, että sen ajan seurustelusuhteesta tulisi koko loppuelämän juttu, mutta kuten sanoin en olisi osannut elää ilman tuota ajatusta tai halunnut enää edes seurustella.

Nyt 18-vuotiaana voi onneksi jo alkaa ajattelemaan ihan realistisestikin, että tämä voi olla se koko loppuelämän juttu, koska monihan hankkii niitä lapsiakin joskus 20-30v niin on voinut alkaa parisuhteeseen sitten monikin minun ikäisenä.

Enkä täysin ymmärrä ajatustapaasi...

Jos rakastat miestä, niin miten voisit kuvitella edes jättäväsi hänet!

Itse haluaisin ensimmäisen lapsen varmaan tuossa 20-25v, ollaan puhuttu vähän sellaista että nyt muutama vuosi seurusteltaisiin ja jos meillä menee hyvin niin ruvetaan yrittämään vauvaa sitten kun mulla on ammatti taskussa ja teini-ikä ohitse, eli kun minä 20v ja mies 32, joten jos kaikki menee hyvin niin esikoisemme voisi syntyä silloin kun minä 21 ja mies 33.

Sinä kuitenkin haluat lapsia viiden vuoden kuluttua ja jos mies olisi 38v en näkisi sitä yhtään pahana ikänä tulla isäksi. :) kyllä sen ikäinen vielä jaksaa..

Minut on saatu 30v ja pikkuveljeni 43v, hyvin nuo pikkuveljenkin kanssa ovat jaksaneet!

Niin ja tosiaan, kokemuksia saa muutkin tähän ketjuun jakaa halutessaan.

Voi lapsiraukkaa. Ihan itkettää tuo kypsymättömyys. Nuori ja niin tyhmä. Jokainen ihminen on opettaja. Myös tämä miehesi, sinä 18-vuotias "aikuinen" täydellinen nainen. Suhde kasvattaa. On sitä ikäeroa tai ei. Et sinä sen iän kanssa seurustele, vaan sen ihmisen! Kaikista pahinta ja tavanomaisinta on se, että otetaan esimerkkiä lähipiiristä, kuten "meidän isä meni naimisiin 13 vuotta nuoremman naisen/äitini kanssa ja hyvin menee edelleen. Äiti oli vielä vauva, kun isä oli murrosiässä". Haha, kun naurattaa. Todellakin: et sinä seurustele sen iän kanssa, vaan sen ihmisen. Toivottavasti kykenet ymmärtämään sen ja unohtamaan nuo annetut mallit ja kaavat miten pitäisi elää ja kenen kanssa. En tykkää. Nouseeko sinun egosi jotenkin siitä ajatuksesta, että mies on sinua vanhempi ja vahva? Miksi edes kirjoitat tänne tuommoisia, jos olet tyytyväinen valintaasi? Vakuutteletko itsellesi tehneesi oikein? Kykenetkö edes ajattelemaan tällaisia seikkoja?

Vierailija

No nytpä tuli ilkeitä viestejä, joissa ei ollut edes varsinaista kysymystä vaan pelkkää tilitystä.

Minusta pitäisi katsoa sellaisen ihmisen peiliin, joka tulee tänne tilittämään tälläistä, ikään kuin haukkumaan ja arvostelemaan minua. Se on jo aika rumasti sanottu että " kato peiliin! " ja minä en sano niin kuin sillon kun olen todella vihainen jollekin ihmiselle. Se on vähän sellanen sanonta...

Narsismi on sairaan ihmisen merkki, minä en ole sellainen ihminen, eikä minusta sellaista tule. Meneppä oikeasti sanomaan jotakin tuollaista esimerkiksi naiselle joka on elänyt parisuhteessa vaikka narsistimiehen kanssa ja niin että siinä perheessä on vielä lapsia. Nämä narsistien uhreiksi joutuneet käyvät vielä monenkin vuoden jälkeen terapiassa, koska narsistin hyväksikäyttö on jättänyt heihin niin pahan jäljen.

Tiedän elämästä paljonkin, sinä et tiedä miten paljon olen joutunut kokemaan sellaisia asioita joita ei olisi pitänyt kokea. Enkä koe olevani tilivelvollinen erittelemään niistä niin henkilökohtaisista asioista sinulle enemmän tässä. Tyydy siis siihen.

Yritän uskoa aina hyvään, enkä usko että se on pahasta myöhemminkään. Naiivi en enää ole, elämä on kyllä opettanut jo "valitettavasti". Siksi heittomerkeissä, koska toisaalta... tosi hyvä että olen oppinut ne asiat jo tänä päivänä, mutta toisaalta taas ei kiva koska siitä on seurannut niin paljon kipua ja tuskaa... Mietin että olisiko voinut selvitä jollain muulla tavalla. Olisiko minusta voinut kasvaa samanlainen ihminen nyt mitä olen, mutta ajan kanssa, paljon myöhemmin. Toisaalta olen tyytyväinen siis siihen mitä olen nyt, mutta henkisen kivun mukana tulleet henkiset ongelmat olisin halunnut välttää.

Minulla on kehitys kesken, mutta ei todellakaan kaikin tavoin. Sinun pitäisi tietää myöskin se. Olen jo kehittynyt osaksi, aika paljonkin tähän ikään mennessä.. niin kuin moni muukin 18-vuotias, mutta tietysti on kehittymistä vielä jonkun verran jäljellä.

Kykenen hyvinkin laajamittaiseen ajatteluun. Miksi en kykenisi? Ei kai siihen paljon vaadita että osaa ajatella normaalisti asioita jo eteenpäin, tässä iässä. Olen ajatellut todellakin, että kumpa saisimme joskus miehen kanssa perheen jne. En minä pidä sitä naiivutena tai lyhyt ajatteleisuutena esimerkiksi. Vaan se on sellaista, jota jokainen ihminen tekee ikää katsomatta. Niimpä se joku 40v nainenkin joka on mennyt parisuhteeseen uuden miehen kanssa, saattaa haaveilla vielä vauvasta tämän uuden miehen kanssa, mutta joku voisi todeta siihen että tämä 40v nainen ei osaa ajatella pitkälle tai on naiivi, koska tuon ikäisen ei ole enää itsestäänselvyys välttämättä tulla raskaaksi. Eiköhän hänelle silti se haaveilu sallita ja toteuttaminenkin, eikä sitä kukaan ääneen tuomitse.

Miksi sitten nuorempaa halutaan sortaa ja kiusata?

Ilmeisesti vanhempienkin naisten osalta.

Eikö meitä nuoria pitäisi juuri suojella, eikä haukkua?

Sinäkin teet juuri sitä päinvastaista kun lähetät minulle oikean ilkeän viestin siitä kuinka epäkypsä olen ihmisenä jne.

Itse voin sanoa, että ei mulla ole mitään vanhempia naisia vastaan ja mun mielestä niin vanhempien naisten kun nuortenkin pitäisi vetää yhtä köyttä! koska samaa sukupuolta ollaan kaikki, ikää katsomatta. Eiköhän naisen arvo ole muutenkin ollut aina sen verran alhainen, että ei senkään takia kannattaisi naisten hyökätä toisiaan vastaan vaan vetää ennemmin nimenomaan sitä yhtä köyttä.

Aina jauhetaan myöskin tuosta macig luvusta 25v. Luuletteko oikeasti että siinä iässä tapahtuu yhtäkkiä jotain maata mullistavaa ja sitten ihmisestä tulee tosi aikuinen? Se on sama asia kun jos edellisenä iltana oot 17 ja seuraavana päivänä täytät 18, ei susta yhtäkkiä tule hirmu aikuinen. Se kehittyminen käy vähitellen ja kehittymiseen vaikuttaa myöskin kokemukset, jos se 25v ei ole kokenut elämässään paljon mitään, niin ei se siitä yhtäkkiä kypsemmäks tuu. Jos 18v on kokenut jo paljon asioita elämässään, se voi olla jopa kypsempi kuin se 25v. Joskus myöskin negatiiviset kokemukset voi hidastaa kehitystä, ne ei välttämättä aina kasvata. Tiedän senkin. Itseään voi tietysti myöskin sivistää lukemalla, mutta ei se välttämättä silti tee siitä 25v kypsempää, ehkä fiksumman jollakin tasolla, mutta elämänkoulu opettaa paljon.

Minä uskon osaan siihen mitä sinä sanot, mutta siitä olen kyllä samaa mieltä että sinä et tiedä kaikkea. Et sinä voi vaan tulla latelemaan toiselle ihmiselle pelkän iän perusteella, että millainen hän on. Tulit näin ja luulit että siitä olisi jotain hyötyä, no ehkä sulle, sait kokemuksen itsellesi siitä että olisit minua ylempänä. Jotkut vanhemmatkin ihmiset tarvitsee tälläistä ja sortaa siksi nuorempia. Pitää väkisin näyttää, vaikka olisi omakin perhe kotona. Ne ei välttämättä sokeasti nää sitä, mitä sunkin päässä aina liikkuu. Eikä se ole niin kypsä. Jos et luota että minulla on omatkin vanhemmat kasvattamassa, enkä todellakaan tarvitse tuollasia typeriä saarnoja vieraalta aikuiselta joka ei edes tunne minua niin siitä kuinka epäkypsä olen?

Positiivisuus kunniaan, mutta viestistäsi ei saa kuvaa että olisit kovin positiivinen ihminen!

Toivottavasti oli jotain iloa sulle sitten tästä vastauksesta. :)

Vierailija

Seuraavalle vastaajalle...

Lapsiraukka?

Mikä tekee minusta raukan? Olen saanut hyvät vanhemmat, hyvän kodin, hyvän kasvatuksen, ihanan pikkuveljen, upeat ystävät... yms. En koe todellakaan että elämäni olisi huonosti, että täytyisi ketään raukotella.

Ja ihan oikeastiko sinua itkettää siellä? En usko, älä sano niin. Joskus voi käydä niin pahoja asioita, jotka todellakin pistää itkemään.

Haukut minut myöskin tyhmäksi.

Kiitos, tähän alkuun kun olet kerennyt kirjoittaa ihan vähän on tullut jo kaksi haukkua... Olen raukka ja tyhmä. Kiitos. Tämä on todella ilkeää ja sitä erittäin kypsää käytöstä.

... Enkä missään vaiheessa ole sanonut itseäni täydelliseksi tai antanut edes ymmärtää sellaista? What? Nobody is perfect.

Kai minä nyt tiesin myöskin sen että seurustelen ihmisen kanssa enkä iän? :D

Monia nyt vaan kiinostaa suuremmat ikäerot parisuhteessa ja miten ne siihen vaikuttaa ja miten asiat sellaisessa parisuhteessa toimii, niin siksi tein tämän kyselyn. Mikä on musta ihan normaalia ja on mukava kertoa joillekin ihmisille omalta osalta... :)

Etkä sinä osaa lukeakaan. Missä olen sanonut että vanhemmillani on 13v ikäeroa, vanhempani ovat kyllä samanikäisiä, mutta ei minusta yhtään paha ole käyttää tälläisiäkään esimerkkejä jos tulee mieleen. Miksei ne saisi olla omasta lähipiiristä? Eikö minun ole parempi vedota omaan lähipiiriin, jossa olen nähnyt asioita omin silmin, kuin kirjoittaa esim että... " kerran yhdellä nettipalstalla yks mies ja nainen sano et kun niillä on 13v ikäeroa että hyvin toimii " emmä sua oikeesti ymmärrä.

" haha. naurattaa " No äsken sua vielä itketti? onko sulla joku persoonallisuushäiriö???? Oikeesti, tässä vaiheessa mua alkaa jo vähän pelottamaan.

Ei minulle ole koskaan annettu myöskään esimerkkejä siitä että kenen kanssa minun pitäisi elää, ihan itse olen saanut sen päättää. Pakko avioliitot eivät ole enää tätä päivää, että vanhemmat päättäisi lapsen puolesta sen elämänkumppanin. Älä tykkää, en minäkään. Siitä olemme samaa mieltä.

Ei minulla ego nouse siitä, että minä olen rakastunut. Ihan normaali tunnetila. Sulla tosin taitaa kyllä ego nousta tuosta ilkeily viestistäsi? Ethän sä muuten olisi sitä laittanut, haluat korostaa sitä kuten edellinenkin että kuinka paljon mua vanhempi ja viisaampi oikein olet. Myönnätkö, paistaa sieltä läpi nimittäin ihan suoraan. Säälittäviä aina nämä tälläisten viestejen kirjoittajat, mutta niitähän löytyy joille mikään ei koskaan kelpaa.

Miksiköhän tosiaan kirjoitin tänne edes tälläisen aloituksen, ei olisi varmaan pitänyt kun aina löytyy näitä sinun tapaisia.....

Päätän tähän.

( vink. senkin voi lukea tuolta että miksi tein tämän, mutta vähä-älyinen mikä vähä-älyinen kun ei osaa lukea vaikka se on kirjotettu tuonne...)

Vierailija
Vierailija

Stop pissa-aivoille.

Tässäkin taas yhtä säälittävä tapaus. Ei kykene kypsyydeltään muuta kuin haukkumiseen... :) jos tuntis ja näkis minut, niin tajuais että oon kaukana pissiksestä. Voi sen kyllä nähdä täälläkin, en minä kirjoita esimerkiksi sellaista niille tyypillistä TeiniX kieltä.

Vierailija

Noh, ei tässä nyt ole kyse vain positiivisuudesta ja rakkaudesta. Jos on se mahdollisuus, että nelikymppinen lasteni isä on väsynyt touhuamaan lasten kanssa, eikä jaksa niin kuin minä, niin on se vakavan harkinnan paikka kannattaako hänen kanssaan tehdä lapsia. Tunteet kertovat paljon, mutta pitää sen järkensäkin antaa raksuttaa välillä niitä päätöksiä tehdessä. Varsinkin näin isoja, kun lastenhankinnasta ja elinikäisen suhteen perustamisesta kyse.

Äläkä nyt riehu siellä, älä tee mitään äkkinäisiä päätöksiä. Tuo, että aiotte seurustella vielä muutaman vuoden ennen lapsia, kuullostaa hyvältä. Mutta kyllä tyttö sun tekstisi vaikuttaa enemmän 15-vuotiaan tekstiltä kuin aikuisen naisen, ei siihen teinislangia tarvita antaakseen kypsymättömän vaikutelman :)

Nauti nuoruudesta, sen aion minäkin tehdä!

-Minttu

 

Vierailija

Itse aloin seurustelemaan 18 vuotiaana noin 40v miehen kanssa. Nyt on oltu yhdessä 9 vuotta ja meillä on viisi vuotias lapsi. Ihan normaalisti on elämä mennyt, mies jopa touhuaa lapsen kanssa enemmän kuin minä. Mies tekee fyysisesti raskasta työtä (ei siis mitään toimistohommia), joten kunto on hyvä eikä ole ollut jaksamisen kanssa ongelmia. Itse olen ollut mielestäni kypsä jo nuorena, ei ole paljon juhlimiset ja menemiset sitten enää yli 20v kiinnostanut kauheasti kun sitä ennen tuli mentyä ihan tarpeeksi. Mutta tiedän kyllä paljon jopa 25 vuotiaita, joille en voisi kuvitella lasta minkään ikäisen miehen kanssa, koska heille menemiset ovat niin tärkeitä ja osaavat juuri ja juuri huolehtia itsestään. Eli hyvin paljon riippuu ihmisestä.

Vierailija

Itse aloin seurustella 12-vuotiaana 41-vuotiaan kuvaamataidon opettajani kanssa. Oli kiva käydä vessassa ja jättää siksi aikaa pikkuhousut miehelle ikäänkuin pantiksi, että tulisin takasin. Niin ja olen nainen sukupuoleltani. En näe, että olisin tehnyt mitään virhettä tai että minun pitäisi hävetä. Olen ollut aina ikäistäni kypsempi, tuhannet ovat sanoneet niin. Aikaisesta kypsymisestä näen olevan vain hyötyä. En koe, että minua olisi käytetty hyväksi. Itse käytin ehkä hyväksi vetovoimaani ja kauneuttani. En ole uskovainen. Rakkaus ei katso ikää. Uskon rakkauteen. Ei minua haittaa, että toisella on enemmän elämää takana. Kylllähän minäkin nyt 18-vuotiaana tiedän tosi paljon elämästä, vaikka kaikki eivät sitä usko.

Vierailija

Elämänkokemus ja älykkyys ei tule ilmaiseksi tai ilmasta. Ei ole iästä kiinni ymmärtääkö asioita vai ei. Itse kunkin pitää joskus katsoa peiliin. Vaatii rohkeutta. Moni elää valheessa ja itsepetoksessa koko elämänsä. Se on aina oma valinta eikä se ole ongelma, jos ihminen itse ei näe sitä ongelmana. Ulkopuoliset näkevät asiat eri tavalla. Aina voi arvostella ja ottaa kantaa. Se ei ole keltään pois. Tietyn arvomaailman puolesta kannattaa liputtaa!

Vierailija
Vierailija

Noh, ei tässä nyt ole kyse vain positiivisuudesta ja rakkaudesta. Jos on se mahdollisuus, että nelikymppinen lasteni isä on väsynyt touhuamaan lasten kanssa, eikä jaksa niin kuin minä, niin on se vakavan harkinnan paikka kannattaako hänen kanssaan tehdä lapsia. Tunteet kertovat paljon, mutta pitää sen järkensäkin antaa raksuttaa välillä niitä päätöksiä tehdessä. Varsinkin näin isoja, kun lastenhankinnasta ja elinikäisen suhteen perustamisesta kyse.

Äläkä nyt riehu siellä, älä tee mitään äkkinäisiä päätöksiä. Tuo, että aiotte seurustella vielä muutaman vuoden ennen lapsia, kuullostaa hyvältä. Mutta kyllä tyttö sun tekstisi vaikuttaa enemmän 15-vuotiaan tekstiltä kuin aikuisen naisen, ei siihen teinislangia tarvita antaakseen kypsymättömän vaikutelman :)

Nauti nuoruudesta, sen aion minäkin tehdä!

-Minttu

 

Okei Minttu. Pidin sinun puolia ja komppasin täysillä suhteenne onnistumisen puolesta, mutta enää en aio sitä tehdä.

Tottakai asioita on yritettävä ajatella myöskin järjellä, eikä vain pelkillä tunteilla. Se miksi minä puhun tunteista niin usein ja liputan niiden puolesta, on syy siinä että minä olen enemmän tunneihminen ja menen oman sydämmeni mukaan, kuin mikään rationaalinen ajattelija. On pitänyt myöskin tietysti siitä huolimatta oppia käyttämään päätään.

Leimaat minut myöskin kypsymättömäksi, sitä sinä olet Minttu kuule aivan itse. Jos pidät 38-vuotiasta miestä ikäloppuna ja että sellainen ei enää kykene isyyteen. No kerroppa minulle sitten että miksi nykyään sairaalasta löytyy hyvinkin useita jopa 40v ensisynnyttäjiä ja heidän samanikäisiä aviomiehiään jotka jaksaa hyvin lähteä vielä siihen touhuun mukaan. On muuten nykypäivänä ihan normaalia. Tai mene salille katsomaan 38-vuotiaita treenaavia, itsestään huolta pitäviä miehiä, jotka syövät terveellisesti, liikkuvat tarpeeksi ja huolehtivat myöskin sopivasta määrästä hyvää unta, eivät he todellakaan ole mitään jaksamattomia ikäloppuja... Sillä 38-vuotiaalla voi olla siinä tapauksessa vaikka 25-vuotiaan kunto. Tämän tekee treeni, liikunta, sopiva ruokavalio ja hyvä uni. Erillaiset sairaudet vaikuttaa myöskin tietysti jaksamiseen ja jos miehesi on säästynyt sellaisiltakin, en näe estettä sille miksi hän ei jaksaisi.

Kyllä minä myöskin tiedän, että viisaan valinnan tein, että emme ole heti lapsia hankkimassa. Näinhän sen kuuluisi mennä parisuhteessa kuin parisuhteessa, joskus joillekin käy vaan vähän sellainen pikku yllätys tai vahinko ja sitten pitää yrittää sopeutua siihen tilanteeseen. Parisuhteeseen minusta tarvitaan aina omaa aikaa, jotta voidaan nähdä pidemmän päälle että kestääkö se. Jos siihen ruvetaan liian nopeasti väsäämään lapsia ja sitten se ei kestäkkään, niin ongelmissa ollaan ja ketkä siitä kärsii... no tietenkin ne lapset. Vanhemmat riitelee, eroaa jne. Vaikka eroja voi tulla hyvissä parisuhteissa kahdenkymmenenkin vuoden yhdessä olon jälkeen, mutta vähentää se sitä riskiä huomattavasti jos ensiksi keskitytään ajan kanssa toisiimme ja sen jälkeen vasta perhe, avioliitto, sun muut suuremmat valinnat... Tyhmä pitäisi olla jos tätä ei tajua.

Jos jokainen 15-vuotiaan teksti ja ajatusmaailma olisi tälläistä, niin sanoisin että wautsiwau!

Vierailija
Vierailija

Itse aloin seurustelemaan 18 vuotiaana noin 40v miehen kanssa. Nyt on oltu yhdessä 9 vuotta ja meillä on viisi vuotias lapsi. Ihan normaalisti on elämä mennyt, mies jopa touhuaa lapsen kanssa enemmän kuin minä. Mies tekee fyysisesti raskasta työtä (ei siis mitään toimistohommia), joten kunto on hyvä eikä ole ollut jaksamisen kanssa ongelmia. Itse olen ollut mielestäni kypsä jo nuorena, ei ole paljon juhlimiset ja menemiset sitten enää yli 20v kiinnostanut kauheasti kun sitä ennen tuli mentyä ihan tarpeeksi. Mutta tiedän kyllä paljon jopa 25 vuotiaita, joille en voisi kuvitella lasta minkään ikäisen miehen kanssa, koska heille menemiset ovat niin tärkeitä ja osaavat juuri ja juuri huolehtia itsestään. Eli hyvin paljon riippuu ihmisestä.

Kiva kuulla että teillä menee hyvin! :)

Isän ikäistä miestä en voisi kuitenkaan meille viedä, siinä kulkee jonkunlainen oma moraali mulla kuitenkin. Isä on siis 48v, niin 40v mies olisi itselleni liikaa..

35v on mulle se max. raja.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat