Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Se erilainen uusperheblogi

Vierailija

Nelikymppinen nainen totuttelee elämään uudessa parisuhteessa, johon kuuluvat miehen lisäksi kaksi lasta ja karvainen eläin. Ajatelmia arjesta, vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, omasta identiteetistä ja roolista, uusperhekipuilusta… Riittäähän näitä.

http://toisinkavi.wordpress.com/

Kommentit (2)

Vierailija

Sinun blogisi vai?
Uusperheellisyys toimii ja onnistuu, mutta pelkästään sen äitipuolen / naisystävän varassa se ei voi olla, eli yhden ihmisen harteilla, että monien ihmisten keskinäinen yhteiselo sujuisi.

Toimiva uusperheellisyys edellyyttää että lasten isä / mies on valmis keskustelemaan ja tekemään muutoksia, jotka ovat hyödyksi nimenomaan parisuhteelle. Lapset ovat tärkeitä, mutta eivät saa mennä kumppanin edelle.

Myös lasten pitäisi hyväksyä isälle uusi kumppani. Tämä taas edellyttää aikuisilta, nimenomaan lasten biologisilta aikuisilta täysipäisyyttää, sitä että ero on käsitelty, oma elämä kunnossa ja sitä, että kyetään keskustelemaan lasten kanssa muustakin kuin siitä, että "se ei ole teidän äitinne, minä olen teidän äiti" / "isänne on sen kanssa vain siksi, että minä jätin hänet ja joku pitää olla" / "ette saa olla sen ämmän kanssa missään tekemisissä" -- ja tätä rataa loputtomiin.

Ja miehen pitäisi osata ottaa isyyden vastuu lapsistaan.

Minun uusperheellisyyteni ei toiminut. Yritin. Monta vuotta. Tein sen, mitä yksi ihminen voi tehdä.
Vika oli, etten lähtenyt heti alussa jo pois tai tehnyt kylmiä, ikäivä rajanvetoja heti alkuun.
Toisaalta, alussa luuli, että ne ongelmat poistuvat ajan myötä eikä kaikki paska heti alussa tullutkaan päälle.

Lasten äiti oli suuressa roolissa sen suhteen, etteivät miehen lapset minua hyväksyneet koskaan.
Mies omalla toiminnallaan vahvisti sitä, että minä sain ilkeän äitipuolen osan. Lasten käyttäytymiseen puutuin minä, minuunhan se kohdistuikin. Isänsä vain oli, ei tehnyt mitään.

Tilanne ei helpottunut koskaan, missään vaiheessa, lopulta meillä oli kaksi erillistä leiriä. Isä, joka oli lastensa puolella. Lapset, jotka kohtelivat minua lähinnä törkeästi. Minä, joka yritin aina uudelleen: pidetään nyt perhepalaveri - jossa minä puhuin, mies ja lapsi käpertyivät kirjaimellisesti sohvan nurkkaan molemmat samanlaiseen asentoon, lapsi isäänsä matkien (iso teini jo!!)

No, liian kauan olin siinäkin tilanteessa. Nyt on eri osoitteet eikä isää voisi vähempää kiinnostaa meidän yhteiset lapset, ensimmäisen liiton lapsiin kyll äon tiiviit ja säännölliset yhteydenpidot, ostamista, maksamista jne.

Uusimmat

Suosituimmat