Äidin syyllisyys

Vierailija

Hei,

olen 1v 2kk ikäisen tyttölapsen 22v äiti. Ennen äidiksi tulemista en tiennyt lapsista juuri mitään enkä todellisuudessa tiennyt vielä silloinkaan kun rakas lapseni oli tullut maailmaan. kuvittelin äitinä olon olevan helppoa ja ihanaa, kunnes lapsen koliikki palautti minut ajantasalle siitä mitä se pahimmillaan voi olla. Olin tuolloin niin väsynyt että olin kyllä fyysisesti läsnä lapselle, mutta henkisesti en jaksanut lapsen kanssa olla kun olin niin loppu. mieheni teki silloin 13 tuntista päivää ja kärsin paniikkihäiriöistä lapsen itkun alkaessa.

Lapsen ollessa 10kk lähdin töihin syystä että en kestänyt olla kotona. Aloin vihdoin nauttia äitiydestä kun lapsi alkoi viimein syömään ja ilmaisi tunteitaan muutoinkin kuin vain aina itkien. Aloin oikeasti nauttia lapseni seurasta. Lapseni meni päiväkotiin mutta hän ei koskaan itkenyt meidän peräämme. Vain kuukausi sitten hän alkoi itkeä jättötilanteessa peräämme. olin salaa jopa onnellinen siitä että hän itki, koska pelko siitä että vauvaiän oma "välinpitämättömyyteni" jätti lapseeni jäljen, se hirvitti. Hetken aikaa luulin ettei näin ollut kunnes tänään järkytyin lapseni käytöksestä.

 

olin hakemassa häntä normaalisti päivähoidosta ja pihalla lapseni kanssa oli tuttu hoitaja. Hoitaja kertoi miten heistä on tullut lapseni kanssa niin läheisiä, että lapseni itkee hoitajan perään jos hän laskee lapsen alas, katoaa hetkeksi tai siirtyy kaemmas. Lapseni oli sylissäni ja rimpuili jopa siitä pois ollakseen hoitajan lähellä eikä hän ollut yhtään iloinen nähdessään minua. Lapseni toki itkee kotona välillä minun syliä mutta ei esim itke jos poistun hetkeksi muualle. Rakastan lastani ja olen viimeisen puolen vuoden aikana yrittänyt korjata aiempaa huonoa äitiyttäni. Kun näin tänään miten lapseni tahtoi olla jonkun toisen sylissä ennemmin kuin oman äitinsä, vaikka olin ollut töissä päivän, se sai minut uskomaan että olen epäonnistunut äitinä. En usko että tällainen käytös on enää normaalia? Onko enää keinoa pelastaa suhde lapseeni?

- surkimus

 

 

Kommentit (3)

Vierailija

En olisi sinuna huolissaan. Lapsesi / vauvasi on pieni ja on luonnollista että hän hakee tarhatädistä "kakkosäitiä" koska on pitkän päivän tarhassa. Ole iloinen että hänellä on siellä hoidossa aikuinen, jonka hän voi kokea läheiseksi.

Vierailija

Sydäntä särkevää, mutta älä huoli. Sinulla on koko elämä aikaa olla hyvä ja läheinen hänelle. Tiedän erittäin hyvän antautuneen äidin jonka lapsi tekee niin kuin sinun. 1v6 kk tämä tyttö myös itki kotiovella kun äiti ei vienyt päiväkotiin. Tätä äitiä tietty hävetti ja tuntui pahalta, mutta iloitsi että lapsella on hyvä kokemus päivähoidosta. Se on hyvin tärkeä suhde lapselle, koska he joutuvat siellä " asumaan"! Minun lapseni ahdistui hoidossa niin että oksenteli stressiinsä!!! Se oli kamalaa, ja kadehdin toisten helppoja hoitokokemuksia. Minulla on kolme lasta... Eli kokemusta on!

Vierailija

Ap, suosittelen että aloitat selkeyttämällä oman sisäisesi. Kun saat sen kuntoon, ymmärrät itsesi lisäksi paremmin myös lastasi, jolloin voit alkaa rakentamaan hyvää suhdetta häneen. Voin suositella tätä kirjaa, olen todennut sen toimivaksi, ja voin taata, että vastaavaa teosta et löydä muualta: http://www.alkuajatus.org/suomi/kirja03.html

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat