Mistä voimia parisuhteeseen?

Vierailija

Kertokaapa hyvät ihmiset, mistä saada voimia jaksaa huonossa (= täysin paskassa) parisuhteessa. Tilanne on täysin toivoton sikäli, että epäilen vahvasti avomieheni pettäneen minua useammin kuin kerran kuusi vuotisen yhteiselon aikana, mutta kun ei ole jäänyt kiinni ns. rysän päältä... ja vaikka olisikin, niin tilanne ei muuttuisi, koska ero ei ole mahdollinen taloudellisista syistä.

 

Olen opintovapaalla ja opinnot melko alussa. Yksin vielä jollain lailla pärjäisin ja kituuttaisin, mutta kun on tuo parivuotias lapsi. Toimeentulo ei yksinkertaisesti riittäisi. 

 

Moni löytäisi varmaan lohtua uskosta, mutta minua ei tästä suosta pelasta edes Jeesus tai Jumalakaan, sillä oma maailmankatsomus on lähinnä paha saa palkkansa-luokkaa. Muuten olen täysin ateisti.

 

Hienoahan se olisi, jos voisi jatkaa lapsen isän kanssa, mutta tätä valheessa elämistä on jatkunut jo niin kauan, etten enää jaksa. Tunteet olen pyrkinyt hautaamaan jo kauan sitten, mutta tuntuuhan se pahalta, kun elämä on yhtä kusetusta. Puhuminen ja keskustelu ei auta, yritetty on. Pettämisepäilyihini saan vain vastauksen usko tai ole uskomatta.

 

Arki on suurimmaksi osaksi yhtä riitelyä, koska kaikki vituttaa epäluottamuksen takia. Välillä on seesteisempää ja jopa valoa tunnelin päässä, mutta perustuuko kaikki vain omaan anteeksiantooni ja siihen, kuinka paljon paskaa voi niellä tukehtumatta?

Kommentit (0)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat