Purkaus.... anteeksi

Vierailija

Anteeksi jo etukäteen, sillä tää viesti on vain pieni purkaus, koska tuntuu, ensimmäistä kertaa reilu 40-vuotisen elämäni aikana, että en jaksa,enkä selviydy, pää sekoaa...

Vanhemmilleni sattui juuri pari päivää takaperin onnettomuus, jossa molemmat olivat todella lähellä kuolemaa. Nyt jo fyysiset vammat paranemaan päin ja henkisistäkin toipuminen alkanut. Tosin onnettomuus johtui toisen vanhempani sairaskohtauksesta ja oli siis tavallaanhänen aiheutamansa, josta on seurannut aivanuskomaton syyllisyys ja huoli... en ole voinut käsittää miten kovasti tällainen on koskettanut minua, aikuista lasta. Vaikka elämässä olen kohdannut monen laista asiaa jaaina ollutmielestäni vahva ja tasapainoinen, niin tuntuu että tästä ei pääse millään eteenpäin. Lisäksi mieheni menetti tänään isänsä, ja tuskailee nyt oman surunsa kanssa, kaipaisi itsekin tukea. Lapsi on surun murtama ja työt kaatuvat päälle. Elämä on kaaosta, en saa otetta mistään. Lapsi kävi juuri kysymässä ruokaa, mutta tuntuu ylivoimaiselta ajatukselta valmistaa edes ruokaa. Kellään en voi puhua, koska läheisimmällekään ystävälle en voi vanhempieni tilanteesta puhua, koska isäni häpeää ja syyttää itseään liikaa ja lupasin etten puhu. Ja hänen kommenttinsa mieheni isän kuolemaan liittyenkin vain ärsyttävät. Äh... tilanne on minulle täysin vieras, en ole sellainen ihminen joka lamaantuu, väsyy, ei jaksa, luhistuu. Vaan olen rauhallinen, turvallinen, selviytyjä tyyppi....

Äh... anteeksi koko purkaus, eihän tämä ole maailman loppu, eikä minulle ole sattunut mitään. Nyt nousen laittamaan sitä ruokaa lapselle. Kiitos kun sain purkautua ja jos jaksoit lukea tän sekvan sepustuksen loppuun.

Kommentit (2)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat