masennustako?

Vierailija

Noniin... epäilen masennusta itselläni... kaipaisin vertaistukea...

Vauva 2kk. Herkkyyttä oli alussa. Itku nousi pintaan. Meni ohi. Kyseessä toinen lapsi. Alku oli vähän takkuinen mutta nyt suht helppo vauva. Kaiken siis pitäisi olla hyvin. päivät menee mukavasti ja Olen äärettömän onnellinen ja rakastan lapsiani ylikaiken... mutta nyt olen alkanut kehittelee päässäni pelkotiloja. Kuolemanpelkoa niin minuun kuin läheisiini kohdistuvaan. Nämä pelot käynnistää ahdistuksen. Äitini on sairas eikä voi hyvin ja se varmaan vaikuttaa myös mieleeni. Olen myös todella, todella hajamielinen!! Unohtelen jatkuvasti jotain. Ulkoapäin kukaan ei varmasti osaa epäillä mitään. Lähinnä huvittuneita hajamielisyyteeni. Olen hymyilevä ja hakeudun ihmisten seuraan. Hakeudun siksi, kun en halua olla yksin. Silloin iskee ahdistus. Kehittelen koko ajan jotain tekemistä ettei tarvitse pysähtyä näiden ajatusten ja alakulon kanssa. Tietty se jatkuva tekeminen uuvuttaa fyysisesti. Jokainen päivä on tunteiden vuoristorataa. Lapsia kohtaan koen valtavaa rakkautta. Niin valtavaa että sekin itkettää.

Meneekö tämä baby bluessin piikkiin vai aletaanko puhua jo masennuksesta vai onko tämä ihan normaalia herkistymistä vai mitä? Neuvolassa en ole puhunut, ainakaan vielä. Pelkään hiukan puhua... Testissä sain 5p eli se masennustesti. Aina kun kysytään että miten menee niin vastaan automaattisesti ihan hyvin, siis onhan mulla kaikki käytännössä ihan hyvin.

Niin ja olen herkkä ollut aina. Nyt jotenkin erityisen!! Koin valtavaa ahdistusta tästä lento onnettomuudesta. Kaikki pahat uutiset ahdistaa. Miksi tein lapseni tällaiseen maailmaan? En kuitenkaan koe mitään oloa että haluaisin tehdä itselleni ja lapselleni mitään, lähinnä pelkään että meille tehdään jotain.

päivät on kyllä "hallinnassa". Mutta noi ajoittaiset ahdistus olot vetää mielen maahan!! Saatan iltaisin olla hyvin apaattinen. Peitän sen! Tekisi mieli itkeä mutta pidän itseni kurissa. Näen jo mielessä tilanteen, kun alan puhuu tuntemuksistani jollekin, niin en saa sanaa suusta vaan itken hysteerisenä. Helpompi sanoa että kaikki hyvin ja niellä kyyneleet. Ja siis edelleen onhan mulla paperilla kaikki hyvin. Lääkkeitä en halua alkaa syömään, mutta ehkä jonkun kenen kanssa vaihtaa ajatuksia, joka on kokenut samaa.

Kommentit (2)

Vierailija

Heti 3 kk neuvolassa otat asian puheeksi.

Jos et jaksa siihen asti, otat yhteyttä sinne aikaisemmin. Pääset neucolapsygologin juttusille.

 

Vierailija

Takana jälkitarkastus... ajattelin mainita asiasta... lääkäri kysyi miten voit. Hiukan kainosti sanoin että hyvin kai. Tähän lääkäri totesi että näytätkin virkeältä ja levänneeltä (siis olen kyllä saanut nukuttua). Sitten asia jäi. Huoh. Onko mitään missä voisi puhua anonyymisti? Onko vertaistukea saatavilla? Onko ketään joka olisi kokenut samoja tai vastaavia tunteita? -ap-

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat