Kun teininä on pettynyt täysin omiin vanhempiin, voiko tilannetta korjata?

Vierailija

Elämä on joskus yllätys.

Mieltäni painaa nyt sellainen asia, että en ole pystynyt parantamaan välejäni vanhempiini, vaikka olen melkein kolmekymmentävuotias. Olen yrittänyt päästä irti epäluottamuksen tunteista ja ärtymyksestä nyt kuusi vuotta mutta aika ei ole ns. parantanut haavoja. Olen mielestäni yrittänyt todella kovasti. Psykologilla olen käynyt kahdesti puolen vuoden jakson. Se ei ole auttanut parantamaan ilmapiiriä kun tapaan vanhempiani, mutta on auttanut muuten jaksamaan.

Mikä auttaisi? Vanhempani saavat nähdä lapsiani aina kun haluavat, ja nyt kesällä on vierailtu puolin ja toisin kolme kertaa (välimatka on pitkä). Jos minä olen visiiteillä mukana, seurauksena on jossain vaiheessa täydellinen "epätoivon purkaus", eli kaikki se hylätyksi tulemisen tunne nuoruudesta vyöryy jossain tilanteessa taas päälle ja menen aivan pois tolaltani, ja vaikka en syytäkään heitä mistään, paha oloni kasvaa niin suureksi kaikilla on paha mieli.

Oma olo menee siis heidän seurassaan niin valtavan huonoksi ja "kelpaamattomaksi" että seurauksena on täydellinen raivokohtaus ja lamaannus. Koen että muut ihmiset ovat heille tärkeämpiä, vaikka he kuinka vakuuttavat toista. Taustalla on teini-ikäni, jolloin he kunnioittivat itsenäisyyttäni niin paljon että koin heidän hylänneen minut, vaikka näin ei ehkä ollut.

Ajatuksen voima ei tunnu riittävän, ja aika alkaa loppua kun he ovat vanhenemassa. Mitä voin tehdä? Tai mitä he voivat tehdä? Onko jotain taikakeinoa? Onko luottamuksen menettäminen niin paha juttu nuoruudessa että siksi tilanne ei ole korjaantunut? Korostan että mitään muuta laiminlyöntiä ei ole tapahtunut kuin vain se, että he jättivät minut aina rauhaan kun pyysin ja sitten eivät ottaneet yhteyttä tai kontaktia mitenkään ja koin että he hylkäsivät. Tunne on erittäin syvä, se hylkäämisen tunne, ja kun se valtaa minut, tunteena on täysi lamaantuminen ja raivokin.

Kommentit (4)

Vierailija

no ole tyytyväinen, pumpulissako elät? kukaan ei mene elämän läpi täysin ilman koettelemuksia, monet näköjään pääsevä tosi vähällä jos ei muita ongelmia ole kuin tuo. monien vanhemmat hakanneet (kuten minun) ja välien palauttaminen paljon hankalampaa

Vierailija

minulla eivät vanhemat ikinä sanoneet tai tehneet mitään positiivista lapsuudessa, saati ottaneet kontaktia, olin hylätty aina, pyytämättä ja haluamatta vauvaiästä asti mutta jjohtui aika paljon äidin skitsofreniasta ja muista sairauksista ja isän tyhmyydestä

Vierailija

No, juttele siitä tyhjyyden ja hylätyksi tulemisen tunteesta vanhempieni kanssa. Jutteli yleensä auttaa. Hekin ymmärtävät paremmin sinua ja voivat selittää omaa käytöstään. 

 

Onhan se niin, että mennyttä et voi muutta, mutta voit käsitellä sitä. Vielä kun vanhempasi ovat elossa voit jutella heille. Nuo on ihan luonnollisia reaktioita ja hyvä, että olet käynyt psykologille. Jos olet tiedonjanoiselle niin tutustu joihinkin kirjoihin itse tai mene vertaisryhmÄÄn. Sellaiseen missä muillakin on hylätyksi tulemis tunnetta. Al anon on sellaisille myös.

 

Voimia sinulle.

Aikakin auttaa, hyvä että selvität. Se vie aikaa. Vanhempasi et voi muutta. Asennoitumistasi voit muuttaa. Ja se muuttuu käsittelylle. Lue "vapaaksi ahdistuksesta" kirja. Siinä on tehtäviä.

Vierailija

Jotenkin tuntuu, että tässä on kyllä takana jotain ihan oikeitakin ongelmia. Vanhempasi painelevat samoja nappuloita edelleen välittämättä sinun tunteistasi? Jos koet edelleen, että kaikki muu on tärkeämpää kuin sinä, niin ehkä niin onkin? Tunteesi on oikea ja vanhempasi itsekkäitä kusipäitä? 

Et voi oikein muuta kuin hyväksyä tilanteen ja elää ilman vanhempiesi rakkautta. Voit muuttaa itseäsi et vanhempiasi. Oikein muuta tietä ei ole kuin kasvaa aikuiseksi ja huolehtia omasta itsestään ja perheestään.

Vanhempasi jäävät ikuisiksi lapsiksi, joihin voit suhtautua vain aikuisen tyyneydellä ja välinpitämättömyydellä. Et ole heistä vastuussa ja he eivät tule koskaan tukemaan sinua tai auttamaan aikuiseksi kasvamisessa.

Yritin puhua omien vanhempieni kanssa n. 10 vuotta kunnes luovutin. Isääni en ole nähnyt yli viiteen vuoteen. äitini kanssa minulla on hyvät välit - vaikkakin etäiset. Kaksi vuotta intensiivisessä psykoterapiassa auttoi minua hyväksymään lapsuuteni ja nuoruuteni tapahtumat ja lopetin vaatimasta hyvitystä tai muutosta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat