Norjan terroriuhka aito vai disinformaatiota ?

Vierailija

Norjan terroriuhka disinfoa vai todellista ?

 

 

 

 

 

 

Norjan ulkoministeri Anders Anundsen julkisti eilen aamupäivällä, että Norjaan kohdistuisi terroriuhka Syyriasta.

 

 

 

Norjan viranomaisten mukaan islamistinen terroristiryhmä on suunnitellut terrori-iskua Norjaan lähipäivinä. Oikeusministeri Anundsen on nyt sitten keskeyttänyt kesälomansa tapauksen vuoksi ja Norjan hallituksen kriisineuvosto on kutsuttu koolle.

 

 

 

Jos nyt mennään ajassa taaksepäin 3 vuotta, niin tuolloin heinäkuussa 2011 Norjan tuolloinen pääministeri Jens Stoltenberg sai huhujen mukaan jostain sotilastiedustelun kautta vihiä siitä, että Norjaan tultaisiin tekemään lähipäivinä verinen terrori-isku ja verilöyly. 

 

 

 

Bestellerkirjailija ja lääkäri sekä maailmallakin tunnettu rajatiedon aiheiden luennoitsija Rauni-Leena Luukanen-Kilde kertoi jo kolme vuotta sitten, kuinka Stolteberg olisi soittanut vielä paria päivää ennen Utöyan verilöylyä Vladimir Putinille ja anoillut armoa, että Venäjä olisi pystynyt estämään tuon Norjaan suunnitteilla olevan verilöylyn.

Verilöyly toteutettiin sitten Utöyan saarella, jossa demarinuoret olivat pitämässä kesäleiriä ja olivat vain muutama päivä ennen pitäneet Israelin vastaisen mielenosoituksen, johon myös Norjan pääministeri Jens Stoltenberg myös otti osaa, josta tuo ylempänä oleva kuva on peräisin. Se ei siis ollut mitenkään sattumaa, että Israelin mossadin kommandot sekä Anders Breivik päätyivät lahtaamaan norjalaisnuoria juuri tuolle kyseiselle saarelle, jossa oli pidetty juuri muutama päivä aiemmin Israelin vastainen mielenilmaus.

Norjan poliisilla kesti saapua tuonne 600 metrin päässä mantereesta sijainneelle saarelle yli 1 tunti 19 minuuttia. Vaikka heillä olisi ollut helikopterit ja vaikka minkälaiset pelastusveneet käytössään. Mutta koska Israelin tiedustelupalvelu Mossadin kommandot oli saatava ensin turvaan ja pois saarelta, piti odottaa niin pitkään, että kunnes verilöyly oli saatettu loppuun saarella.

Tässä virallisessa lehdistötiedotteessa kuitenkin pistää heti ensimmäisenä silmään se, että kuinka Norja julistaa mediassa, että sen maalleen on uhka islamilaisista terroristeista, kun kerta maan puolustusministeriöllä on hyvin tiedossa Israelin, mossadin osuus Utöyan verilöylyssä. Mutta näitä tietoja kun ei saa julkaista kansainvälisesti, koska muuten ne aiheuttaisivat turvallisuusuhan mm. Israelille.

Ainoa uhka Norjalle on sionistisen valtaeliitin kostotoimet, joita norjaa vastaan käytettiin 2011. Koska Norja halusi irti NATO:sta ja se kuvitteli, että öljyrikkaana maana voisi vain maksamalla lähteä tuosta sotahullujen sotilasliitosta kävelemään.

Nämä pohjoismaat Norja, Ruotsi ja Suomi on tarkoitus saada kaikki liitettyä Natoon, jotta tätä kautta sitten päästäisiin hyökkäämään seuraavassa suursodassa venäjälle. Mutta jos Norja alkaa tekemään irtiottoja Natoon, niin sillä on sitten vakavat seuraamukset, kuten 2011 heinäkuussa Utöyan tapauksessa huomasimme. 

Nyt kuitenkin tällä kerralla Norjan hallinto ilmoitti itse julkisuuteen tuoreesta terroriuhasta. Joten se voi olla disinformaatiota, tai sitten kyseessä on aivan todellinen uhka. Mutta siitäkin huolimatta on täysin älytöntä, että nämä maailman suurimmat terroristivaltiot Israel ja USA saavat murhata siviilejä missä lystäävät, kun kukaan muu valtio ei ole oikeutettu puuttumaan näiden kahden nilkkivaltion globaaleihin kansanmurhiin.

Israelinkin Gazassa harjoittama kansamurha näyttäisi olevan enemminkin satanistinen rituaali. 

Mutta olihan myös yhdysvalloissa lavastetut 9/11 terrori-iskut kanssa luciferinen verirituaali, jossa yhdysvaltain hallinto murhasi vajaa 3000 oman maansa kansalaista, vain sen vuoksi, että saataisiin USA:n armeija Irakiin murhaamaan siellä yli miljoona siviiliä sekä ryöväämään sieltä öljyvarat monikansallisille yhtiöille.
 

Lähteet: http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/70805-norjan-terroriuhka-ensimmainen-kerta-kun-tehdaan-mitaan-tallaista

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/04/utoyan-veriloyly-oli-kosto-norjalle.html

Kommentit (0)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat