Pitääkö yläkoululaisen käyttää kypärää?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Kommentit (1)

Vierailija

Riskit voi hyvinkin vähentyä 75 prosenttia, mutta tulee huomata, että mainitut riskit ovat jo alunperinkin aivan olemattomat. Suomessa pyöräillessä menehtyy vuosittain jokunen kymmen pyöräilijä, päävammoja on vähän enemmän. Yksittäiselle pyöräilijälle on koko vuoden aikana melkoinen lottovoitto joutua oikeasti onnettomuuteen, joka olisi niin vaarallinen että kypärä oisi tarpeellinen.

Toisaalla on tehty tutkimuksia, joiden mukaan kypäräkampanjointi ja kypärän käyttö vähentää pyöräilyä yhteiskunnallisella tasolla. Jatkuva kypärästä paasaaminen kiinnittää huomion pyöräilyn vaarallisuuteen, huolimatta siitä, että pyöräily on merkittävästi vaarattomampaa kuin esimerkiksi autoilu tai käveleminen. Turvallisempaa on vain käyttää julkista liikennettä.

Onkin huomionarvoista, että aina puhutaan vain riskin vähenemisestä, koskaan ei mainita raakoja lukuja, kuinka monta ihmistä sitten on pelastunut kypärän ansiosta viime vuonna, tai 10 vuoden sisään, kuinka moni enemmän olisi pelastunut, jos kaikki olisivat käyttäneet kypäriä.

Meidän perheessä ei tarvitse käyttää kypärää, jos ei halua. Itse en käytä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat