parisuhdeongelmat

Vierailija

Kaipaisin ulkopuolisen näkemyksiä tilanteeseeni. Olen ollut avoliitossa reilun vuoden verran avomieheni kanssa. Ensitapaaminen oli rakkautta ensisilmäyksellä ulkomaanmatkalla, ja se kuukauden lomasuunnitelmat meni aivan uusiksi, hänen kanssaan. Rakastuin häneen positiiviseen elämänasenteeseen ja huumorimme kohtasi. Tunsin suurta sielunkumppanuutta hänen kansaan saman tien. Minun palattuani Suomeen töihin, hän seurasi perässä. 

Hän on aina ollut hyvin urakeskeinen ja omaa firmaakin pyörittänyt. muutama vuosi ennen tapaamistamme, hänellä oli burnout ja oli edelleen työtä tekemättä kun tapasimme. Firman menestys mahdollisti työttömyyden. Lopputalvesta hän sai työtarjouksen. Muutimme Suomesta hänen työn perässä, sillä hän luuli saaneensa päänsä kuntoon ja olevansa työkykyinen. Totta kai rahatkin alkoivat olemaan jo finaalissa vuosien työttömyysjaksosta. Hän sulki firmansa lopullisesti, ja aloitti duunit. Hänen burnoutin taustalla ei niinkään ollut stressaava työ, vaan se tyhjiö joka hänen sisällään koko ajan oli. Hän sanoo, että tuntui kuin mikään ei riitä. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, ja hän laittoi kaiken savuna ilmaan. Hienot autot ja materiaalin haaliminen ei auttanut tyhjiön täyttämistä kuin sen hetken verran. Hänelle silloin myös kehittyi jonkin sortin alkoholiongelma. Meidän ollessamme hän ei ole juuri juonut, samalla tavalla kuin minä, välillä viiniä ruuan kanssa ja silloin tällöin viikonloppuisin pidemmän kaavan kautta. Mutta hän sanoo, että hänellä on viha-rakkaus suhde alkoholiin, ja kun hän on väärien ihmisten ympäröimänä, alkoholi helposti ottaa hänestä ylivallan.

 

Muutin sydäntä seuraten hänen kanssaan kummallekin aivan upouuteen maahan, jossa en edes paikallista kieltä taida hyvin. Olimme vielä niin umpirakastuneita kun tänne tulimme, mutta avomieheni työkuviot eivät menneetkään niin kuin toivottu oli. Hän on alansa huippuja, mutta uusi työkulttuuri ja hierarkia yms yms ovat saaneet hänet maahan. Heti hänen työnsä alettua, selvisi hänelle, ettei työilmapiiri ja asioiden hoito ole hänen makuunsa. Minä vain olen yrittänyt olla tukena ja sanoa että ajan kanssa tilanne tasoittuu. Mutta heti tänne tultua aloin näkemään hänessä merkkejä uupumuksesta, ja en tiedä voisinko puhua masennuksesta. Hänen mielialansa vaihtelee niin usein. Useimmiten hän on maassa, vaikka hänen oikea luonteensa on huumorintajuinen, iloinen ja räiskyvä. Hän haki kilpailevan firman hommiin ja prosessi on käynnissä ja todennäköinen uusi muutto edessä taas uuteen Euroopan suurkaupunkiin. Hän uskoo, että kun hän saa työkuviot kuntoon, hänen päänsä selvenee. Hän ei halua keskittyä mihinkään muuhun kuin työhön, ja haluaisi erota. Syy ei ole, etteikö hän enää minusta välittäisi, mutta koska hänen on saatava päänsä kuntoon yksin. Hän sanoo, että hänen on oltava yksin nähdäkseen asiat selvemmin. Hän on miltein 40-vuotias. Osakseen suuren stressin hänelle aiheuttaa hänen oma lapsuuden suurperhe, jossa sisarukset äiti mukaan lukien tappelee keskenään, ja hän yrittää olla kaikkien sovittelijana. Stressi töissä, perheen riidat joihin hyvin pitkälti liittyy raha ja manipuloiva äiti katraineen ja hänen aiempi historiansa tuntuu tuhoavan hänet. Hän sanoo, ettei näe meitä kahta hyvänä asiana, vaan se on yksi stressitekijä lisää, sillä hänen täytyy ajatella minun hyvinvointia, vaikkei tunne olevansa edes kykenevä huolehtimaan itsestään. Olen ilmoittanut hänelle, että en halua erota, mutta sillä hän on niin epävakaa tällä hetkellä, en voi lähteä hänen mukaansa taas. Eikä hän sitä pyydäkään, päinvastoin, hän painottaa,  että hänen on itse tehtävä itsensä kanssa töitä, eikä ole valmis parisuhteeseen. Sydämeni on niin rikki. Toisaalta olen valtavan iloinen uudesta saamastani työstäni täällä, ja olen viihtynyt niin hyvin uudessa kotimaassani ja saanut muutaman uuden ystävän. Mutta rakastan häntä niin paljon, ja kaipaan entistä häntä niin paljon. Viimeiset kuukaudet hänen kanssa on olleet tosin yhtä vuoristorataa ja masentuneita keskusteluita. 

Hän burnoutin saadessaan kävi ryhmäterapiassa, ja tietää mikä voima terapialla voi ihmiseen olla, mutta nyt hän ei täällä ollessaan puhu kenenkään ongelmistaan, paitsi minun kanssani. Olen sanonut hänelle monta kertaa, että hakisi ulkopuolista apua, mutta hän hokee vain, että hän on kyllästynyt puhumaan ongelmistaan, ja että yksinolo ja hektinen työ, johon hän voi keskittää kaikki voimavaransa, ovat ainoat parannuskeinot. Hän ei poissulje ajatusta meistä parina tulevaisuudessa, mutta että tällä hetkellä hän vain ei saa ilmaa, ja hänen on pakko päästä pois. Hän sanoo, että kaikessa todennäköisyydessä hän katuu vielä tulevaa eroamme, mutta ei näe tällä hetkellä muuta poispääsyä kurjasta olostaan kuin yksinolon.

 

Itse en ole koskaan ollut urakeskeinen. Olen pienestä pitäen tiennyt mikä isona haluan olla, ja teen oman alani hommia, mutta alani on kaukana bisnesmaailmasta. En tiedä yritysmaailmasta mitään, ja olen aina ajatellut, että bisnesmiehet ovat rahanahneita ilman oikeita elämänarvoja. Mieheni aiempi elämäntyyli vain vahvistaa stereotyyppistä ajatteluani. Vaikka hän on nykyään hyvin ’jalat maassa’ tyyppi, monesti meidän arvomaailmat poikkeavat toisistaan. On hyvin harvoja asioita joita itse mittaan rahassa, toisin kuin hän.

 

Muuttuuko ihminen ikinä? Onko hän oikeasti masentunut? Rakastan häntä niin paljon. Annoin hänelle koko sydämeni ja olen tehnyt kaikkeni tämän suhteen eteen. Minulla on ollut niin selvä visio, että elämme elämämme yhdessä loppuun asti. Ja nyt kaikki unelmani alkavat murskaantua. Hän sanoo, että hänellä on koko ajan paha olla. Niin töissä kuin kotona. Pitääkö minun vain luopua ajatuksesta meistä yhdessä? Olen ehdottanut hänelle, entä jos minä jään tänne asumaan ja hän aloittaa uuden työn ja yrittää saada päänsä kuntoon, ja elämme kaukosuhteessa jonkin aikaa. Tällä hetkellä oma työtilanne on enemmän kuin ideaali, enkä siis haluaisikaan jättää tilaisuuttani välistä työskennellä täällä tovin. Enkä haluaisi muuttaa taas uuteen paikkaan ja aloittaa työnhakuprosessin alusta ja istua kotona päivät kun hän on töissä. Uusi työ myös meinasi hänelle paljon matkustelua, ja olisin siis yksin hyvin paljon.

 

Mutta miten burnoutista olevat ihmiset oikeasti selviävät? Minulla ei ole lähipiirissä ketään, joka on käynyt niin synkissä vesissä kuin mieheni. Onko oikeasti yksinolo oikea ratkaisu hänelle, vai pitääkö minun jatkaa niin sanotusti painostusta olla luopumatta meistä kahdesta?

Kommentit (1)

Vierailija

Kuullostaa,että mies on työnarkomaani. Se on addiktio,niinkuin alkoholismikin.Pakenee työhön ongelmiaan.Minä antaisin miehen mennä, ehkä se havahduttaisi hänet...jos menet perässä ja mies sulkeutuu ja uppoutuu työhön,ei sekään ole herkkua... Tsemppiä!Ihmisuhteet on vaikea laji.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat