Sairas suhde

Vierailija

En ole ennen kirjoittanut tänne mitään, enkä tiedä, onko tämä edes oikea paikka avautua, mutta haluan nyt vaan saada jonkinlaisia vastauksia ihmisiltä. Olen aivan sekaisin.

En oikein edes tiedä, mistä aloittaa. Minulla on vaan aivan järkyttävän paha olo oikeastaan koko ajan ja tuntuu, että en pysty hallitsemaan elämääni. Olen 25-vuotias nainen ja olen elänyt viimeiset 6,5 todella vaikeassa ja suoraan sanottuna sairaassa suhteessa 29-vuotiaan miehen kanssa. Siihen menisi tuntikausia, että saisin kaiken kauheuden kerrottua tästä suhteesta ja miehestäni, mutta yritän pääpiirteittäin kertoa kaikista kauheuksista. Tiedän, että tulette pitämään minua hulluna, kun olen vielä tässä. Minusta itsestäkin tuntuu, että olen myös jollakin tapaa sairas ihminen, ehkä riippuvainen tai jotain. Minulle olisikin kauhean tärkeetä saada jokin "diagnoosi" itselle, en tiedä onko tämä läheisriippuvuutta vai mitä.

 

Mieheni on koko suhteen ajan kohdellut minua huonosti. Parin ekan vuoden jälkeen, kun jo asuimme yhdessä, sain tietää, että hän on pettänyt minua muutamien naisten kanssa, myös meidän yhteisessä asunnossa. Itse myönsi neljä, mutta kyllähän jo silloin tiesin, että todellisuudessa luku on suurempi. Tämä paljastuminen oli minulle suuri järkytys, en olisi uskonut, että hän minua seksitasolla lähtee pettämään, vaikka aikaisemmin oli jäänyt kiinni muiden tyttöjen kanssa viestittelystä. Olin aivan liian naiivi, silloinkin. No, pettämisten paljastuttua minä pakkasin kamani ja lähdin samantien asunnosta. Vaikka sillä hetkellä päätökseni oli järkkymätön, pikkuhiljaa hän sai itsensä keploteltua takaisin elämääni. Miljoonia kertoja anteeksi pyytäen ja yhtä monien muuttumislupausten saattelemana päätin lopulta antaa miehelle toisen mahdollisuuden. Olin ehkä peloissani yksinelämisestä tai ehkä vielä siinä tilanteessa oikeasti rakastin häntä.

 

No, kuten arvata saattaa, seuraavien vuosien aikana pettäminen jatkui. Ei ehkä niin useasti kuin ennen, mutta tasaisin väliajoin (1-2 kertaa vuodessa) sain hänet pettämisestä kiinni oman salapoliisityön seurauksena. Joka kerta tilanne eteni samalla kaavalla: pettäminen paljastui, minä olin aivan hajalla, mies lepytteli, pyyteli anteeksi ja antoi lupauksia vaikka mistä ja lopulta minä annoin anteeksi. Vaikka jokaisella kerralla tiesin sisimmässäni, että tämäkään kerta ei jää viimeiseksi. Ei myöskään se kerta, kun hän alle viikko rakkaan isoäitini kuoleman jälkeen hyppäsi toisen naisen sänkyyn.

 

Vaikka suhteestamme saa kuvan, että minä olen täysin alistettavissa oleva nyhjys niin asia ei kuitenkaan ole niin. Itse olen ehkä meistä se vahvempi ja (henkisesti) päällekäyvämpi osapuoli. Voin myöntää, että olen käyttänyt henkistä väkivaltaa ja sanonut miehelle aivan hirveitä asioita. Ja olen perustellut näitä sanomisia sillä, että hän on loukannut minua teoillaan niin pahasti, että ansaitsee kaiken paskan. Vaikka eihän sellaista kukaan ansaitse. Hän on kuitenkin meistä se, joka on myös käyttänyt fyysistä väkivaltaa. Ei ole lyönyt, mutta muulla tavoin satuttanut. Hän on esimerkiksi heittänyt minut seinään, purrut, puristanut lujaa naamasta, syljeksinyt päälle ym. Kaikki nämä tapahtuneet aivan järkyttävässä humalatilassa.

 

Mies myös on elänyt täysin minun rahoillani. Vuosi sitten mies muutti työn perässä toiselle paikkakunnalle, joten emme tällä hetkellä asu samassa taloudessa. Kuitenkin sekä yhdessä asuessamme että sen jälkeen erille muuttaessamme mies on käyttänyt lähes kaikki ansaitsemani rahat. Hän on saattanut huomaamatta mennä lompakolleni, ottaa sieltä verkkopankkitunnuksen ja siirtää tililtäni satasen tai pari ja olla niin kuin ei mitään. Tietenkin jälkikäteen pyydellyt anteeksi, mutta tehnyt saman myöhemmin uudestaan.

 

Haluan edelleenkin painottaa sitä, että en itsekään ole aivan viaton tässä suhteessa. Koska mieheni on minua niin paljon loukannut teoillaan, niin olen lähes hysteerisesti alkanut rajoittaa hänen menojaan. Tällä hetkellä kun emme asu yhdessä niin en millään halua, että hän lähtee kavereiden kanssa viihteelle ja jos hän on lähtenyt niin vaadin häntä soittamaan kotimatkalla, jotta varmistun, että hän on varmasti menossa kotiin ja yksin. Olen yleensä täysin hysteerinen: saatan soittaa kymmenen kertaa peräkkäin miehen ollessa baarissa ja laittaa monta kymmentä viestiä perään ja uhkailla häntä. Joka kerta sanon, että jollet minulle soita kotimatkalla, niin et tule minusta enää ikinä mitään kuulemaan. Ne yöt ovat aivan kauheita. En saa nukutuksi ollenkaan ja mietin jo etukäteen sitä tuskaa mitä mahdollinen pettäminen saa aikaan. Itse asiassa tällä hetkellä mies on kavereineen baarissa ja viestien perusteella taas todella humalassa. Meillä tulee joka kerta riitaa asiasta ja joka kerta mies huutaa että anna minun elää omaa elämää. Tällä hetkellä hän on taas vaihteeksi käskenyt jättää hänet rauhaan lopullisesti ("vitun kusipää, paska-aivo, haista vittu" ym). Tiedän tasantarkkaan, että huomenna tai viimeistään viikonlopun jälkeen hän alkaa anelemaan anteeksi ja pyytää luokseen. Ja luultavasti pitkän saarnan jälkeen annan jälleen kerran anteeksi.

Rajoitan siis mieheni tekemisiä paljon, mutta koen sen jollakin tapaa hyväksyttäväksi mieheni tekojen jälkeen. Olen kuitenkin ystävieni kanssa varannut ensi viikonlopuksi laivamatkan, mistä mies loukkaantui minulle verisesti. Tämäkin ilta on varmasti kosto siitä. Muutaman vuoden takaisen etelänmatkan hän kosti minulle seksillä toisen naisen kanssa. Eli myös hän rajoittaa minun tekemisiäni paljon, mutta ihmettelen, mihin tämä rajoittaminen perustuu. En ole ikinä miestäni pettänyt. Ainoa asia, mitä olen hänelle tehnyt, on se kun toisen kerran sain tietää hänen pettämisestään, sanoin, että tämä on tässä ja myöhemmin samana iltana suutelin erästä toista miestä, josta kerroin myös miehelleni. Lapsellista, mutta ajattelin, että mieheni saa vihdoin tuntea, miten pahasti sellainen teko satuttaa. No, mieheni tästä kuultuaan meni jälleen kerran harrastamaan seksiä toisen kanssa (myöhemmin jo asioista hiukan sovittuamme) ja perusteli tätä sillä, että minä olin suudellut toista miestä. Kaikki tämä on jotain sairasta peliä, joka jollain sairaalla tavalla pitää meidät yhdessä.

 

Tämä on minulle oikeasti täyttä tuskaa, mutta en vaan pääse irti tästä. Mikä minua vaivaa? En ole ennen mieheni tapaamista ollut tällainen säälittävä, kaiken kestävä polonen. Enkä epäilevä, miehen puuhia (puhelimet, tietokoneet ym) sairaalloisesti tarkkaileva hysteerikko. Suhteemme alussa mies sai mennä mielensä mukaan, enkä puuttunut hänen tekemisiinsä sen kummemmin. Enkä ikinä aikaisemmin olisi keneltäkään hyväksynyt tällaista käytöstä. Mitä hän on tehnyt minulle, että minusta on tullut tällainen? Mihin kaikki itsekunnioitukseni on kadonnut? Kaikki yritykseni irtautua hänestä ovat ennen pitkää kariutuneet ja alan pikkuhiljaa jo luovuttaa. Jos en vaan pääse suhteesta irti, niin pitääkö tilanne vain hyväksyä? Tai mistä saisin apua, sillä en itsekään voi täysin terve ihminen olla.

 

 

Kommentit (3)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat