Jakaisitko ajatuksia sijaisvanhemmuudesta

Vierailija

Hei,

Sijaisvanhempia kaivataan koko ajan lisää. Oletko sinä toiminut tai toimitko tällä hetkellä sijaisvanhempana? Kertoisitko, miksi rupesit sijaisvanhemmaksi ja onko sijaisvanhemmuus mahdollisesti ollut erilaita kuin kuvittelit? Käytkö samalla töissä kodin ulkopuolella? Onko sinulla biologisia lapsia? Mitä neuvoja haluaisit antaa asiasta kiinnostuneille?

T. Sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneet

 

Kommentit (1)

Vierailija

Olemme sijaisvanhemmat kahdelle sukulaislapselle. Emme olleet mitenkään suunnitelleet tai miettineet asiaa etukäteen. Olemme 45v.+ omat lapset jo isoja koululaisia ja aikuisiakin.

Tämä on tosi rankkaa. En helpoksi kuvitellutkaan, mutta jos ei olisi sukulaisuudesta kyse, en sinnittelisi. Sijaisperheen kuvioihin on laittamassa soppakauhaansa moni taho haluttiin tai ei tai oli ajankohta sopiva tai ei. Vaikeaa on ollut yhteistyö lasten vanhempien kanssa, etenkin kun se puuttuu. Vaikka heilläkin tuntuu olevan paljon odotuksia ja vaatimuksia meidän ja lastensa suhteen. Toisaalta näkisin että mm. vanhemmilla on prosessi ihan kesken. Eli ajatus on että heiltä lapset viety, ilman syytä ja nyt ovat tramatisoituneita, vaikka terveinä lapsina huostaan muuttivat. Mitään ei saa puhua siihen jo vaitiolovelvollisuus sitoumuksena. Kuitenkin itse kaipaisin työnohjausta ja jotain tahoa jossa voisi asioita purkaa. 

 

Sossut käy kotikäynneillä välillä. Ei siinä meidän jaksamisisa paljon pohita. Huomio on lapsissa. 

 

Niin sitten se raha, joka aina kiinnostaa ja puhuttaa. Jäin lasten muuttaessa osittaiselle hoitovapaalle omasta työstäni. Toisen lapsen hoitopalkkio on = palkanvähennys lyhennetystä työajasta. Kulukorvaus on 508 e /kk lapsi.  

Rahan takia en tätä tekisi päivääkään! En todellakaan. Palkkani saan ammattityössäni paljon helpommalla. Kun pistän 8 h vuoron jälkeen duunipaikan oven kiinni. Hommat jää sinne. Tässä työ on koko ajan mukana. Jokapäivä, kesät talvet jne.

 

Neuvoisin aloittamaan esim. tukiperhenä ns. viikonloppulapsien kanssa

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat