Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Avioliitto ei merkitse miehelle mitään

Vierailija

Neljän ja puolen vuoden parisuhteessani ei periaatteessa ole mitään sen suurempaa vikaa. Ongelmaksi ainakin minulle tuntuu muodostuvan se, ettei mieheni pidä naimisiinmenoa tärkeänä, se ei merkitse hänelle mitään. Minä, vaikken nyt mikään yltiöromanttinen olekaan, koen naimisiinmenon merkkinä sitoutumisesta ja halusta yrittää rakastaa ja tehdä töitä suhteen eteen. Mitä useammin asia on otettu puheeksi, sitä pahempi mieli varmaan meille molemmille on tullut. Haluaisin lapsia vain avioliiton sisällä. 

 

Nyt tuntuu, että yhtä useammin mietin, onko mies minulle tärkeämpi kuin omat unelmani ja periaatteeni. Jos mies kosiikin, hän tekee sen säälistä tai miellyttääkseen, ei osoittaakseen mitään sen enempää.  Eipä ihan hirveästi tälläinen kompromissi kiinnosta, kun tuntee tilanteen taustat. Miksi menisin naimisiin miehen kanssa ja huijaisin itseäni että tämä on nyt sitten se sitoutumista tarkoittava avioliitto, kun tiedän ettei se ole. En usko, että miehen ajatusmaailma muuttuu, kyllä hän on todella selväksi kantansa tehnyt.

 

Minä olen kasvanut ns. ehjässä perheessä, miehen vanhemmat eivät ole koskaan yhdessä ollutkaan. Täältä varmaan juontaa meidän molempien avioliittokäsitys. 

Kommentit (7)

Vierailija

Kuulostaa vaikealta ja kipeältä tilanteelta. :(

Haluaisin kuitenkin kysyä sinulta yhtä asiaa. Onko sinulle tärkeämpää elää elämäsi yhdessä tämän ihmisen kanssa – vai mennä naimisiin? Jälkimmäinen ei nimittäin ole edellytys edelliselle – koko elämänsä voi elää uskollisesti yhden ihmisen kanssa menemättä naimisiin tämän kanssa.

Ymmärrän silti halusi mennä naimisiin – itsekin pidän sitä tärkeänä askeleena parisuhteessa. Haluaisin itse avioitua avomieheni kanssa, mutta hänen mielestään ei vielä ole mitään konkreettista tarvetta. Minua harmitti pitkään hänen mielipiteensä – mutta sitten aloin miettiä, mitä henkistä sisältöä avioliitto jo valmiiksi hyvään suhteeseemme voisi tuoda. Jos suhde kaatuisi, ei naimisissa olo sitä estäisi, aviero kun on olemassa. Tulin siihen tulokseen, että avioliittoakin enemmän syvyyttä ja laatua suhteeseemme tuo – aika. Papin/maistraatin aamen ei tee samaa kuin rauhallisesti ajan myötä yhteiseloon kasvaminen. Avioituminen on minulle merkittävä tapa ja ele – mutta vielä tärkeämpää on se, että saan elää rakastamani ihmisen kanssa. Ajatus, että parisuhde ei ole oikea parisuhde ennen kuin ollaan naimisissa, on kulttuurissamme edelleen vahva. Kyseenalaistan tuon ajatuksen nykyään.

Mutta. Jos jompikumpi meistä kuolee – missä asemassa toinen silloin on? Tai jos jompikumpi sairastuu vakavasti – mikä valta avopuolisolla on puuttua toisen hoitoon? Juridisesti kai tällä hetkellä meidän kummankin lähiomaisena ovat vanhemmat eikä kumppani, se jonka kanssa elämänsä jakaa. Mitä jos sukset menevät ristiin kumppanin vanhempien kanssa kriisitilanteessa? Ja sitten on vielä kysymys lapsista. Aviossa lasten oikeuksien varmistaminen käy vaivattomammin.

Eli: minulle avioliitto on juridis-byrokraattisesti kätevä juttu – parisuhteeni laatua ja merkitystä minulle se tuskin muuttaisi suuntaan taikka toiseen. Eipä tässä siis vielä kiirettä.

Mutta näin ajattelen vain minä – en tarkoita, että sinun pitäisi ajatella samalla tavalla. Halusinpa vain avata omia ajatuksiani tärkeästä teemasta. Toivon, että löydätte tilanteeseen sovun ja että sinä saat mielenrauhan. Voimia!

Vierailija

Lämmin kiitos vastauksesta,  sydäntä lämmitti ja itku tuli. Olisin vain toivonut hänet alunalkaenkin avioliittomyönteiseksi. Kai tässä nyt vaan on se, ettei kaikkea saa mitä haluaa...

Vierailija
Vierailija

Neljän ja puolen vuoden parisuhteessani ei periaatteessa ole mitään sen suurempaa vikaa. Ongelmaksi ainakin minulle tuntuu muodostuvan se, ettei mieheni pidä naimisiinmenoa tärkeänä, se ei merkitse hänelle mitään. Minä, vaikken nyt mikään yltiöromanttinen olekaan, koen naimisiinmenon merkkinä sitoutumisesta ja halusta yrittää rakastaa ja tehdä töitä suhteen eteen. Mitä useammin asia on otettu puheeksi, sitä pahempi mieli varmaan meille molemmille on tullut. Haluaisin lapsia vain avioliiton sisällä. 

 

Nyt tuntuu, että yhtä useammin mietin, onko mies minulle tärkeämpi kuin omat unelmani ja periaatteeni. Jos mies kosiikin, hän tekee sen säälistä tai miellyttääkseen, ei osoittaakseen mitään sen enempää.  Eipä ihan hirveästi tälläinen kompromissi kiinnosta, kun tuntee tilanteen taustat. Miksi menisin naimisiin miehen kanssa ja huijaisin itseäni että tämä on nyt sitten se sitoutumista tarkoittava avioliitto, kun tiedän ettei se ole. En usko, että miehen ajatusmaailma muuttuu, kyllä hän on todella selväksi kantansa tehnyt.

 

Minä olen kasvanut ns. ehjässä perheessä, miehen vanhemmat eivät ole koskaan yhdessä ollutkaan. Täältä varmaan juontaa meidän molempien avioliittokäsitys. 

 

Naimisiin meno on taloudellinen itsemurha. Ei ole mitään järkeä mennä naimisiin. Suhteeseen sillä ei ole mitään merkitystä

Vierailija

Oleellista on minusta miettiä, miksi haluat avioliittoon ja miksi miehesi ei halua avioliittoon. Tärkeimpiä syitä ovat ennen kaikkea taloudelliset ja juridiset seikat, koska muut asiat eivät periaatteessa ole riippuvaisia siitä, ollaanko avio- vai avoliitossa. Tuskin haluat naimisiin vain juhlien vuoksi, vai kuinka? Naimisiin pääsee sitä paitsi maistraatissakin ihan ilman juhlia.

 

Sen jälkeen punnitsette, onko maailmankatsomuksenne riittävän samanlainen. Leskeneläkkeet ym. ovat merkityksellisiä, sillä nuorikin ihminen voi kuolla ilman ennakkovaroitusta. Jos ongelmana miehellesi on esim. avio-oikeus, voitteko tehdä avioehdon, joka poissulkee sen? Ovatko lapsitoiveenne samansuuntaisia?

 

Ihan mukavaa, jos avioituminen sinun mielessäsi yhdistyy henkiseen sitoutumiseen ym. mutta sen todellinen pointti on kuitenkin näissä taloudellisissa ja juridisissa sitoumuksissa, jotka sitä kautta syntyvät. Näistä asioista on syytä keskustella avoimesti ja yksityiskohtaisesti. Jos näkemykset eroavat, on punnittava, mistä voi tinkiä ja mistä ei. Yleensä esimerkiksi lapsihaaveista ei kannata tinkiä ajatuksella, että "kyllä se toinen muuttaa vielä mielensä, kunhan aika kuluu".

Vierailija

Ja vielä jatkoa edelliseen (6): miksi sinun pitäisi odottaa, että mies kosii? Mitä se kosiminen edes olisi, jos asiaa on vatvottu jo ilmeisesti pidempään. Kosit itse, ja siinä on kissa pöydällä. Vai oletko todellisuudessa kosinut jo toistuvasti ja saanut useammat rukkaset? Miettimisen aihetta siinäkin.

Vierailija

saanhan pilata jonkun päivän tällä kommetillani mut mulle tuli pakkomieli tuhota teidän unelma häänne just nyt... tai heille ketkä unelmoivat tätä... ensinnäkin miksi haluatte mennä naimisiin? just 4-5 vuoden jälkeen turhan aikaista ja miehiltä ei kysytä mielipidettä suoraa, kun ne vastaavat "ei nyt VAAN myöhemmin" tulette tänne itkemään ette saanut miestä suostumaan. Voi naisparat ja tytöt... mikä hätä teille tuli? Hei hienoa pärjäätte 4 tai 6 vuoteen asti nostan näkymötäntä hattuani päästäni, mut miehet eivät ajattele kaikkea valmiiksi yrittäkää ymmärtää... tässä aurinkoisen positiivista palautetta toivottavasti viihdyitte seurastani kiitos ja hei...

Vierailija

Hyvä kysymys on, että miksi EI voisi mennä naimisiin. Sieltä voi tulla yllättäviäkin argumentteja. Ja oikeesti, avioliiton purkaminen on paljon työläämpi juttu kuin avoliiton. Avoliitossa kumpikin lähtee suuntaansa omien tavaroiden kanssa, avioliittoon liittyy paperisotaa, nimenvaihdoksia yms. idioottimaisuuksia.

Uusimmat

Suosituimmat