Nuoruuteni ihastus oli muuttunut

Vierailija

Tapasin äskettäin sellaisen naisen, johon olin äärettömän ihastunut 1990-luvun alussa, ja hänkin minuun. Keskustelimme aiheesta silloin, mutta silloin me emme kuitenkaan kumpikaan uskaltaneet edetä seurusteluun emmekä seksiin asti, koska olimme nuoria ja epävarmoja, joten olimme sitten vain parhaita ystäviä keskenämme.

Valvoimme öitä kynttilän valossa teemukin ääressä, keskustelimme elämästä, suunnitelmistamme, tunteista, uskonnosta, maailmankatsomuksesta... Monessa asiassa olimme eri mieltä, mutta monessa kuitenkin myös samaa mieltä.

Sitten minä muutin kauas, kauas, toiselle paikkakunnalle, muutama vuosi sen jälkeen, kun olimme tutustuneet. Nyt  tapasimme sattumalta pitkän erossa olon jälkeen. Miten hän olikaan muuttunut! Anssi Kela laulaa biisissään 1972:

"Ystävä takaa vuosien
Ennen meni tunteja jutellen
`Oli kiva nähdä´
Nyt muuta sanoa osaa en"

Sellainen fiilis minullekin tuli. Ennen itkimme ja nauroimme yhdessä ja keskustelimme yöt läpi. Nyt vain juttelimme kuulumiset lyhyesti. Emme edes halailleet, kuten ennen. Emme itkeneet ja nauraneet, kuin silloin ennen. Sisaresta oli tullut muukalainen, ja minäkin olin hänelle muukalainen.

Nuorena hän oli räväkkä rokkimimmi, ja hänen tunne-elämänsä oli voimakas. Hän pukeutui huomiotaherättävän rockhenkisesti, vaatteet olivat ihonmyötäiset ja seksikkäät, hän värjäsi maantienvärisen, pitkän kiharan  tukkansa blondiksi, nauroi paljon, oli iloinen ja äänekäs. Silloin hän oli koko ajan menossa eri paikkoihin, aina oli kiire päästä jonnekin.

Nyt hänen hiuksensa ovat harmaat, hänellä on polkkatukka, hän pukeutuu huomiota herättämättömiin, väljiin, harmaisiin vaatteisiin. Hänen naurunsa ja äänekkyytensä ovat vaimenneet, ja hänestä on tullut hiljainen ja nöyrä. Hänen ennen niin heleä äänensäkin on madaltunut paljon. Hän on mummoontunut. Hän kertoi tulleensa uskoon 1990-luvun lopulla.

En tosin itsekään ole enää mikään hääppöinen (ennen olin hääppöinen), mutta olen muuttunut vähemmän kuin hän. En ehkä haluaisi enää tutustua häneen uudestaan. Sieluni sisar nuoruudestani on nyt jotain aivan muuta kuin 1990-luvulla.

 

 

 

Kommentit (1)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat