Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Elämän suurista valinnoista, työ vs perhe

Vierailija

Olen työssäkäyvä 2-vuotiaan lapsen äiti. Tällä hetkellä teen töitä 30h/vko, maaliskuusta pitäisi siirtyä täyteen työviikkoon. Haaveilen toisesta lapsesta.

Näen tulevaisuudessa kaksi tietä. Toisessa olen työssäkäyvä äiti jakkupuvussaan, hiukset malliin leikattuna. Käyn salilla ja lomalla matkustan. Toisessa mielikuvassa teen lyhennettyä työviikkoa tai olen kotona pitkään lasten kanssa. Käyn kävelyllä ja jumpassa kerran viikossa ja olen vartalolta vähän pehmeämpi. Vaatteet ovat nuhjuisemmat, mutta ehdin leipoa.

Oikeastihan näistä kumpikaan ei ole todellisuutta vaan elämä tulee olemaan jotain siltä väliltä. Tuntuu kuin olisin jossain risteyksessä, niinkuin vähän olenkin. Valinnan edessä. Millaisia valintoja te olette tehneet ja miksi? Oliko päätös oikea?

Kommentit (1)

Vierailija

Hei, minulla on kaksi lasta reilun vuoden ikäerolla, toisen lapsen tultua isä valitsi työelämänsä,minä jäin tekemään lyhennettyä työviikkoa muuta mahdollisuutta ei enää olekaan. Ekan lapsen jälkeen olin timmissä kunnossa ja oli mahdollista liikkua. Yhden pienen saa vielä helposti hoitoon hetkeksi, mutta kahta työlästä ei halua kukaan. Ja toisinaan olisikin suhteeton vaiva pakata molemmat tenavat ja kiikuttaa mummulle (jos hän ehtii) tunnin lenkin ajaksi ja sama taas. Eriasia tietysti jos heitä katsoo isä tai joku kotona. Toisen lapsen jälkeen olin pakotettu luopumaan kaikista harrastuksistani ja menoistani lopullisesti ja kokonaan. Ennen lenkkeilin 20-30 km viikko, kerran vko pilates ja 3-4 kertaa kuntosali. Jokainen soluni huusi liikuntaa ja ahdistusta kun ei päässyt mihinkään, nyt olen jo turtunut ja todellakin pehmeä. Liikunnan puute ja liikunnan tuoma hyväolo vaikutti kuitenkin vahvasti myös mielialaan ja lapsetkin ovat saaneet kärsiä luonnollisesti, en ole pystynyt olemaan entinen iloinen ja pirteä itseni enkä jaksa enää mitään.  Edes töitä ei jaksaisi jollei olisi pakko. Lisäksi lasten itsensä vieminen johonkin kivaan pikkuharrastukseen on tietysti myös mahdotonta. Se on ikävääkun lapset joskus kysyvät miksei voida tehdä sitä tai tätä.  Ystävät ovat karsiutuneet minimiin eikä kukaan enää pyydäkään mihinkään.  Tahdon vain kertoa että näinkin voi käydä, toivottavasti sinulla on kunnollinen verkosto tai todella luotettava, vastuuntuntoinen mies. Lapsille on seuraa toisistaan se pitää paikkansa hyvin,  se on ainoa pieni plussa.

Uusimmat

Suosituimmat