Ero vai ei...

Vierailija

Muutimme mieheni kanssa yhteen, kun olimme melkein vuoden verran seurustelleet. Sen jälkeen miehessäni oli havaittavissa isoja muutoksia. Hänestä alkoi tulla väkivaltainen. Monesti riitatilanteissa hän saattaa lyödä, läimäistä, tukistaa, kuristaa tms.. Ja itselle vielä pahempaa mitä on ilmennyt on henkinen väkivalta. Riitatilanteissa hän monesti latistaa itsetuntoni käyttämällä minuun sanoja ruma, läski, huora yms.. Ja se jos joku tuntuu todella kamalalta! Myös alkoholin käyttö on yleistynyt.. Yhteisiin laskuihimme hän ei ole enää ottanut minkäänlaista vastuuta. Mitä minun kannattaisi tehdä tämmöisessä tilanteessa?? Olen kumminkin vielä hyvin nuori ja vähän nähnyt elämää.. Onko tuollaisen miehen kanssa minkäänlaista tulevaisuutta? Itse kun kokoajan yritän vain uskotella siihen että kaikki muuttuu parempaan päin mutta lähes päivittäin joudun pettymään...

Kommentit (2)

Vierailija

Ei ole mitään tulevaisuutta. Väkivalta ja kontrollointi pahenevat ja jonain päivänä mies voi lyödä niin kovaa, että lyönti on sinulle viimeinen. Eihän sinulla ole mitään syytä jäädä tuollaiseen suhteeseen. Lähde nyt kun se on vielä helppoa, ajan kanssa se vain vaikeutuu kun alat uskoa miehen sinulle syöttämää paskaa itsekin. Olet nuori ja löydät vielä helposti kunnollisen miehen. Älä tuhlaa elämääsi!

Vierailija

Ikävä totuus on, että miehelläsi tuntuu olevan sinusta riippumattomia isoja ongelmia, eikä se ole sinun tehtäväsi olla hänen terapeuttinsa! Jos hän ei tuon enempää nyt ymmärrä sinun hyvinvointisi rakennuspalikoista, kuinka hän ymmärtäisi sitä jatkossakaan, jos vain kiltisti katselet läheltä hänen tekemisiään päivästä, viikoista, kuukausista toiseen? Usko minua, olet paljon arvokkaampi kuin tuommoinen suhde. Itse olin vuosia (pääosin) henkisesti väkivaltaisen kanssa avoliitossa, enkä ole koskaan ollut onnellisempi kuin siitä suhteesta päästyäni. Silloin, siinä tilanteessa ollessani tunsin suurta sääliä ja rakkauttakin miehen ilmiselvää pahoinvointia kohtaan, kovetin itseäni ja uskoin, että kyllä kaikki hyväksi vielä muuttuu, kun vähän vielä lisää vuodatan rakkauttani hänelle, ja rohkaisen vain hänen hyviä puoliaan... No eipä muuttunut. Minusta tuntui, että mies vaan ymmärsi loputtoman "ymmärtäväisyyteni" vihreäksi valoksi paskalle käytökselleen, ja tavallaanhan se sitä olikin, kun en tajunnut lähteäkään. Viimeinen niitti minulle oli, kun minulle todella läheinen perheenjäseneni yllättäen kuoli tapaturmaisesti, ja tästäkin tuli hänelle ase riitoihimme. Olin kuulemma se syy, miksi tämä ihminen oli siellä missä oli kuollessaan, koska yksinkertaisesti olin niin kamala ihminen. Jopa hänen tuhka-astiansa tämä mies kerran uhkasi heittää lattialle, vain koska tiesi sen satuttavan minua maailman eniten! Tämä siis kuukausi hautajaisten jälkeen! Silloin ymmärsin, että eihän tuommoinen ihminen ole normaali empatiakyvyn omaava ihminen, vaan aivan rikki. Sain siitä viimeisen sysäyksen todella toimia elämäni korjaamiseksi. Ero oli vaikea ja sain kuulla käsittämättömän paljon kaikenlaista paskaa loppumattomasta huonoudestani, kesti reilusti yli vuoden päästä kunnolla yli ja yhä vieläkin huomaan kantavani joitain hänen tekojaan ja sanojaan sisälläni. Jopa sitä hyödytöntä sääliäkin, millä hän edes ratsasti näin pitkälle elämässäni... Mutta en anna sen enää vaikuttaa, ne ovat vain menneisyyden voimattomia kaikuja, ja olen jo uudessa, aivan upeassa huomioonottavassa suhteessa ollut jo yli kaksi vuotta! Usko pois, mitä enemmän arvostat itseäsi ja annat sen näkyä, etkä sääli liikaa itseäsi tai tuollaista rikkinäistä sielua, niin elämällä on sinulle vielä vaikka mitä! Leuka ylös vain ja rohkeasti omia unelmia kohti! Jokaisella meistä on suurin vastuu omasta itsestään. Toivottavasti tästä vuodatuksestani on sinulle apua!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat