Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Mietin tässä että voiko mieheni sisko olla sylikummi vauvallemme, vaikka hän ei ole käynyt rippikoulua, koska heidän uskonnossaan ei sellaista käydä?

Kommentit (8)

Kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat joko luterilaisen kirkon tai niin sanotun Porvoon yhteisön jäsenkirkon konfirmoituja jäseniä. Tämän lisäksi kummina voi toimia evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen (lapsikasteen) hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva henkilö, esimerkiksi ortodoksi tai katolilainen. Kirkkoon kuulumaton henkilö ei voi toimia kummina.





Sama erään kirkon/seurakunnan omilta sivuilta:



Lapsen kummeista kahden pitää olla konfirmoituja evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä. Lisäksi kummeina voi olla muuhun kirkkomme toimittaman kasteen hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvia henkilöitä. Kristilliseen kirkkoon kuulumaton ei voi toimia kummina





Eli 2 kummia, minimi. Molempien pitää tunnustaa tätä valtauskontoa ja lapsikastetta.

On papista kiinni miten suhtautuu muihin uskontoihin kuuluviin kummeihin!!!

Meillä on nuorimmaisen sylikummina vapaakirkkolainen. (eivät tunnusta lapsikastetta) Hän sai olla edessä meidän muiden kanssa ja sai kasteesta muistoksi kummitodistuksen, mutta kirkonkirjoihin häntä ei kummiksi merkitty. Ainoastaan ne evlutit merkittiin.

Tiedän tapauksia, joissa sylikummius on evätty " muilta" ja tapauksia, joissa he eivät ole voineet osallistua viralliseen osioon, vaan ovat ainoastaan olleet kunniakummeja.

Jutelkaa papin kanssa.





Kaksi kummia pitää olla luterilaiseen uskoon kastettuja ja rippikoulun käyneitä, mutta sitten niiden lisäksi saa olla johonkin muuhun uskontokuntaan kuuluva henkilö. Eli kyllä voi miehesi sisko olla kummina, jos löytyy ne vaadittavat kaksi muuta kirkon puolelta. :) Sylikummina olosta en tiedä, mutta luulisin että sekin on ok.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tyttäreni sylikummi on Mieheni sisar ja hän kuuluu Luterilaiseen seurakuntaan.

Sylikummin on aina kuultava kirkkoon.tosin en tiedä pitääkö sitten tavakummien kuulua.Käy seurakunnan sivuilla josta valitset kohta ristiäiset löytyy tietoa,kummeistakin...

Olen siskojeni tyttärien epävirallinen kummi (en kuulu mihinkään uskontokuntaan). Toisen ristiäisissä en saanut seistä muiden kummien joukossa, toisen ristiäisissä taas olin sylikummi.

kaksi luterilaista kummia. Ja loput (jos lisää haluaa) täytyy olla sellaisesta kirkosta, joka hyväksyy lapsikasteen. Siten esim. helluntalaiset ei käy. Vapaakirkko taitaa hyväksyä lapsikasteenkin (?), ja siksi käy.

Noita luterilaisia kirkkoja on muitakin kuin tämä meidän suomen ev.lut. Ellen väärin muista, on suomessakin joitain muitakin, pieniä luterilaisia uskonnollisia yhdistyksiä/kirkkoja.



Tuosta sylikummiudesta: kummit on kaikki periaatteessa samanarvoisia kirkon silmissä. Jos vanhemmat haluavat tehdä eroa syli- ja muiden kummien välillä, se on heidän asiansa. Ja todellakin lasta voi pitää kasteen aikana sylissä kuka tahansa.



Papeilla on tosiaan eri käytäntöjä kuinka suhtautuvat näihin epävirallisiin kummeihin. Saavatko kenties seisoa muiden kummien vieressä jne.

Jos oikein muistan, niin jos te kuulutte luterilaiseen kirkkoon, niin teillä pitää olla myös samaan kirkkokuntaan kuuluvia kummeja toisten kirkkokuntaan kuuluvien kummien lisäksi... Mutta tämä ei sitten ole todellakaan fakta tietoa, vaan hämärät muistikuvat omalta rippileiriltä vuosia sitten... Parhaiten asian selvität kun soitat esim. kirkkoherran virastoon tms...

Aikaisemmissa viesteissä onkin jo ollut tuo että 2 kummia täytyy olla sellaisia jotka ovat luterilaisen kirjon kastettuja jäseniä (sain käsityksen että olette itse siis luterilaisia).



Mutta kasteen aikana voi kuka tahansa pidellä vauvaa. Meillä kaikki neljä lasta ovat olleet isänsä sylissä kasteen ajan. Me päädyimme tähän ratkaisuun sen vuoksi, että emme halunneet asettaa kummeja eriarvoiseen asemaan. Ja toisaalta tapa periytyy myös mieheni suvusta, jossa isät ovat aina pidelleet lapsiaan kasteen ajan.



Olen ollut myös mukana ristiäisissä joissa vauvan mummo on pitänyt vauvaa kasteen ajan, vaikka ei siis ole kummi. Ja toisissa ristiäisissä vauvaa piti sylissään vauvan eno, joka ei ollut kummin ominaisuudessa eikä myöskään kuulunut kirkkoon. Eli vaihtoehtoja on paljon. Asiasta täytyy kuitenkin keskustella kastavan papin kanssa etukäteen. On tietenkin pappeja, jotka eivät missään nimessä suostu ' erilaisiin' tapoihin toimia. Mutta täytyy muistaa, että missään ei ole sanottu että juuri kummin on pidettävä vauvaa kasteessa sylissään.

Kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat joko luterilaisen kirkon tai niin sanotun Porvoon yhteisön jäsenkirkon konfirmoituja jäseniä. Tämän lisäksi kummina voi toimia evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen (lapsikasteen) hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva henkilö, esimerkiksi ortodoksi tai katolilainen. Kirkkoon kuulumaton henkilö ei voi toimia kummina.





Sama erään kirkon/seurakunnan omilta sivuilta:



Lapsen kummeista kahden pitää olla konfirmoituja evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä. Lisäksi kummeina voi olla muuhun kirkkomme toimittaman kasteen hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvia henkilöitä. Kristilliseen kirkkoon kuulumaton ei voi toimia kummina





Eli 2 kummia, minimi. Molempien pitää tunnustaa tätä valtauskontoa ja lapsikastetta.

On papista kiinni miten suhtautuu muihin uskontoihin kuuluviin kummeihin!!!

Meillä on nuorimmaisen sylikummina vapaakirkkolainen. (eivät tunnusta lapsikastetta) Hän sai olla edessä meidän muiden kanssa ja sai kasteesta muistoksi kummitodistuksen, mutta kirkonkirjoihin häntä ei kummiksi merkitty. Ainoastaan ne evlutit merkittiin.

Tiedän tapauksia, joissa sylikummius on evätty " muilta" ja tapauksia, joissa he eivät ole voineet osallistua viralliseen osioon, vaan ovat ainoastaan olleet kunniakummeja.

Jutelkaa papin kanssa.





Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat