Kaikki raskauteen liittyvä ahdistaa...

Vierailija

Olen raskausviikolla 35 nyt. Mitä pidemmälle tämä raskaus on edennyt sitä ahdistavampaa siitä on tullut. Lähinnä ahdistaa muut raskaanaolevat. Perhevalmennus oli kamalaa, enkä voisi kuvitellakaan osallistuvani mihinkään äiti-lapsi-kerhoihin. Ahdistaa niin ikään kaikki vauvahömpötys, aihetta käsittelevät lehdet, tv-ohjelmat yms. vaikka ennen raskautta pidin niistä.

Koen syyllisyyttä etten ole niin kuin muut äidit. Itseluottamukseni tulevana äitinä on kuralla ja koen olevani huono verrattuna muihin odottajiin. Olen epäonnistunut äitinä jo ennen lapseni syntymää. 

Raskauteni on alusta alkaen ollut aika vaikea pahoinvointeineen ym. vaivoineen, mikä on varmaan vaikuttanut tähän nykyiseen fiilikseen. Olen ollut kauhean tarkka ruoka-ainesuositusen ym. kanssa, mutta silti koen jotenkin epäonnistuneeni siinäkin. Tiedostan myös alakuloisuuteni vaikutuksen vauvaan, joten sekin tuottaa huonoa omatuntoa. Joka paikassa puhutaan, miten odottavan äidin pitää olla vain iloinen, ei saa stressata jne. paljon ohjeita ja neuvoja, ja musta tuntuu että läkähdyn niiden alle.

Kommentit (3)

Vierailija

Hei,

oletko neuvolassa ottanut puheeksi näitä asioita. Terveydenhoitajan kanssa kannattaa puhua asiasta, sillä he osaavat auttaa. Tuli mieleen, ettet vain olisi masentunut? Jos olet, niin pyydä ajoissa apua. Itse tein sen virheen, että en myöntäynyt itselleni minkään olevan vialla ennen kuin olin niin sairas, etten enää jaksanut mitään. Pari vuotta synnytyksen jälkeen vasta myönsin olevani sairas ja tarvitsevani apua. Älä yhtään epäröi puhua terkan kanssa tai vaikka luotettavalle ystävälle, jos vain sellaisen omistat.

t. itsekin vastaavia tunteita kokenut ja masennuksen läpikäynyt äiti

Vierailija

Kaikki kokevat raskauden ja äitiyden erilailla. Itse olen aina pitänyt kummallisena ajatusta siitä, että esim äiti-lapsi-kerhoissa jotenkin automaattisesti viihtyisi - eihän pelkästään lapsen saaminen tee persoonista yhtään erilaisia eikä siten automaattisesti tarkoita, että 2 henkilöä tulisi "hyvin juttuun". Itse vietän mielummin aikaa itselleni tärkeiden ihmisten kanssa, olkoot heillä vauvaa tai ei. 

 

Sinun kuvaamasi perusteella olen kuitenkin yllä kirjoittavan kanssa samoilla linjoilla: kuvaamasi ajatukset voisivat sopia masentuneisuuteen, mistä olisi tärkeä puhua neuvolassa ennen lapsen syntymää, jotta saatte koko perhe apua heti uuden ihmisen alkutaipaleelle! Tsemppiä asian puheeksi ottamiselle ja voimia raskauden loppumetreille. 

 

T. Ex-neuvolalääkäri, rv 34

Vierailija

Olen puhunut asiasta neuvolassa ja ystävillekin, mutta tuntuu ettei ajatuksiani oteta todesta. Ne sivuutetaan/torpataan nopeasti puhumalla hormoneista tai, että "äitiys nyt vaan herättää monenlaisia tunteita". Sitten on näitä jotka puhuvat, että jahka vauva syntyy niin kaikki murheet kaikkoavat. Näin sanottiin mm. perhevalmennuksessa. Tuntuu, että luodaan kauheat paineet siitä miten pitää tuntea ja kokea. 

 

Olen aina ollut aika perfektionisti ja jossain määrin kontrollifriikki. Raskausaika on kuitenkin ollut liian pitkä, jotta olisin joka hetki jaksanut olla ns. niskan päällä. Pienet "virheet" siellä täällä ovat alkaneet ahdistaa suunnattomasti. Esim. se että puolessa välin raskautta otin kaksi panadolia, kun kärsin hirmuisesta päänsärystä. Nyt sitten koen huonoa omatuntoa, että oliko lääkkeet lainkaan tarpeellisia vai otinko ne vain itsekkäistä syistä, vahingoittivatko ne vauvaa jne. Järjellä tiedän, että tuskin särkylääke on aiheuttanut mitään pahaa, mutta silti ahdistaa.

 

Tuntuu, että olen jotenkin sabotoinut vauvaani ja olen melkein varma, että se on syntyessään huonovointinen.

ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat