Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Toinen raskaus ja alakulo

Vierailija

Odotan toista lastani ja olen raskausviikolla 12+3. Kotona on 2,5 vuotias esikoinen. Toinen lapsi oli kovasti toivottu, mutta nyt kun olen raskaana on elämästäni hävinnyt elämänilo kokonaan. Olen lärsinyt koko alkuraskauden voimakkaasta pahoinvoinnista ja järkyttävästä väsymyksestä. Aluksi luulin huonon olon olevan syynä siihen että tunsin oloni todella alakuloiseksi, mutta nyt on pahoinvointi alkanut helpottamaan (enää kuvotusta jäljellä), mutta alakulo yhä jatkuu... Haluaisin vain aamuisin jäädä sänkyyn makaamaan ja unohtaa koko raskauden ja esikoisen :( Olen niin alakuloinen ja kun mikään ei kiinnosta niin esikoinen jää ilman sitä huomiota jota sai ennen raskautta, silloin jaksoin touhuta ja leikkiä hänen kanssaan. Nyt vain ärähtelen hänelle.

Huomenna vasta nt-ultra, jolloin tiedän onko lapsella kaikki edes suht hyvin. Sekin painaa mieltä.

Ja sitten olen ystäväpiirin ainut raskaana oleva ja se aiheuttaa minulle tällä hetkellä kateutta? Muut saavat nauttia kesästä ilman pahoinvointia ja kipuja ja ennen kaikkea käydä yhdessä terasseilla kylmän valkoviinilasin kera. Toki voisin mennä mukaan, mutta kun jo pelkkä vesi maistuu pahalta ja olo kuvottava... Ja sitten on 3 häät joihin pitäisi mennä, joulu edessä...jne. Ajatuskin ahdistaa.

Onkohan tämä ohimenevä vaihe? Alan olla itsekin jo ihmeissäni tämän jatkuvan alakulon ja negatiivisen ajattelun kanssa. Halusimme niin toisen lapsen ja nyt kun sen saamme niin haluaisin perua koko jutun tämän raskauden takia, - en todellakaan nauti raskaana olemisesta!

Onko hengenheimolaisia tai hyviä vinkkejä kuinka nousta täältä kuopasta ja saada elämänilo takaisin?

 

 

 

 

Kommentit (1)

Vierailija

Hei, ja ikävä että sinulla on tuollainen olo. Minulla on kaksi lasta, toinen 3,5v ja toinen 1v ja tunnistan kertomasi hyvin. Minulla oli lähes koko toisen raskauden ajan olo, että tämä ei ole hyvä idea, ja voinko tämän vielä perua. Hetkittäin olo helpotti, toisinaan tuntui etten selviä ikinä. Olin ihan kamala esikoiselle (ja miehelle myös). Tilannetta ei helpottanut, että oma isäni oli kovin sairas ja kuolikin pian lapsen syntymän jälkeen. Kävin koko raskauden ajan ja edelleenkin harvakseltaan neuvolan depressiohoitajan luona juttelemassa, se helpotti kovasti. Minulla on myös masennustausta, senkään takian en jäänyt pitkiksi ajoiksi odottelemaan. 

 

Itse sain sellaista  tukea juuri depr.hoitajalta, että on aivan luonnollista pelätä/ahdistua/jännittää uutta elämäntilannetta kahden lapsen kanssa. Itse myös koin, että oloni oli juuri tätä. Pelkäsin,miten ikinä selviän yksin (mies yrittäjä) lasten kanssa. No, melko kamalaa on ollut hetkittäin, mutta toista lasta en silti ole kertaakaan katunut. Lasten hankkimista ylipäätään olen kironnut, ja monesti :D, mutta lapsia olisin hankkinut joka tapauksessa, olisi kuka vaan sanonut mitä vaan.

 

Eli lohdutuksen sanana; et ole yksin olosi kanssa. On ihan luvallista tuntea noin. Se menee ohi. Jossain vaiheessa. Jos tuntuu, että alakulo ei väisty ollenkaan,  eikä tulekaan niitä parempia päiviä tai edes hetkiä, kerro asiasta neuvolassa ja pyydä keskusteluapua, jos luulet että se auttaisi sinua. Hengitä syvään kun taapero temppuilee. Hänkään ei mene rikki, vaikka joskus räjähdät. Nuku, kun voit. Syö! <3

Uusimmat

Suosituimmat