Vierailija

Olen töissä pienessä firmassa ja ollut todella hyvät välit pomon sekä paikan omistajan kanssa. Ei nyt ystäviä, mutta sanoisin että läheisemmät välit kuin yleensä on työntekijän ja työnantajan välillä. Iloja ja murheita on kerrottu puolin ja toisin.

Viime viikolla kerroin pomolle raskaudestani ja hän onnitteli, päällimäisenä oli kuitenkin se että heille tulee nyt kamalasti vaivaa tästä ja onhan se totta. Pomo sitten kertoi omistajalle, koska hän halusi kertoa. Omistaja, naishenkilö, joka on ollut aina minua kohtaa erittäin mukava, lempeä, joustava tarvittaessa, ei ole vieläkään onnitellut minua. On itseasiassa kylmä, välinpitämätön, puhuu vain työasioista. Ennen meillä oli joka aamu keskustelua ihan yksityisasioista, kannustettiin toisiamme erilaisissa elämäntilanteissa. Se kaikki taisi olla vain silmänlumetta, tekopyhää ystävällisyyttä.

Nyt kaduttaa kun kerroin näin aikaisin (rv14), kerroin ihan vain siksi että heille jäisi kunnolla aikaa järjestää työkuviot ennen minun lomalle jääntiä. Tyhmänä ajattelin että koska he ovat olleet hyviä minulle, olen minäkin heille.



Enää en puhu heille kuin välttämättömimmät työasiat, ei muuta. Olisi omistaja edes onnitellut, se olisi ollut vähintäänkin kohteliasta.



Olenko teidän mielestänne pahoittanut mieleni turhasta? Vai onko tämä vain raskauden aiheuttamaa herkistymistä?

Kommentit (19)

Edellinen kerta meni hyvin, kaikki onnittelivat jne, nyt olen juuri palannut palannut takaisin kun raskaus yllätti! Tai yllätti ja yllätti, onhan se odotettavissa että lapsia tulee jos harrastaa seksiä. No kuitenkin, olen töissä vain n. 6kk, sitten kesälomalla ja äitiyslomalle. Hiukka mietityttää enkä aio ihan heti kertoa... :/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta sinuna en nyt ihan kaikkea tuota tämänhetkistä ottaisi ihan niin vakavasti. Ihan varmasti sinusta pidetään ja omistajakin on varmasti ihan vilpittömin mielin jakanut kanssasi omia asioitaan ja toisin päin. Nyt vaan heillä on ihan uusi tilanne, joka aiheuttaa (kuten jo sinulle pomo kertoikin...) suurta päänvaivaa.



Pienessä yrityksessä yhdenkin työntekijän vastuulla on paljon. Sinuun on todennköisesti luotettu ja olet hoitanut työsi hyvin. Nyt heillä on pieni paniikki: mistä hyvä sijainen? Kuka perehdyttää? Miten työnjakoa muutetaan, että kaikki hommat tulee tehtyä?



Taloudellista puoltakaan ei saa unohtaa! Oletko alalla, jolla työnantajan pitää maksaa ekat 3kk mammalomasta palkkaa? Iso kulu, vaikka kelalta saavatkin jonkin verran takaisin. Sitten vielä sun mammalomalta kertyvät vuosilomarahat. Ja sijaisen palkkauksen aiheuttamat kustannukset ja työajan menetys (kun jonkun pitää perehdyttää...).



Mutta kuitenkin omistajan pitäisi minusta alkaa pikku hiljaa toipua järkytyksestään ja onnitella sinua! Mutta ehkä tilanne muuttuu, kun saavat vähän ajatuksiaan kokoon?

Ensin harmitteli kun ei ollut itse huomannut kun on kuulemma hyvä näissä asioissa ja sitten onnitteli. Kiitti aikaisesta ilmoitusajankohdasta (rv 14) ja sitten puhuttiin käytännön järjestelyistä.



Olen suurehkon yhtiön pienessä tytäryrityksessä töissä.

Lienee etuna, että olen isossa firmassa töissä, jossa yksi työntekijä ja muutama tonni rahaa on pikkujuttu ja kukaan pomoista ei " menetä rahaa omasta pussistaan" .



Suoraan äitiyslomalta sain ylennyksen eli hyvin meni.



Olen pph ja ilmoitin raskaudesta ihan alussa, vanhemmille jäi 7kk aikaa etsiä uusi hoitopaikka, niin " vali vali ja voi voi. Mistä me nyt hoitaja saadaan" ja voivottelivat vain.



Vuosi tuli täyteen kun olin raskaana kolmannella-neljännellä kuulla (olin kertonut raskaudestani pari viikkoa aiemmin). Työsopimusta jatkettiin siten, että se loppui vähän ennen kuin äitiyslomani alkoi. Työpäiväni pitenivät myös, samoin tietysti sain paremman palkan, joten päivärahankin se vaikutti mukavasti :)



Ja onnittelut sain toki raskaudestani myös ;)

En ole edes tavannut uutta pomoa, joka aloitti työssään n. 2v sitten.



Joka kerta olen vain vienyt raskaustodistuksen ja hakemukset äitiys- ja hoitovapaista henkilöstösihteerille. Työntekijöitä firmassa n. 1500.

Että näin rakas ev.lut. kirkkomme, oikea mallityönantaja. Kyllä oli hämmästys suuri, kun sanoin, että tietysti olen työsuhteessa, kun kerran heille olen töitä tehnyt, töihin on otettu ja palkka maksettu.

Itse tiedän hänen tietävän kun pomo sanoi kertoneensa ja sitten tämä hänen käytös on muuttunut. Tai kai hän siis ilmaisee tietonsa kohtelemalla minua kuin spitaalista...



Kiva että on muutamia joita pomo on kohdellut jopa ihmismäisesti!



ap

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat