Vierailija

Siis että pienet lapset, terveet vielä. Pompottavat vanhempiaan mennen tullen ja palatessa. Äitejä vielä pahemmin. Ja nämä raukat eivät edes tajua sitä!



Pompottaa minunkin välillä, eikä mikään enkeli ole. Mutta ei minulle ole koskaan ollut epäselvää mistä moinen johtuu. Minusta tietenkin. Jos lapsi ei osaa käyttäytä niin itseähän siinä pitää ottaa niskasta kiinni ja laittaa lapselle rajat ja itselle kyllä samalla. Joskus laiskottaa tai on väsynyt tai sairas. Mutta että jatkuvasti alle kouluikäiset pompottavat. Kuka milläkin.



Sivut

Kommentit (23)

Ei se haittaa jos lapsi kokeilee mitä tapahtuu jos teen näin. Mutta että hän määräilee koko elämää alkaa jo haitata.



Se onkin vaikeampi kun näkee että isä antaa periksi eikä edes tajua tekevänsä niin...

Ja edelleen sanon että myös meillä on ongelmia milloin minkäkin asian kanssa. Mutta en kyllä väitä ikinä, että olisi lapsen syy. Tiedän, että olen itse asian aina aiheuttanut.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä lapsi saa tällä hetkellä päättää laitetaanko punaiset vai siniset villasukat, syödäänkö vaaleaa vai tummaa leipää, banaania vai omenaa, sellaisia asioita. Kun lapsi kasvaa, kasvaa myös itsemääräämisoikeus. Ei lapsen omaa tahtoa saa kokonaan nujertaa!

hyvät naiset, kun tekstejä lukee niin tulee johtopäätökseen: maalaisjärjen käyttö sallittua. Näin siis ajttelemme kaikki, mutta olemme olevinaan aina kaikki oikeassa joka asiassa:)



Siitä ne ristiriidat siis johtuvat...

ja musta pystytukka on ok ja stringitkin mukavat päällä:)

Ja sitten on asioita, joissa myös lasta voi kuunnella ja opettaa hänelle valintoja ym.



Esim. en kyllä koskaan suostuisi pesemään hampaita sängyssä. Mutta minähän olenkin tiukkapipoinen ;-)

Ja sitten on asioita, joissa myös lasta voi kuunnella ja opettaa hänelle valintoja ym.



Esim. en kyllä koskaan suostuisi pesemään hampaita sängyssä. Mutta minähän olenkin tiukkapipoinen ;-)

minä pidän toisten " lyömisenä" täällä sitä, että neuvoa kysyessään joku leimataan tyhmäksi, avuttomaksi ym. ym. Ihan eri asia on antaa omia ideoita toiselle joita voi kokeilla kun käydä haukkumaan ( niitäkin tapauksia täällä valitettavasti on).

Lapsella pitää olla rajat ja vaikutusvaltaa kehityksensä mukaisesti esim. juuri minkäväriset sukat haluaa tai ottaako makkara vai juustovoileivän. Aikuinen päättää suuremmista asioista ilman muuta. Mitä vanhemmaksi nuo mukelot tulee sitä enemmänhän ne sitä vastuuta sitten itsekkin saavat...

Sille joka sanoi ettei pidä " lyödä" täällä muita. Kieltämättä joskus tulee väärinkäsityksiä ja täällä pitäisi osata kirjoittaa niin selvästi että kaikki tajuu. Lueskelin noita omiakin tekstejä ja en oikein aina osaa muotoilla asiaa niin kuin sen tarkoitan ja sitten tulee joku sanasepo ja esittää asian puolet vähemmällä tekstimäärällä niinkuin olin sen tarkoittanut.

No toisaalta täällä on helppo huiskia kun ei tunneta ja on helppo olla kaikkitietävä. Mutta joo perusturvalisuus on MUN mielestä se juju, että on ne tietyt jutut missä ei jousteta (ne tielle juoksemiset ja pipo päähän pakkasella jutut) Ja sitten on ne missä on neuvotteluvaraa, että pestäänkö ne hampaat kylppärissä vai eteisessä (ei meillä sängyssä kuitenkaan =) )



Mutta kyllä sen huomaa kenellä on se vanhemmuus/aikuisuus hukassa ja kuka saa edes pientä tolkkuu hommiin. Kun joku oli " huolissaan" kuinka muut näkee heidän perheen toiminnan kun annetaan periksi joissain asioissa. Mä ainakin huomaisin =)







Vierailija:

Lainaus:


Pompottavat vanhempiaan mennen tullen ja palatessa. Äitejä vielä pahemmin.




Mutta tästä haluaisin kommenttia, onko teidän mielestä todella usein niin, että äitejä pahemmin? Onko teillä ja teidän tutuissanne näitä tapauksia? Vai mistä tämä päätelmä?

Vierailija:

Lainaus:


Siis että pienet lapset, terveet vielä. Pompottavat vanhempiaan mennen tullen ja palatessa. Äitejä vielä pahemmin. Ja nämä raukat eivät edes tajua sitä!



Pompottaa minunkin välillä, eikä mikään enkeli ole. Mutta ei minulle ole koskaan ollut epäselvää mistä moinen johtuu. Minusta tietenkin. Jos lapsi ei osaa käyttäytä niin itseähän siinä pitää ottaa niskasta kiinni ja laittaa lapselle rajat ja itselle kyllä samalla. Joskus laiskottaa tai on väsynyt tai sairas. Mutta että jatkuvasti alle kouluikäiset pompottavat. Kuka milläkin.






Mä voin kertoo esimerkkinä syömisten kanssa pompotetaan,nukkumaan menoissa pompotetaan, hampaiden pesussa pompotetaan ja kaikessa mahdollisessa ja nää hukassa olevat vanhemmat vaan juoksee perässä sen lusikan kanssa tai hammasharjan kanssa tai seisoo tunnista toiseen ja kuukaudesta toiseen lapsen sängyn vieressä ja pidetään " unikoulua" ja hoh hoijaa. Onhan näitä lähipiirissä nähty.

Kukapa lapsi ei kokeilis onneensa ja kukapa aikuinen ei väsyneenä siihen lähtis mukaan...Ja lapsethan oppii nopeesti kuka on pomo...

pompottaminen on sitä, kun äiti tai isä alistuu tekemään jotain, mitä he eivät haluaisi tehdä, mutta he eivät uskalla vaatia omia oikeuksiaan.



Lapsen tahdon kunnoittaminen taas on sitä, että äiti tai isä luopuu omasta toiveestaan, koska lapsen toivoma tapa on parempi tai koko asia on vanhemmille vähemmän tärkeä kuin lapselle.



Vanhemman tahdon kunnioittaminen tarkoittaa puolestaan sitä, että lapsi luopuu omasta toiveestaan, koska vanhemman toivoma tapa on parempi tai koko asia on lapselle vähemmän tärkeä kuin vanhemmalle.



Tiedän, että meidän perheessä tapahtuvaa lapsen tahdon kunnioittamista pidetään pompottamisena, kun katsoja ei oivalla, että meillä kaikkien perheenjäsenten tahtoa kunnioitetaan vuorollaan, kaikki luopuvat joskus jostain ja saavat tilalle vähintään sirpaleen toisten ilosta.



Jos minua ei haittaa se, että lapsen hampaat pestään tietyn rituaalin kera tietyssä paikassa eikä missään muualla, mutta lapselle se tuottaa iloa, en näe mitään syytä, miksi minun pitäisi siitä periaatteessa kieltäytyä. Jos taas en tahtoisi tehdä sitä, meidän pitäisi keksiä parempi tapa toimia.

kyllä aikuisuus on hukassa aika monella ihmisellä siinäkin että toisia aina arvostellaan ja kuvitellaan itse olevansa parempi. Ei ymmärretä lasten, aikuisten erilaisuutta. Yhtään samanlaista äitiä/isää ei ole, saati samanlaisia lapsia. Jokainen perhe ja sen elintavat ja tilanteet on erilaisia joten on niitä aika vaikea vertailla saati asettaa itsensä parempaan asemaan. Mutta totta on että aikuinen on pomo ja viimekädessä määrää miten toimitaan ja lapset osaa olla välillä tosi ovelia pirulaisia vedättämään. Mutten silti " löisi" täällä ketään lyttyyn, eiköhän tänne me kaikki mahduta yhdessä sähläämään ja voishan sitä toisia välillä muistaa tukeakin, eikä vaan antaa negatiivista palautetta.

Kyllä 8, ehdottomasti lapsella on oltava omaakin tahtoa ja mat " mielipiteet ja kompromisseja tehdään (toivottavasti) mutta ei ole enään kompromissi kun lapsi ei syä ruokaansa ja tunnin välein tarjotaan jotain " pientä, kun se ei äsken syöny kunnolla" Jos ei muuta keksitä antaa niin jäätelöa ja sitäkään lapsi ei suostu syömään edes paikallaan saatika pöydän ääressä ja sitten vanhemmat juoksee sen jäätelökipon kanssa ympäri tiluksia ja hokee et " maista ees vähän syö nyt, onhan sun syötävä JOTAIN"



Tää pieni ero siinä että annetaanko sitä jäätelöä sen ruuan jälkeen, oli sitten syöny vaikka vaan pari lusikallista (kompromissi)

Vai tuputetaanko koko ajan jotain lapsi juoksee nauraen karkuun eikä syö edes sitä jäätelöä (kumipallona luokses pompin *booooing*)



t. 3nen

osa on pompottamista, osa tervettä uhmaa.

Jos lapsi ei jossain vaiheessa kapinoi, on hän masentunut tms. Jokaisella lapsella on oma tahto, ja on erittäin tärkeää hänen itsetuntonsa kehitykselle että se otetaan huomioon.

" minunkin sanomisillani on väliä- minulla on väliä."



En siis tarkoita kaikessa periksi antamista, vaan esim. sitä että jos se lapsi haluaakin pestä ne hampaat sängyssä eikä vessassa, niin miksi ei?



Tai jos tulee riitaa, voidaan tehdä kompromissi eikä mennä juuri niinkuin äiti tai isä sanoo.



Ei lastakaan pidä alistaa.



mun mielestä on myös asioita, jotka tehdään aina niinkuin vanhemmat sanoo.



Ne asiat, jotka koskevat turvallisuutta, terveyttä ja yhteistä viihtymistä:)



Siis esim. suojatiellä ei juosta, syödään terveellisesti ja monipuolisesti jne..ja että kaupassa ei riehuta jne..:)



Muut asiat onkin sitten yhdessä sovittavissa:)

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat