Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Onko muita samanlaisia? Miksi en voi olla tyytyväinen elämääni vaan haikailla jotain muuta? Kun olin nuori unelmoin perheestä. Minua ei kiinnostaneet baarit tai muut nuorten riennot, vauvakuume vaivasi vuosia ja ahmin vain kaiken mahdollisen tiedon lapsiin liittyen. Toki välillä kävimme baareissa tai vietimme aikaa ystävien kesken, mutta en vaan saanut siitä mitään irti, vaikka omasta mielestäni yritin. Valmistuin ammattiin, josta olin haaveillutkin ja sain lapsen. Ensimmäisen lapsen kanssa oli vielä sellaista uutuuden intoa. Toisen lapsen kanssa elämä oli jo raskaampaa, mutta nyt kun kolmas (vahinko raskaus) on vuoden ikäinen, olen totaalisen kyllästynyt tähän arkeen, joka toistuu samanlaisena päivästä toiseen, viikosta toiseen. Ja kyllä meillä touhutaan, harrastetaan ja matkustellaankin, varmasti vähintäänkin keskiverrosti, saan käydä itsekseni harrastuksissa ja on auttavat isovanhemmat. SILTI kuuntelen haikeana lapsettomien ystävieni kertomuksia, kuinka yksinkertaista se onkaan ja voi tehdä mitä haluaa. Ei ole koko ajan yksi mankumassa sitä ja toinen tätä ja kolmas laittamassa suuhunsa jotain sopimatonta tai kiipeämässä ties minne. Ja kyllä, rakastan lapsiani ja miestäni, tuntuu vaan että joku oleellinen onnellisuuden tunne puuttuu. Ja mieheni haluaisi vielä neljännen, minusta tuntuu että pää hajoaa jos vielä neljäs tulisi. Ei ehkä ihan oikea palsta kirjoittaa, tämä palstahan vilisee äitydestään nauttivia äitejä. Jotain kokemuksia tai mielipiteitä kaipaan, vai onko tämä jotain että nyt kun on kaikki saatu (lapset, talo, vakityöt molemmilla jne) niin tulee joku tyhjyyden tunne.

Kommentit (5)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mulla on vähän sama juttu. Jotenkin ei vaan osaa nauttia elämästään vaikka on saavuttanut kaiken mitä on aina halunnut. Mulla on jotenkin sellanen tunne, että kukaan ei muistanut kertoa, mitä sillä elämällä sitten tehdään kun on saavuttanut kaiken? Olo on tyhjä eikä mistään osaa nauttia, mikään ei innosta eikä oo enää mitään tavottelemisen arvosta tiedossa.



En edes tiedä itse mitä haluisin, mutta ei tääkään elämä tunnu hyvältä. Jotenkin on sellanen olo, että tää elämä tuli nähtyä, nyt vois ottaa uuden. Ehkä se johtuu tosiaan vaan siitä, että ne omat (pitkä aikaiset) haaveet ja unelmat on toteutettu ja uusia unelmia ei oo vielä kerennyt muodostumaan. Jäljellä on nyt vaan arki, eikä siitä osaa nauttia ilman tavoitteita.



Itse ainakin lujaa toivon, että tää on vaan ohimenevä vaihe. Mulla on kuitenkin ihana mies, kaksi ihanaa lasta, oma talo ja yritys. Koitan sitkeesti vaan ajatella, että mun lapset kuitenkin tarvitsee mua vielä pitkään ja mulla on paikkani tässä näin. Kyllä siihen toivottavasti tottuu ja oppii olemaan aloillaan.



PS. Ihana kuulla etten oo ainoo, joka ei osaa aina nauttia siitä, että on saavuttanut tavoitteensa. :)

Se on elämän edellytys, että ihminen haluaa lisää, muuta, uutta jne. Ihmisen kuuluukin tavoitella lisää ja uutta. Ei meidän ole tarkoituskaan pysähtyä paikoillemme. Toki olisi myös tärkeää osata elää tässä hetkessä...

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat