Seuraa 

meillä nyt marraskuun lopusta asti ollut tulehdusta toisensa perään nyt 3kuuri menossa. epäilen että koko ajan sama tulehdus muhii eikä parane ennenkun taas on pahana. mitä tulisi tehdä? ei päästä vielä putkitus jonoonkaan, onko mitään koti poppas konsteja?

Kommentit (2)

Hieman brutaali keino on korvien puhkaisu ja tyhjäksi imeminen. meillä kerran pojalle tehty, kun ei toinenkaan kuuri auttanut. Se puhkaisu auttoi kyllä heti. Tai sitten yksityiselle putkitukseen.

Näin yksityisellä korvalääkärillä:

Meillä ekalla kerralla 3 hyödyttömän kuurin jälkeen korva puhkaistiin, otettiin näyte, jonka jälkeen lapselle 5 viikon sulfakuuri (Ditrim duploa) hoitona sekä estolääkityksenä. Se talvi selvittiin sillä konstilla. Puhkaisusta jäi lapselle kyllä yli puolen vuoden kammo lääkäriä kohtaan, se on kurja kokemus.

Toisen kierteen, myös 3 hyödytöntä kuuria, jälkeen lapselle putket sekä kitarisat leikattiin samalla kertaa. Emme jääneet odottelemaan kunnan piiiiitkää jonoa, vaan teetimme yksityisesti, raukka oli sairastanut taas jo pari kuukautta, valvonut öitä ja alkoi olla varsin väsähtänyt, ei jaksanut kunnolla hoidossa eikä iltaisin kotona - maksettavaa jäi kelakorvauksien jälkeen noin 600. Pelkät putket varmaan reilusti halvemmat.

Putkethan eivät sinänsä ole mikään autuus, putkien kanssa oli nyt yksi tulehdus, johon joutui syömään 2 kuuria kun eka antibiootti ei purrut, mutta korva paranee nopeammin ja lapsi ei kärsi kipua.

Lisäksi muista syöttää lapselle TÄYSksylitolituotteta, esim. Ksylisuuta ruuan päälle, ksylitolista on saatu hyviä tuloksia korvatulehduksien vähentämisessä (vähentää bakteerien kiinnittymistä suussa ja siten myös pienentää korvatulehdusriskiä).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat