Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija


Kyllä on elämä raskasta. Mulla on ollut niin kamalan vaikeaa jo monta vuotta. Tulin esikoista yrittäessä heti kerrasta raskaaksi, ja totta kai siitä jäi päälle pelko, että kun noin hyvin alkoi niin ei voi hyvin loppua. Piti monta kuukautta pelätä että se menee kesken, ja sitten piti pelätä että kuollaan molemmat synnytyksessä. Siis eihän niin käynyt, mutta piti pelätä kuitenkin. Ja kyllähän mun vähän piti pelätä sitäkin, että mun lapsella on joku kaaammmottava sairaus, kun niitä kerran ihmisillä on. Sitten kun se syntyikin terveenä, niin pitihän mun pelätä että sillä on joku aivovamma joka ei vaan näy. Ja sitten se synnytyksen jälkeinen masennus, voi sentään. Meni monta kuukautta huonosti nukkuen, kun pelkäsin että nyt se iskee päälle se masennus ja menen psykoosiin ja joudun lehtien palstalle kun olen hypännyt ikkunasta vaippapyykin kanssa.



Sitten alettiin yrittämään toista lasta, ja se ei tullutkaan tuosta vaan. Kyllä sitä sitten pelättiin, että nyt ollaan hedelmättömiksi tultu, kun ei lasta tulekaan tuosta vaan. Melkein vuosi sitä piti pelätä, ennen kun tulin raskaaks. Sitten piti pelätä, että ei se varmaan hyvin voi loppua, kun niin hankalasti alkoikin. Ja siis pitihän tässä pelätä sekin, että sisarukset inhoaa toisiaan, ja ne samat sairaus ja kuolema jutut. Ja sitten se synnytyksen jälkeinen masennus ja psykoosi. Voi että kun niiden pelkääminen oli niin kamalan rankkaa.



Ei niistä lapsista kumpikaan ollut sairas eikä niillä näy aivovammoja. täytyy pelätä nyt sitä, että ne jää vaikka auton alle, tai että ne alkaa taantua. Naapurin perhe erosi, niin täytyy pelätä sitäkin että koska meidän perheen isä lähtee. Kyllä on raskasta elää koko ajan pelossa.



Sitten jos en jaksakaan olla yksinhuoltaja, niin taas tulee se psykoosi ja masennus tai oikeastaan pelko niistä, että jos joutuukin lehtien palstoille ja vauvalehden nettisivuille, että psykoottinen yksinhuoltajaäiti hyppäsi ikkunasta Porvoon kaupunginjohtajan päälle. Kuka sitä häpeää sitten kestää? On se raskasta kun sitäkin täytyy pelätä.



Eilen naapuri sano, että naapurikunnassa on nähty susia, nyt ei voi nukuttaa lapsia ulkona tai antaa niiden leikkiä pihalla jos vaikka susi tulee ja käy päälle. Sehän olis kauhee häpeä, jos mun lapsien päälle kävis susi, ja mä en vois sille mitään. Tai jos ne jäis auton alle tai menis heikoille jäille, kun sitten mua arvisteltais vauvalehden palstalla ja lehdissa, että miten on niin huono äiti kun lapsille kävi noin.



Lehdestä luin että jollain oli ollut hartiakipua ja se olikin sitten aivokasvan. Alkoi illalla hartioita särkeä ja päähän kanssa, kuolema taitaa olla tuloillaan, on se raskasta elää pelossa ja kuoleman varjossa.



Uutisissakin puhuttiin siitä lintuinfluenssasta ja olen ihan varma että näin meidän pihalla yskivän pulun ja eilen yhdellä variksella oli nuha. Mentiin lasten kanssa sisälle, kun eihän sitä voi enää ulos mennä. On tää ihan kamalaa.





Kyllä mulla vaan on raskasta.

Kommentit (6)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat