Seuraa 

Meidän yksivuotiaamme on ruennut öisin heräilemään ja on aivan virkeänä, juttelee omaa kieltään yhdistettynä sanoilla joita on juuri oppinut. Kävellyt on reilun kuukauden. Saattaa nukkua pari tuntia ja samainen höpötys alkaa uudelleen. Kysymys kuuluukin että onko normaalia ikään ja kehitykseen kuuluvaa vai mistä muusta tuollainen voijohtua? Olemme yritättäneet iltaisin olla aktivoimatta lasta liikaa, mutta sekään ei aina auta. Takaraivossa on muistikuva että olen lukenut jostain että kun oppii kävelemään ja puhumaan niin se tulee uniin ja tavallaan opettelee opittuaan unissaan ja saattaa heräilläkin.







Kommentit (1)

että uusia asioita harjoitellaan kellonajasta riippumatta =).



Eikä siinä sinällään mitään pahaa ole. Antaa lapsen höpöttää asiansa yölläkin, mielestäni tärkeää on se että ei ala keskusteleen lapsen kanssa silloin yöllä, vaan antaa höpöttää aikansa ja jatkaa unia sitten kaikessa rauhassa, ettei opi siihen että yölläkin äidin/isin kanssa voi jutella.



Meillä 1,5v herää useasti aamulla tuossa klo 5 aikoihin ja yrittää puhumalla saada koko perheen ylös, olemme kuitenki olleet " kuuntelematta" ja reagoimatta puheseen niin on jatkanut unia puolen tunnin sisään ja olemme saanneet nukkua muutaman tunnin lisää.



No tämä meni vähän asian ohi. Pointtini kuitenkin on että on normaalia ja tavallista että asioita harjoitellaan myös nukkuessakin ja yöllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat