Vierailija

Sivut

Kommentit (42)

Viihtyy tosi hyvin pienempien kanssa ja varsinkin vauvoista on aina pitänyt tosi paljon, oli kuopuksen syntymästä tosi onnessaan.



Yleensä hän viihtyy hieman nuorempien seurassa, kun on vuoden pari ikäistään nuoremman oloinen. Hän leikkii edelleen mielellään itsekseen ja lukee aika paljon.



Appi on aika hauska (näin jälkikäteen ajateltuna!) - suodatin toimii jo hyvin, toisin oli silloin alkuaikoina.



ap



Vierailija:

Lainaus:


sisarukset ottavat isomman?Osaako leikkiä pienten kanssa?Heh,appesi aika hauska(tyhmä?) näin ulkopuolisen silmin,just noi asiathan sen tekee;O)...




Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Saa korjata jos olen väärässä.



Tuossa nimestä mulle ainakin tulee sellainen käsitys että on onnettomuudessa vammautunut, mutta suurimmalla osalla on joitain neurologisia häiriöitä. Tosin kai lapsenikin vammautunut jossain vaiheessa, kun hänellä on neurologinen " vamma" .



Evy-opetuksessa on normaali oppimäärä ja jos se suorittaa niin todistukseen ei tule mitään merkintää siitä että on ollut erityisopetuksessa.



ap

Siellä kaikilla on samantyylisiä ongelmia kuin lapsellani.



En voi tietenkään muista evy-luokista sanoa mitään. :)



Kyselkää nyt muutakin kun noista kouluasioita, en ole mikään asiantuntija niissä. Mulla alkaa kohta keittiö kutsua ruuanlaittoon joten en enää pitkään ehdi tällä erää täällä olla. Palailen sitten varmaankin tapani mukaan illalla. Mihinkäs tästä av-riippuvuudesta pääsisin. :)



ap

kun opiskelen ja tänään käytiin tutustumassa integroituun erityispäiväkotiin ja harjaantumiskouluun.

nyt on pää täynnä ajatuksia erityislapsista ja heidän elämästään ja kuntoutuksestaan. ja nyt pitäis vielä lisäksi tehdä juttu kuulovammaisesta lapsesta. Hatun nosto kaikille erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille. Ihmettelen sitä voimaa, millä jaksatte.

Hän ei kuitenkaan uskonut että noita oireita on niin paljon että sitä diagnoosia saisi.



Lapsi on evy-luokalla kolmannella ja koulu on mennyt ihan hyvin, tosin alun innostus on kyllä karissut.. Mutta niinhän se kai suurimmalla osalla lapsista on. Koulutyössä vaatii jatkuvaa ohjaamista, samoin läksyissä. Onneksi luokassa on vain 10 oppilasta.



ap

ja meillä kaikki noita eha/emu-luokissa,taustat tietty vaikuttaa ja oireitten asteet...Kuinka vaikuttaa teidän " normaalielämään" vai vaikuttaako mitenkään?Onko sisaruksia?Kuinka mu

uten suhtaudutaan?Teillä ei ilmeisesti ulospäin näe että on erityislapsesta kyse?





Vaikuttaa normaalielämään aika paljon, kun joutuu ohjailemaan aika paljon ja siirtymätilanteet ovat joskus ihan kamalia. Sisaruksia on kaksi, toinen ekaluokkalainen ja toinen parivuotias. Kyllä olen huomannut ettei tuon ikäisen kiukunkohtauksia julkisilla paikoilla katsota mitenkään hyvällä - en tosin ota itseeni pahoista katseista. Sukulaiset ovat suhtautuneet ihan hyvin, kummankin puolella on serkulla myös vastaavanlaisia ongelmia kuin meidän lapsellamme. (Perinnölistäkö vai sattumaa...) Appeni onnistui loukkaamaan pahasti aikanaan kun sanoi että puheongelmat johtuvat siitä etten lue lapselleni tarpeeksi (ja siitepölyallergia siitä etten ulkoile hänen kanssaan tarpeeksi). Ulospäin ei lapsesta näy oikeastaan mitään, muuta kuin vähän omintakeinen kävelytyyli.



ap

Lapsi oli tosi helppo vauva, viihtyi tosi hyvin yksinään ja sain esim. tiskata rauhassa ja lapsi vaan puuhasi omiaan lattialla. Pieni aavistus tulevasta tuli jo silloin, vaisto sanoi ettei kaikki ole ihan ok vaikkei vielä mitään konkreettista voinut esim. neuvolassa sanoa.



Kun lapsi oli 8 kk kiinnitin huoniota siihen että hän kyllä katseli ympärilleen ja yritin kertoa mitä siellä on, mutta lapsi ei kuunnellut. Ero korostui kun ystävälläni oli samanikäinen lapsi ja hän osoitteli joka puolelle ja ystäväni kertoi mitä kaikkea näkyi.



Lapsi nousi konttausasentoon 5-kuisena ja seisomaan tukea vasten 7-kuisena, mutta kävelemään oppi vasta 1v3kk ikäisenä. Hänellä oli paljon voimaa mutta tasapainoa ei osannut pitää lainkaan. Vuoden ikäisenä pysyi vain muutaman sekunnin pystyssä ilman tukea. Hänellä on vieläkin vaikeuksia kehon hallinnassa.



Puhumaan hän alkoi alle vuoden ikäisenä, mutta puhe oli epäselvää ja sanoista suurin osa meni väärin. 3-vuotisneuvolasta sai sitten lähetteen puheterapeutille - ja sillä tiellä ollaan edelleen. Tosin puheterapia on jo loppunut.



Aika kauan (pari vuotta) mulla oli ihan selkeä vaisto siitä ettei kaikki ole kunnossa, muttei oltu VIELÄ " jääty kiinni" . Neuvolakäyntien jälkeen mietin aina ettei vieläkään... Jos ei olisi ollut esikoinen niin olisin varmasti osannut ottaa asiat ja vaistoni painokkaammin puheeksi neuvolassa. Koko ajan tiesin kuitenkin että jossain vaiheessa " jäädään kiinni" . Se oli aika raskasta aikaa.



Ja 2-vuotiaana alkanut uhmaikä oli omaa luokkaansa - eikä oikeastaan ole vieläkään loppunut. Siinä kyllä maksettiin vauva-ajan helppous takaisin korkojen kera.



ap

Monesti on ollut myös harjoittelijoita ja henkilökohtaisia avustajia. Parhaimmillaan luokassa oli neljä aikuista joskus viime keväänä.



ap

37, päiväkodissa oli tukiviittomat ja kuvat käytössä. Kuntoutusta, puheterapiaa, oli 6 vuotta. Nyt on jo loppunut, ja puhe sujuu suht hyvin.

Tällä hetkellä ei ole muutakaan kuntoutusta, paitsi tuo erityisopetus.



Nyt on keitot jäähtyneet ja täytyy mennä syömään. Sitten lähdetään kauhistuttamaan ihmiset kauppakeskukseen. :D Palailen sitten alkuyön hiljaisina tunteina vastailemaan.



ap

Totta puhuen, olen joskus ollut niin hirveän kamala äiti ja olen miettinyt että olisi pitänyt pysyä sinkkuna... Lasten kannalta olisi ollut parempi. (Onneksi tuo epätoivoinen ajatus menee yleensä nopeasti ohi.) Olen aika herkkä ärähtämään, mikä tuntuu aika kohtuuttomalta kun lapsi ei vaikeuksilleen mitään voi.



Täällä on esimerkiksi joskus ollut kauhisteluja siitä että joku on kaupassa sanonut tosi pahasti lapselleen ja täytyy tunnustaa että se olen voinut olla minä. Varsinkin pms-päivinä kiukku kihisee niskassa jo valmiiksi ja silloin unohtuu välillä laskea kymmeneen. Ei kyllä käydä useinkaan koko porukalla kaupoissa, tänä vuonna ei kai olla oltu kertaakaan. Tänään ollaan menossa...



Nyt on kyllä ollut tasaisempaa jo pidemmän aikaa, toivottavasti pysyy tällaisena...



ap

sisarukset ottavat isomman?Osaako leikkiä pienten kanssa?Heh,appesi aika hauska(tyhmä?) näin ulkopuolisen silmin,just noi asiathan sen tekee;O)...

Muuten ovat ihan tavallisia lapsia, mutta on jotain ongelmia ja ovat sen takia päässeet pienempään luokkaan.



Tällä hetkellä luokassa on avustaja ja opettaja.



ap

luokassa jossa on 7 oppilasta, opettaja ja koulunkäyntiavustaja. on todella hienoa että tällainen mahdollisuus on olemassa, opiskella dysfasiaan erikoistuneessa koulussa. vielä 4 vuotta sitten se ei ollut mahdollista, kun dysfasiastakaan ei paljoa tiedetty.

normaali opetusssuunitelma. Luokassa voi olle esim. cp ja lihasrappeumaa sairastavia, lieviä aivovaurioita ym. jollain lailla liikuntarajoitteisia, jotka pärjäävät normaalisssa opetuksessa luokkakoko max 10oppilasta, erityisopettaja ja avustaja + mahdolliset henkilökohtaiset avustajat. Jos luokissa on tilaa otetaan esim. aspergerlapsia tai vastaavia. Dysfaatikot kuuluu yleensä mukautettuun opetukseen.

Meillä 2 asperger-poikaa ja molemmat olleet evyllä. Nuoremmalla lisäksi adhd, josta johtuen molemmat on ihan erilaisia. Vanhempi oli pienempänä yksinään viihtyvä ja jäi usein joukossa huomioimatta, oppi puhumaan aikaisin jo 1v neuvolassa parin sanan lauseita. Motorisia ongelmia ja sosiaalisia ongelmia eskarissa, kokeiltiin normaali luokkaa, jossa jäi jalkoihin ja siirtyi evylle ja menestyi ihan hyvin pienemmässä porukassa. Pienempänä toimintaterapiaa. Nyt normaalissa ammattikoulussa ikäistensä joukossa ja pärjää ihan kohtalaisesti. Tulevaisuus näyttää nyt aika hyvältä.

Nuorempi taas oppi myöhemmin kävelemään 1,5v ja sen jälkeen onkin vauhtia piisannut. Poika yhtä elohopeaa ei sekunttiakaan paikalla, eikä hetkeäkään hiljaa. Myös motorista kömpelyyttä. Liiankin sosiaalinen puhua pulputtaa jokaiselle vastaantulijallekin. kokeiltiin kanssa norm.luokkaa, mutta vaihdettiin evylle, jossa pärjää hyvin. Koulusta kottinpaluu on enemmän ongelma kuin sinne meno. Poika, ei nimittäin muista missä koti on. Saattaa unohtua tuntikausiksi kavereille tai kaupungille pelaamaan. Toivon kuitenkin, että tuostakin vielä ihminen tulee.

Molemmilla erityislasten liikuntaryhmä ja uintiryhmä terapiana.

Välillä saa kylla äiti repiä verkkareitaaan näitten sankareiden kanssa, kun lisäksi vielä sekoitetaan joukkoon nuo toiset ns. terveet lapset onkin valmiina mielenkiintoinen soppa.

Kyllä kai se yläkerran isä tietää kelle ja miksi se tälläisiä lapsia antaa, kunpa vaan aina muistaisi, että sieltä saa voimaa jaksaa.

Nyt tämä mamma lähtee keräämään voimia huomiseen päivään.Vierailija:

Lainaus:





Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat