Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

joka onneksi lähti aamulla parin päivän työmatkalle...



anteeksi jo etukäteen, ei kuulu tälle palstalle, mutta en oikein tiennyt minne muuallekaan kirjoitella...



Meillä on nyt reilu ½-vuotias poika, joka on aina ollut huono nukkumaan... Joulun aikaan pojalla oli paha flunssa ja siitä toivuttuaan unirytmi parani vähän, sitten tuli ensimmäinen hammas ja taas meni unet ihan sekaisin...



Nyt jos poika nukkuu omassa huoneessaan, omassa sängyssä, hän herää huutamaan väh. 13 kertaa yössä. Ei herää nälkään/tissi ei kelpaa kuin muutaman kerran. Viimeaikoina huudot pahenivat (eli poika ei rauhoittunut enää reippaalla peppuntaputuksella) vaan piti ottaa syliin, jossa huusi välillä lähes ½h suoraa huutoa ennenkuin rauhoittui ja nukahti.



Väsyin tuohon yörumbaan, joten ollaan nukuttu pojan kanssa viimeiset 3 yötä lattialla patjalla vierekkäin pojan huoneen lattialla. Mies ei halua poikaa sänkyymme. Yöt ovat menneet paremmin: poika herää pari kertaa syö tissistä ja nukahtaa. Muutaman kerran herää kitisemään, mutta rauhoittuu kun halaan tiukasti ja taputan vähän peppusta...



Mies on sitä mieltä, että ½-vuotias on jo niin iso että pitää osata nukkua yö yksin omassa huoneessa vanhempia herättämättä ja syömättä yöllä. Mies haluaa, että kun hän tulee työreissulta kotiin laitetaan poika omaan sänkyyn illallla ja kun herää huutamaan niin saa huutaa yksinään vaikka aamuun asti! Hän haluaa myös, että lopetan imetyksen. Hänen mielestään ei poika enää tarvitse tissiä. Noin iso pojan kuuluu jo juoda maitoa nokkamukista ruuan kanssa (nyt juomme vettä) eikä mitään tuttipulloa tarvita tissin korvikkeeksi...



Mies halusi, että poika nukahtaisi illalla aikaisemmin, jotta hänkin pääsisi illalla aiemmin nukkumaan ja jaksaisi töissä paremmin. No poika nukahtaa nykyään n. 22.20 ja aamulla herätän (!!!) hänet yhdeksän maissa, jotta ei iltanukahtaminen siirry myöhäisemmäksi. Mies ei menekään aiemmin nukkumaan (ei kuulemma väsytä) vaan hän pelaa tietokoneella puoleenyöhön asti ja lähtee aamulla töihin yhdeksän jälkeen (joustavasta työajasta on näemmä haittaakin). Mies tulee töistä välillä illalla vasta n. 19.30, jolloin syötän pojalle päivän toista lämmintä ruokaa, ja kysyy onko jotain ruokaa ja oonko pessy pyykkiä päivän aikana. Samassa lauseessa valittaa vielä, kun ehtii niin vähän olla pojan kanssa arkisin.... Viikonloppuisin mies haluaa omaa aikaa (=pelata tietokoneella) tai sitten karkaa vähintään 5 kertaa päivässä vessaan isolle hädälle (ottaa mukaan lukemista ja on siellä kauan!)....



Tuntuu, että mies arvostaa päivä päivältä vähemmin mua. Tuntuu että aiemmin hän sentään teki jotain kotihommia oma-aloitteisesti...nyt saan valittaa viikon verran ennenkuin tekee jonkun pikkuhomman... Yleensä nukutan pojan illalla, sitten teen rästihommat pikapikaa (ennenkuin poika herää uudestaan) ja mies kattoo tv:tä sillä välin...

Sivut

Kommentit (41)

Kyllä on ihme porukkaa noi " miehet" . 1/2 v ja iso poika ????? Yritä jaksaa vastata huutoon, ettet jätä yksin huutamaan. Jos/kun miehesi on täys.... yritä jaksaa pikkusen kans. Olet varmasti kovin onnellinen kun myöhemmin muistelet kuinka jaksoit pikkusta hoitaa ja ukolla on turvallinen ja hyvä olla. Voimia kovasti..ja tsemppiä!

neuvolaan seuraavan kerran. voisit siinä yhteydessä kysellä terveydenhoitajalta näistä kysymyksistä ja saada siten ulkopuolisen ja objektiivisen mielipiteen välitettyä miehellesi.



kuuntele vaan omia vaistojasi siitä mitä lapsi tarvitsee ja ole rohkea pitämään lapsesi puolta. meille äideillehän on suotu tämä upea kosminen äidinvaisto.



voimia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

En ole mikään perhepedin puolestapuhuja, mutta mielestäni miehesi paikka on patjalla, jos ei kelpuuta vauvaa teidän sänkyyn edes imetysten ajaksi. Mielestäni teidän kaikkien jaksamiselle on tärkeintä, että poika nukkuu ja jos se sinun vieressäsi nukkuu hyvin, niin mielestäni se on aivan ok tuonikäisenä kaikkien unikouluttajien puheista huolimatta!



Itse muistan, kun esikoinen oli pieni ja valvotti öisin, tein kaikkeni, että mies sai nukuttua öisin. Hän kun oli ollut aina herkkäuninen. Nappasin itkevän pojan kopasta (nukkui ekat 2 kk huoneessamme) ja kuljeskelin pitkin kämppää pojan kanssa. Yritin tyynnytellä ja imetin poikaa hänen huoneensa nojatuolissa. Aivan typerää hommaa näin jälkikäteen ajatellen! Kun väsymykseni kasvoi ja kasvoi, siirryin pakon edessä imettämään poikaa makkariimme. Mies urputti meteliä ja manasi seuraavan aamun väsymystä muutamana yönä, mutta kun en suostunut liikkumaan mihinkään hän oli hankkinut seuraavana päivänä korvatulpat. Niiden avulla homma onnistui alkuun ja aikaa myöden mies tottui yörumbaan ja nukkui hyvin ilman korvatulppiakin.



Nyt kun tämä toinen lapsi syntyi, olen hoitanut kaikki yöimetykset meidän sängyssä (muuten tyttö siirtyi esikoisen tapaan 2-kuukautisena omaan huoneeseensa nukkumaan). Nykyään mies ei edes huomaa, että pieni kaveri on käväissyt yöllä meidän makkarissa, vaikka tyttö olisi itkeskellytkin. Itselläni on hyvät unenlahjat ja yleensä nukahdetaan vauvan kanssa molemmat syömisen aikana ja saatan herätä vasta aamulla vauvan vierestä tissi paljaana. Itselläni ei ole univelkaa oikeastaan ollenkaan, vauva on tyytyväinen, esikoinen saa nukuttua omassa huoneessaan rauhassa ja isäkään ei valita. Lisäksi sängyn vaihtaminen 180-senttiseen oli myös selkeä suunta parempaan - nyt sängyssä on tilaa ylimääräisellekin eikä olla vauvan kanssa ihan iskän " reviirillä" .



Kirjoitit, että miehesi on aina mukana neuvolassa ja terkkarin suhtautuminen on tietynlaista. Vaikka en tätiä tunnekaan voisin jopa väittää, että miehesi läsnäolo saattaa vaikuttaa tädin käyttäytymiseen. Surullista kyllä, mutta monella naisella on tapana joko tietoisesti tai tietämättään miellyttää miehiä ja taas toisaalta olla kriittisiä toisia naisia kohtaan. Tiedän hurjasti esim. lastentarhantätejä, jotka valittavat lapsen käyttäytymistä jatkuvasti äidille, mutta isän hakiessa ovat aina niin maireina, kuinka hyvin kaikki on mennyt. Tämän asian on myöntänyt muutama alalla oleva ystävänikin. Itselläni ei ole tuosta käytännön kokemusta, sillä mies ei ole käynyt kertaakaan neuvolassa ultria lukuunottamatta. Ei sillä, että olisin sitä sinne kaivannutkaan :).



Sitten vielä tuosta unikoulusta. Toisaalta on hyvä juttu, että miehesi kestää pojan itkua ja on valmis häntä " huudattamaan" . Jos pojan kasvaessa tulee esim. nukahtamisvaikeuksia ja unikoulua ihan oikeasti tarvitaan, hän voi sen homman hoitaa. Meillä mies kesti minua paremmin pojan huutoa ja hän piti pojalle vajaa 1-vuotiaana muutaman unikoulun, jonka avulla poika oppi nukahtamaan yksin pinnasänkyynsä omaan huoneeseen.



En halua pelotella tulevalla, mutta vaikka vauva-aika on haasteellista, niin uusia haasteita tulee lasten kanssa kokoajan, joten on hyvä nostaa kissa pöydälle asian osalta jo nyt. Meillä ainakin nyt esikoisen taaperoaika on ollut välillä sellaista showta uhmineen ja nukahtamisvaikeuksineen, että siinä joutuu pinna mielestäni vielä pahemmalle koetukselle. Pienen vauvan mekastuksen ymmärtää vielä, mutta puhetta ymmärtävän ja jo itsekin puhuvan taaperon kiukuttelu saa savun nousemaan päästä myös allekirjoittaneelta. Mieheni on melkoinen auktoriteetti luonteeltaan (hänelle harvat ryppyilee, jopa minäkin sitä välillä rajoitan), mutta meidän pikkusälli pistää täysillä hänelle kampoihin. Välillä oikein huvittaa, kun esim. iltanukutuksen aikana (mieheni nukuttaa esikoisen nykyään minun hoitaessani vauvan yöunille) oikein kuulen mieheni äänestä, kuinka hän joutuu kaikin keinoin hillitsemään hermonsa. Tekee kuule hänelle hyvää ja olenkin sanonut, että olen ihan varma, että meistäkin kasvaa parempia ihmisiä lapsien myötä.



Sekavaa selitystä oli tämä tekstini, mutta toivottavasti oli jotain hyötyä/lohtua. Yritähän jaksaa ja tosiaan vertaistukea kannattaa hakea joko ihan livenä tai täältä netistä! Voi kun pääsisin miehesi kanssa keskustelemaan naamatusten! Itse olen nimittäin todennut yhdeksi parhaimmista keinoista saada miehet tajuamaan nämä asiat, että nähdään jonkun tuttavapariskunnan kanssa, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Keskustellaan asioista ja monesti huomataan, että loppupelissä ongelmat ovat ihan samoja ja kavereilta saa tuen lisäksi myös hyviä toimintamalleja. Uskon, että tuttavaperheellänne on myös omat ongelmansa lapsensa kanssa. Lapsi kun tekee paljon muutakin kuin nukkuu. Joillakin on ongelmia syömisen kanssa, toisilla allergioiden, toisilla taas joidenkin vakavampien juttujen. Parisuhteeseen taas uskon vauva-ajan tuovan aina jännitteitä - toki hyviä asioita myös, mistä uskon teidänkin pääsevän vielä nauttimaan!



Jaksamista ja yritä ottaa asia miehesi kanssa puheeksi - ei syyllistämällä vaan selittämällä rauhassa oman kantasi. Kuten joku jo totesi, niin osa miehistä saattaa " lämmetä" lapsillensa vasta vauva-ajan jälkeen, kun lapsi ei ole enää niin tiukasti äidissä kiinni. Toivottavasti teille käy niin!



t. Jogu + kullannuput (3kk ja 2v3kk)

Lähdin usein vanhemmilleni viikonlopuksi vauvan kanssa, kun meni hermot. Mies ei vaan yksinkertaisesti ollut ns valmis isäksi, niin kauheelta kuin se kuulostaakin. Tapeltiin tosi usein.

Nyt kun meillä on toinen lapsi, ikää 2 kk kaikki on ollut ihan erillaista jo odotusaikana ja lapsen synnyttyä. Meillä autoi nykyisessä tilanteessa se, että laitettiin miehelle kunnon sänky eri huoneeseen ja minä nukun vauvan kanssa makuuhuoneessa. Nyt mun ei tarvi jännittää, kun vauva herää yöllä ja itkee, mies saa nukkua kunnon unet ja jaksaa töissä. Viikonloppuisin on hänen vuoro syöttää yöllä vauva. Vauva herää kerran yössä. Sillon on mun vuoro nukkua 2 yötä putkeen kunnolla ja heräämättä. Ollaan sovittu, että molemmat saa harrastaa esim liikuntaa.

Ei kylläkään tuota yörumbaa mitä teillä, mutta muuten lapsen hoito tuntuu olevan pelkästään meikäläisen hommaa. Mun mieheni samoin valvoo pitkälle yöhön pelaten tietokoneella tai katsoen leffaa ja nukkuu sitten aamulla mahd. pitkään herätäkseen vasta juuri ennen töihinlähtöä. Menee siis joinain päivinä 12:een ja herää vasta 11:lta, jotta kerkiää syödä aamupalan, käydä pesulla ja vessassa. Sitten pitääkin jo lähteä kiireesti töihin. Ja töistä tullaan useimmiten vasta kahdeksan jälkeen kotiin. Viikonloppunakin saa erikseen ´pyytää, että toinen huomaisi tehdä jotain vauvajuttuja, kuten syöttää, vaihtaa vaipan tms. Joskus tuo rasittaa tosi kovaa, varsinkin jos tytöllä on ollut erityisen hankala päivä.



Vähän aikaa sitten ehdotin sitten sellaista järjetelyä, että kun miehellä oli vapaapäivä, niiin vaihdettaisiin rooleja. Tai paremminkin niin, että kuvitaltaisiin, etten minä edes ole kotona. Eli että mies herää aamulla tytön kanssa, hoitaa häntä koko päivän syöttöineen, pesuineen kaikkineen. Mieshän sitten suostui siihen! tyttö on pian 10 kk eikä kertaakaan olla tällaista tehty, vaikka esim. syömisen puolesta ihan hyvin olisi käynyt päinsä. Tyttö kun on syönyt korviketta 2 kk ikäisestä, joten minun ei tarvitse olla läsnä, kun nälkä tulee.



Olihan sillä miehellä pahojakin paikkoja päivän mittaan, kun jos hän yritti jotain tehdä silloin, kun Helmi oli hereillä, niin eihän siitä mitään tullut, kun tyttö oli tekemässä samantien pahojaan jossain muualla. Tai, kun laittoi tyttöä nukkumaan, niin minulta sitten aneli, että enkö minä voisi käydä kumoamassa selälleen, jos tyttö seisoi sängyssään. Mä vaan aina sanoin, että kuinka mä voisin sen tehdä, enhän mä edes ole täällä! Välillä sanoi mua natsiksi ja välillä ärsyttäväksi, mutta mä kommentoin vaan siihen, että niin tällasta meidän arkipäivä kahden on silloin, kun hän on töissä. Että en minäkän keltään apua silloin saa.



Mies kyllä sitten illalla sanoi, että ymmärtää nyt osittain, millasta mulla on ja kuinka hän voisi mua auttaa, kun on kotona. Mutta niin, se oli silloin. Vanhoihin tapoihin on helppo lipsahtaa takaisin.



Mä kaipaan vaan sitä, että sillon, kun ollaan kotona molemmat, niin jaettais vastuu ja tehtäs molemmat yhtä paljon. Eikä niin, että kun miehellä on vapaapäivä, niin hän tosiaan on vapaalla ja hänellä on aikaa vain itselleen. Kun taas mullahan niitä vapaapäiviä ei siis ole, vaan oli arki tai pyhä, niin minä olen se joka herään seitsemältä aamulla keittämään puuroa ja hoitelen koko päivän tytön tarpeita. Kuinka vaikeaa on esim. joka toinen lauantai käydä jo aikaisin nukkumaan, jotta voisi herätä aamulla lapsen kanssa, jotta vaimo saa nukkua pitempään. Mutta ei, kun sunnuntai on ainut varsinainen vapaapäivä viikossa hänellä, niin tottakai HÄN saa silloin nauttia pitkään nukkumisen ilosta. Meillä kun mies on herännyt tämä 10 kk aikana varmaan tasan kolme kertaa aamulla hoitamaan lasta, jotta minä olen voinut vielä jäädä sänkyyn.



Jaa-a. Kai se on turha näitä asioita täällä marista. Pitäs vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja puhua suoraan miehelle. Muttakun niillä miehillä tuntuu tuo muisti olevan valitettavan lyhyt. Ekaks luvataan ja ymmärretään, mutta loppujen lopuks saan olla muistuttamassa tasaisin väliajoin asiasta ja sitten valitetaan, kun kokoajan mäkätetään samasta asiasta.

onkohan mun miehellä joku kaksoisolento kun tuo kirjoittamasi oli kuin mun kirjoittamani. No meillä ei tuollaista uniongelmaa ole mutta tuo koneella pelaaminen, liukuva työaika ongelma ja sata kertaa paskalla istuminen kirjan kanssa tuntitolkulla on kyllä tuttua ja niiiiin rasittavaa.

:)

Jaksamista



shania82 ja poika 7kk

Minun mielestäni.



Yritän nyt ajatella hänen kannaltaan vaikka itse kyllä varmaan raivoaisin hänelle päin naamaa.



Ehkä lapsen tulo on ollut hänelle suurempi shokki kuin hän oli etukäteen kuvitellut. Varmasti vauvan eka vuosi on isällekin se rankin. Sopikaa joku aika jolloin ehditte kahdestaan puhua asiat läpi. Yritä saada mies puhumaan omista tunteistaan. Ehkä hänen ongelmansa ei ole imetys eikä vauvan vieressä nukkuminen vaan koko isäksi tulo. Onko miehelläsi isä-kavereita joiden kanssa voisi puhua? Auttaisiko häntä jos hän saisi luettavaksi jotakin ns. virallista tekstiä lapsen kehityksestä jne. Jos ei ole yhtään perillä miksi vauva itkee niin sitä on paljon vaikeampi hyväksyä ja kestää.



No, tässä jotain mitä mulle tuli mieleen...

Mies tekee pitkää työpäivää ja minä hoidan vauvaamme kotona. Mies on kuitenkin periaatteessa vapaalla illat ja viikonloput, oma työ on 24 t/vrk. Ja sitten tosiaan oletetaan, että mulla olisi aika seurata tarjouksia ja laittaa herkkuruokaa joka päivä.



No, hyväksyn sen, että päävastuu vauvan hoidosta on mulla, olenhan äitiyslomalla (varsinaisella lomalla tosiaan :)) eli poissa työelämästä nimenomaan tästä syystä. Mutta se riepoo ettei mies koskaan oma-aloitteisesti tarjoudu auttamaan edes viikonloppuisin, tai no kyllä höpöttelee/sylittelee vauvan kanssa (silloin kun itselleen sopii), muttei vaihda vaippaa tms ikävämpää. Ja saattaa jopa kesken suihkussa oloni tulla kylppärin ovelle ja hoputtaa kun vauva muka juuri sillä hetkellä kaipaa äippää.



Kauhulla odotan paluutani työelämään. Ellei mies ota lisää vastuuta, niin sitten saan kyllä täydellisen burn outin!

me olemme painineet saman asian kanssa, siis tietokoneen käytöstä perheessämme.



Kirjoitin hyvin samantapaisen viestin tänne silloin kun kuopus oli 2kk. Nyt kun puolitoista vuotta on kulunut, on asia hoidettu. Mies ottaa osaa kodiaskareisiin, lastenhoitoon, pyykipesuun ja menee koneelle vasta kun lapset ovat menneet nukkumaan, siihen asti on henkisesti ja fyysisesti läsnä.



Meidän tilanteessa auttoi ajan ja mun hermojen lisäksi se että " autoin" miestä ymmärtämään tilanteen, siis tein itse samoin. Tuosta BITTILESKIEN RY:stä ollaan puhuttu kovasti :) että siis sellainen perustettaisiin.

Vähän tosta sai sellaisen käsityksen että sun mies haluis poikanne toimivan juuri niin kuin HÄN haluaa.

Ei ole tainnut ymmärtää että vauvat ei todellakaan toimi niin kuin vanhemmat toivoisi vaan tasan omien tuntemusten mukaan.

Eihän vauvoille tunnetusti voi sanoa milloin käydään nukkumaan, itse sen päättävät huvittaako juuri nyt.



Käsitinkö oikein että poikanne on myös miehesi esikoinen?

Jotenkin noista miehesi jutuista paistaa läpi se ettei tiedä oikein vauvojen elämästä mitään.

Ja älä anna miehesi missään nimessä vaikuttaa imetyksesi kestoon, vaikka voin kuvitella miten pahalta tuollainen kuulostaa oman miehen suusta, mutta koita pysyä vahvana, sillä imetetäänhän vielä 1vuotiaita ja vanhempiakin!



Ja jos (tai varmaankin KUN) tuo omassa sängyssä huudatus tuntuu sinusta pahalta, niin jätä miehesi jutut aivan omaan arvoonsa.

Eihän nyt ketään lasta yökausia sänkyyn jätetä huutamaan.

Onkohan miehelläsi mahdollisesti työstä tai jostain vastaavasta stressiä ja purkaa sitä tuolla ihmeellisellä tavallaan?



Loppukiteytys: Yritä saada (jos vain mahdollista) miehesi ymmärtämään, että vauvan taloon tulon myötä vauva määrää hyvin pitkälti tahdin, ei enää miehesi.

Minun mielestä vauvan omaa aikataulua ei pidä lähteä muuttamaan vain siksi että toinen vanhemmista ei osaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

Kerro miehellesi tomerasti omat näkemyksesi ja pysy niissä jos ne oikeaksi koet. Mielestäni sinulla on siihen täysi oikeus, sillä ilmeisestikkin SINÄ kannat muutenkin vauvastanne suurimman vastuun, koska kotona hänen kanssaan olet.

Jaksamisia sulle!! :)

Vähän kättä pidempää... Jos miehesi ei usko sinua, miten olisi asiantuntijat...



http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649- Tässä miten tärkeää läheisyys on jo vähän isommallekin vauvalle...



" Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6¿10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin ¿ ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.



Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä."



Ja...



Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.



Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.



Sekä



http://www.nd.edu/~jmckenn1/lab/faq.html#effects



What are the long term effects on my baby of sharing a bed?



While advocates of solitary infant sleeping arrangements have claimed any number of benefits of infant sleeping alone, the truth o the matter is, none of these supposed benefits have been shown to be true through scientific studies. The great irony is that, not only have benefits of solitary infant sleep NOT be demonstrated - simply assumed to be true, but recent studies are beginning to show the opposite that is, it is not, for example, solitary sleeping arrangements that produce strong independence, social competence, feeling of high self esteem,good comportment by children in school, ability to handle stress, strong gender or sex identities - but it is social or cosleeping patterns that might, indeed, contribute to the emergence of these characteristics.



(Tarkempaa tietoa tutkimuksittain ko. linkin alta...)







Ja vielä lisää :o) (hyviä kirjavinkkejä ym...)

http://www.babyidea.fi/nukkumisesta/





Ja vieläkin

http://www.imetystukilista.net/faq/uni.php



Nuo kuvailemanne (anteeksi, en pysty muistamaan nimimerkkejä) isät tuntuvat olevan lähinnä mustasukkaisia pikkupoikia eivätkä isiä. Tosiasia on, että vauvan syntyminen muuttaa elämää ja se voi tulla toisille tuoreille isille suurenakin järkytyksenä, mutta suorastaan järkyttyneenä luin miestenne toimitatavoista. Jos alle vuoden ikäisen VAUVAN pitäisi syödä siististi, olla hiljaa jne jne niin aika kohtuuttomia ovat vaatimukset. Minun järkkymätön mielipiteeni on, että vauvan hätään (= itkuun) on vastattava ja on suunnilleen henkistä pahoinpitelyä ja vauvan laiminlyöntiä jättää vauva yksin hädissään itkemään. Jos isä voi olla niin kylmä, että jättää avuttoman lapsen yksin hätänsä kanssa niin mitä tulevaisuudessa kun uhmaikäinen kiukuttelee ja tosissaan kokeilee rajojaan? Tai lapsi vahingossa kaataa esim. mehulasin tai sotkee ruoalla ruokapöydässä? Ehkä kovaa tekstiä, mutta miettikää ja keskustelkaa vakavasti asioista.

Mammelix: en saanut ekaa linkkiäsi toimimaan.



Keskustelun suhteen ei mitään edistystä =( Mies on jo syöttänyt poikaa pari kertaa (laitoin pojan syöttötuoliin, ruuan valmiiksi lautaselle ja sanoin miehelle: " syötä" ja lähdin itse vessaan....). No mieshän syötti ja valitti kyllä kun poika ei osaa kääntää päätään syöttäjää kohtaan vaan pyörii syöttötuolissa ja katselee kaikkea kiiinnostavaa ja välillä laittaa kädet suuhun ja sen jälkeen hieroo silmiään ja sitten taputtelee pöytää sottasilla käsillä jne... Ottaa miehelle aika koville, kun poika sotkee. Mies sitten kutsuukin poikaa tuhrutaunoksi ja sottapytyksi jne...



Viimeyö nukuttiin pojan kanssa taas patjalla. Yö meni tissistä syödessä (varmaan 5 kertaa), tosin johtui pitkälti siitä kun eilen poika oksensi ja meni ruokailut aika sekaisin. Annoin raakaa omenaa todella vähän ja samantien oksensi tosi rajusti (en tiedä mitä tapahtui). Täytyy kokeilla tänään uudestaan (pistää poika miehen syliin istumaan, jos vaikka oksentaa ;) ). Toivottavasti ei ole allergiaa, kun pikkuveli oli pienempänä allerginen paprikalle ja porkkanalle niin, että jos ruokaan oli pienikin määrä piilotettu niitä niin heti kun ehti nielasta niin oksensi heti kaiken ylös...



Jahas, poika syö videokameraa....



Siivojaan hankkimisesta: Olet ymmärtänyt sitten jotenkin väärin. Olen minimiäitiyspäivärahalla (opiskelija) ja miehen tulot ovat työmäärään nähden pienet. Ei valitettavasti ole nokialla hommissa vaikka välillä ulkomailla reissaakin työjutuissa =(

Sano miehelles että haistaa sitä isoo hätäänsä: Vauva tarttee sua ei se muuten itke,kuten oot huomannu kun nukutte vierekkäin. Miehes selvii ilman sua ja sun tissejä muttei sun lapses.Älä anna sen nuijan käydä pomppimaan sun nenälle: SÄ OLET AINUT KUKA PUOLUSTAA LAPSES OIKEUKSIA TEIDÄN PERHEESSÄ



JA LAPSELLA ON OIKEUS ÄITIIN (ja isään) .ITKU on ainoa ilmaisukeino ja sä olet tunteiden tulkki kun miehelläs ei ole kykyä olla kypsä isä tai edes mies. PIDÄ PUOLESI JA KOETA JAKSAA:)

" Jos isä voi olla niin kylmä, että jättää avuttoman lapsen yksin hätänsä kanssa niin mitä tulevaisuudessa kun uhmaikäinen kiukuttelee ja tosissaan kokeilee rajojaan? Tai lapsi vahingossa kaataa esim. mehulasin tai sotkee ruoalla ruokapöydässä?"





Että meillä ainakin miehen on helpompi olla ja toimia isompien muksujen kanssa jotka jo selvemmin kommunikoivat, mutta hän on itsekin myöntänyt, ettei osaa olla vauvojen kanssa / ymmärrä vauvoja. Ja että vauvan itku on hänestä vaikeaa kuunnella ja hän ei osaa mielestään toimia niin, että saisi sen loppumaan. Vaikka tietää hyvin, että ei ne äitinkään taikatemput aina itkuun toimi.



Meilläkin isukki helposti jättäytyy taka-alalle vauvanhoidossa. Nyt ei kyllä meiltä vauvaa edes löydy talosta, mutta tutulta siis kuulosti osa jutuista.Sen enempää miestäni mollaamatta, huippu isi on, vaikka vielä kolmen muksun jälkeen tuntee olonsa vauvojen kanssa epävarmaksi.



Eli siis luulenpa että joissain tapauksessa saattaa isän suhtautuminen helpottaa/muuttua, kun se vauveli kasvaa.



piipero, kera kolmen " ison" muksun

ongelmia miehensä kanssa vauva-asioissa. Mutta toisaalta ei kovinkaan kiva, että ' meitä' on näin paljon...



Vähän sekavaa tekstiä, mutta ollaan mummulassa, joten kävin koneella vain pikaiseen...



Jos joku keksii toimivan keinon saada mies tajuamaan, että alle 1-vuotias on vielä oikeasti ihan vauva, niin voisi tulla kertomaan...



Illan jatkot!



p.s. silloin tällöin mies suostuu syöttämään poikaa, joten yritän saada miehen syöttämään illalla pojalle iltapuuron ja mustikkaa päälle ;) Tiistaina kun syötiin mustikkapuuroa oli mustikkaa korvienkin takana ja hiuksissa - tosin mies ei tiedä tätä kun ei ollut kotona ;)

En voi edes käsittää mitä koet tällä hetkellä.. Miehesi rankka suhtautuminen on kyllä musta anteeksiantamatonta. Ei lapsi ole mikään kone, jonka pitää toimia siten kuin itse haluaa. Varmasti teillä on ollut hyviäkin hetkiä, mut asiat ovat kärjistyneet aika pahasti. Tuli vaan sellainenkin asia mieleen, että voisiko lapsesi itkeä osittain ihan siitä skismasta ja kireydestä jota teidän vanhempien välillä on? Mä olen ainakin huomannut että poikamme tosiaan aistii, jos meidän vanhempien välillä on erimielisyyksiä. Ja huomaan hänellä turvattomuuden tunteen, joka ilmenee itkuina ja hellyyden kaipuulla.. Huomaan kuinka poikamme iltaisin nauttii saadessaan olla isänsä kanssa kaksin, kun näkee häntä vähemmän. Se läsnäolo on lapsen turvallisuudentunteen kannalta tosi tärkeää! Ja poikamme on nyt yli 4kk.



Kuitenkin toivotan teille parempaa jatkoa ja toivottavasti saatte asiat puhuttua halki ja pääsette yhteisymmärrykseen!

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat