Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Tällaista pienimuotoista gallupia pukkaa :) Eli, kuinka tärkeää sinulle on antaa lapsellesi ns. perinnenimi, tai nimi joka kuuluu jollekin sukulaiselle, isovanhemmalle tms.? Minä ensin ajattelin, että totta kai yksi ensimmäisistä nimistä pitää olla suvusta, mutta pojalle sellaista ei löytynytkään. En halunnut laittaa mitään ei-niin-kaunista nimeä vain sen vuoksi, että se tulee suvusta. Joten poika sai ihan " keksityt" etunimet, tytölle taas toinen nimi saatiin suvusta koska se oli mieluinen.



Mites muilla? Onko sukulaiset " loukkaantuneet" jos tällaista " sukunimeä" ei ollakaan lapselle laitettu? Monille vanhemmille ihmisille se tuntuu olevan kovin tärkeä asia. Ajatuksena se on mielestäni kaunis, mutta ei kuitenkaan aina valitettavasti toteuttamiskelpoinen ellei sukuun ole sattunut omasta mielestä kauniita ja käyttökelpoisia nimiä.

Kommentit (15)

Meillä kaikilla lapsilla 3.nimet ovat suvusta ja minusta se on kiva niin!!



Itselläni on äidin kanssa sama 2.nimi ja muistan jo lapsena ajatelleeni, että jos joskus saan tytön niin myös hänelle tulee se 2.nimeksi.



Samoin muistan ajatelleeni, että jos saan pojan niin hänelle tulee isänsä 2.nimi ja esikoiselle se tulikin 3.nimeksi, vaikka mies aluksi vastusti ajatusta, koska ei ole koskaan liiemmin 2.nimestään tykännyt!



Nyt kuitenkin ollaan molemmat oikein tyytyväisiä lasten nimivalintoihin ja vaikka varmasti olisimme kauniimpiakin nimiä keksineet suvun ulkopuolelta niin mieluummin näin, sillä miehen ja esikon " suvun nimi" on jo ainakin 5.polvella..voi olla pidemmälläkin, muttei olla sitä pidemmälle " selvitetty" !!



Ja minusta siis on kiva jatkaa " sukuperinteitä" ;o)!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

että molemmilla lapsillamme on kolmannet nimet suvusta. Väkisin emme ole niitä laittaneet, mutta kun suvussa on paljon sellaisia nimiä joista pidämme niin miksipä ei :)

Meillä on niin pieni suku, että valinnanvaraa olisi ollut vähän, ja esimerkiksi minulla itsellänikin on ihan " keksityt" nimet. Tosin ehkä voi sanoa, että menee suvussa se, ettei ole pakko antaa nimeä suvusta? Mieheni suvussa taas menee Antero, joka olisi ollut meidän pojan ekan nimen kanssa aika tyhmän kuuloinen.



Toisaalta minulla on hyvin samanlainen kutsumanimi kuin äidilläni, joten ehkä saatan antaa tyttärelleni toiseksi nimeksi (ei kutsumanimeksi) vielä kolmannen samaa sarjaa olevan nimen.

Pienestä asti pidin itsestään selvänä ja jopa ylpeydenaiheena, että jos joskus saan tytön hän saa nimen Johanna. Viiden polven ajan suvussamme vanhin tyttö on ollut toiselta nimeltään Johanna. Nuorempana pikkusiskoni oli jopa hiukan surkeana kun ei itse ollut johanna.

Nyt sitten kun sain sen tytön niin koko nimi oikeastaan ärsytti. Tykkään niin monista nimistä ja moni nimi yhdistelmä meni ohi Johannasta. Välillä ajattelin jo, että pirkale en piittaa koko " perinteestä" ja äitinikin sanoi et älä sitten jatka sitä, he ei siitä suutu. Ajattelin myös sitä miten vaikea tyttöni on sitä aikanaan lopettaa kun on taas yksi polvi enemmän, mutta lopulta kuitenkin päädyimme antamaan Johannan kolmanneksi nimeksi. Ja hyvä näin sillä nimien keksimisen huuman hälvettyä olisi varmaan jäänyt harmittamaan.

Toisen lapsemme la on kuukauden päästä ja hänelle ei tod.näk. tule suvusta nimeä ainakaan jos on tyttö. Poika taas saattaa saada suvunkin nimiä, sielä kun on paljon mieleisiä.

Tulipas pitkä sepustus, mutta siis tämä yksi nimi oli poikkeus, mutta muuten minulle ei ole tärkeää laittaa lapsille suvusta nimiä. Ja luulen että sukukin olisi enemmän yllättynyt jos nimi sieltä tulisi kuin, että ei tule.

..sukunimen meinaan:)

Etunimet tulee muualta.

Itselläni on toisena nimenä nimi, joka on ollut äidilleni se tosi-ihana-nimi ja jonka hän ehdottomasti halusi tyttärelleen antaa jo lapsuudesta asti. Nimi tuntuu minulle siksi paljon arvokkaammalle. Olen paljon iloisempi siitä, kun nimestä mikä tulisi jostain edesmenneeltä isotädiltä vain siksi, että semmoinen jostain suvunkirjoista löytyi. Eriasia jos nimen haltija olisi ollut perheelle tai sen jollekin jäsenelle erityisen tärkeä.

Omalle tyttärelleni olin suunnitellut antavani tämän samaisen nimen sekä siihen hyvin yhteensopivan kummankin vanhemman suvussa kulkevan nimen (kaikilla nyt elävillä se on toisena nimenä) , mutta kun nimenanto oli ajankohtaista, niin löytyikin nimi mikä ' kolahti' sen tarkoituksen ja kauneuden tähden ja olen todella iloinen, että annoimekin sen. Nyt voin samalla lailla kertoa kuinka tärkeänä pidin saada antaa juuri tuon nimen hänelle :)

miksi lapsen nimen pitäisi tulla suvusta.

Hän on uusi ihminen, joka toki kuuluu vanhaan sukuun jonka perimää kantaa. Uudelle ihmiselle tahdon antaa uuden nimen vaikka ei sekään haittaa jos jollain sukulaisella on/on ollut sama nimi =)

Mutta jos tytön joskus saan, niin ehdottomasti tahdon oman mummoni nimen (ensimmäisen tai toisen) saada osaksi tyttäreni nimeä.

Toki muutenkin, jos nimet vain sointuvat keskenään, on mun ja miehen lähipiirissä monta kaunista sekä tytön että pojan nimeä joita olis kiva edes jotain saada omalle lapselle jatkettua..





glemei

..ettei poikamme nimi ollutkaan mieheni paapan nimi. Sai paapan toisen nimen Salomo kolmanneksi nimekseen mutta se ei riittänyt..

Harmittaa tuollainen, aivan kuin emme saisi itse päättää lastemme nimiä. Kun kuitenkin annoimme suvusta tulleen nimen.

Minun pappani taas olisi kääntynyt haudassaan jos tietäisi että poikamme toiseksi nimeksi tuli Herman, hänen toinen nimensä :) Pappa kun ei koskaan pitänyt tuosta Herman nimestä..


Kun kerran sattui suvussa olemaan erittäin hyvät nimet.



Esikoinen Senni Ilona, sai kutsumanimensä (ensimmäisen etunimensä) isänsä isotädin mukaan. Kaunis nimi ja isotäti oli miehelleni hyvin tärkeä aikanaan. Toisen nimen " keksimme" , siis ihan kalenterin nimistä valittiin.



Kuopus sattui olemaan poika, Onni Mikael, ja hänelle annoimme isäni toisen nimen toiseksi nimeksi. Olen kautta aikain ollut sitä mieltä, että jos minulla joskus on poika, saa hän toiseksi nimekseen isäni toisen nimen. Kutsumanimen pojalle arvoimme. Tai siis meillä oli viisi ehdokasta, joista mieheni loppujen lopuksi valitsi nimen.


Meiltäpä löytyy suvusta valtavasti minun korvaani kauniita nimiä!! :o) Esim. Antti, Eva, Anna, Martti, Helena, Timo, Elina, Laura, Tuomas, Alexander, Elisabeth, Alexandra, Elliida, Bruno... Joten on hyvinkin todennäköistä, että sieltä lapselle nimi löytyy. Minullahan ei ole vielä lapsia, eikä niille isääkään " katsottuna" ja voipi olla, että jos/kun sellainen löytyy, hän ei olekaan suomalainen. Tällöin täytyy tietysti ottaa hänen sukunsa ja kielensä huomioon myös. Jos isän nimi sen " sallii" (siis jos sopii siihen, eikä tulee liian hassu yhdistelmä), haluaisin ainakin jatkaa suvussamme kulkevaa " isäntytär" ja " isänpoika" -tapaa kolmantena nimenä (esim. Laurinpoika, Laurintytär), se olisi minulle tärkeää :o)

Mulle on ollut ihan alusta asti, siis ihan pikkutytöstä asti selvää, että kaikkien lasten toiset nimet tulee suvusta. Meillä lapsilla siis kaksi nimeä, joista eka on kutsumanimi ja valittu vaan siksi, että miellyttää ja toinen nimi tulee sitten suvusta.



Vaan kuinkas kävikään! Esikoiselle toinen nimi löytyi helposti suvusta, mutta kuopukselle ei sitten millään. Siihen katkesi sen periaatteen toteuttaminen sitten... Kuopuksen toinen nimi valittiin sitten vaan sointumaan etunimeen...



Jos meille joskus tulee vielä lapsia, niin kyllä kai me ensin yritetään etsiä suvusta sopivaa toista nimeä, mutta jollei löydy, niin ei väkisin.

Omassa suvussani on todella paljon käytössä suvun nimiä, omat molemmat nimetkin löytyy suvusta. Aina olen tykännyt tästä periaatteesta. Vannoin, että lapsilleni teen myös nimet suvun nimistä.



Nyt yhden lapsen äitinä, pojalla etunimi on keksitty ja toisena nimenä isänsä toinen nimi. Mun mielestä ihan ok, että edes toinen on jatkoa suvusta.



Mutta, mutta mun suku suuttui hieman, että nimiä ei ollut otettu minun suvustani vaan avokin.

mutta jotkut sukulaisemme loukkaantuivat kun luulivat esikoisemme toisen nimen annetun siksi etta se oli yhden iso-iso-aideista toinen nimi (ts. loukkaantuivat koska se ei ollutkaan heidan sukuhaarastaan); halusivat sitten valttamatta mm. vaittaa etta se kirjoitetaan toisella tavalla... (tiedan, outoa porukkaa, onneksi eivat minun verisukulaisiani...). me emme edes tienneet etta nimea oli suvussa, meista se oli vain kaunis. kakkoselle tulee myos toiseksi nimeksi suvussa oleva nimi, ei kuitenkaan sen takia etta se on suvussa vaan siksi etta jalleen tykkaamme siita eniten (nyt olemme tosin tietoisia siita etta senkin niminen sukulainen on ollut). saapa nahda minkalaista kadenvaantoa siita seuraa. minun mielestani vastenmielista yleensakin kun sukulaiset puuttuvat nimeen, tavalla tai toisella.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat