Vierailija

Täällä kun aina tätä vatvotaan, niin kertokaa omia kokemuksia!



Itse menin 1 vuotiaana pph:lle, jossa oli samanikäinen tyttö, joka kuritti minua. En usko, että tuosta mitään suurempia haittoja on tullut elämään, paitsi että vein oman lapseni päiväkotiin.

Kommentit (21)

Menin tarhaan neljävuotiaana, jota ennen olin ollut sekä kotihoidossa että kotona hoitaja.

Lapsena pidin paljon tarhassa olemisestä, tädit tekivät minulle vaikutelman, jossa kuvittelin olevani heidän mielestään se kaikista ihanin lapsi tarhassa. Uskon kyllä että kaikki lapset tunsivat näin -- olen jälkeenpäin ihmetellyt miten he sen tekivät. Vieläkin kun muistelen ihanaa päiväkotiamme minulle tulee hyvä mieli. Siitä huolimatta omat lapsemme eivät ole päiväkodissa, vaan meillä on kotona hoitaja. Mutta aion laittaa lapsemme päiväkotiin neljä vuotiaana ja toivon heille samanlaista tunnetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olin ujo lapsi ja en saanut kavereita - aina olin yksin. Lisäksi mulla oli silmälasit ja siitä mua kiusattiin.



Ruoka oli aina pakko syödä, vaikka oli kuinka pahaa. Kamalaa, miten pakotetaan lasta syömään...



Tytöjen vessen lukko oli rikki ja aina sai pelätä, että pojat tulee kurkkimaan... Miksiköhän lukkoa ei koskaan korjattu? Istuin aina pöntöllä sydän hakkasi varmaan 150

mutta sen muistan, että hoitajalla oli oma tytär, joka raapi kasvoni verille. Välillä antoi minulle myös jotain tavaroita, jotka luulin saaneeni, hoitaja sitten suurinpiirtein syytti minua varkaaksi

ja aluksi mulla oli aivan ihana hoitaja <3. Muistaakseni ikävuodet 3-5 v. olin pph:lla, joka oli aivan kamala. En jaksa nyt kerrata asioita, mutta jäi todellakin traumat ja olen niitä nyt aikuisena purkanut psykologilla. Tämä kyseinen noita-akka asuu vieläkin vanhempieni naapurustossa enkä siis ole vieläkään päässyt hänestä täysin eroon. Mulle tuli kaikki klassiset jutut: nukuin tekounta aamulla, ettei olisi tarvinnut mennä hoitoon ja aloin kastelemaan alleni sekä yöllä että päivällä. Vanhempani ajattelivat vain naapurisuhteita ja niin hoito vaan jatkui ja jatkui. Olen vihainen myös vanhemmilleni.



Viimeisenä vuonna pääsin päiväkotiin. Tosin sielläkin kiusattiin (kuten myös koulussa), mutta nyt jälkeenpäin olen tajunnut sen johtuvan juuri siitä, että tuo pph-kokemus muutti minut araksi ja vastaanottavaiseksi kaikkeen paskaan.

siitä on jäänyt pieni trauma. Toisella pph:lla muut lapset kiusasivat pikkuveljeäni joka oli vasta vauva :(( että sellasta. Itse en aijo ikinä viedä poikaani pph:lle. Varmasti on hyviäkin hoitajia, mutta mistä kukaan tietää millainen se pph on oikeasti kun ei ole muita aikuisia.

Tarhasta on vain hyviä muistoja :)

Ulkona, koulumatkalla, heillä kotona. Pelkäsin tätä jätkää eikä hänen äitinsä (hoitotätini) tehnyt mitään estääkseen häntä. En muistaakseni ollut siinä hoitopaikassa kovin kauaa..

sitä, miten heitä pakotettiin syömään kaikkia ruokia. Varsinkin yksi kaverini oli lapsena todella nirso, ja hänelle tuntuu jääneen trauma. Joutui syömään myös kerran oksentamaansa ruokaa, eli kuri oli kova tuolloin 80-luvulla. En tiedä, tekevätkö sitä nykyään. Muuten ovat tykänneet päiväkodista. Eräskin myöhemmin kovasti koulukiusattu tyttö sanoi, että päiväkoti-ikä oli hänen lapsuutensa parasta aikaa, kun kenellekään ei vielä tullut mieleen kiusata häntä... :/



Mä en ole ikinä ollut hoidossa, enkä siitä ole traumaa saanut. :) Joskus lapsena oli tylsää, varsinkin kun paras kaverini meni kouluun ennen mua, mutta mitäpä tuosta.



Oma lapsi on tällä hetkellä päiväkodissa, mutta kunhan valmistun, otan hänet taas kotihoitoon. Oma hoito on siitä hyvä, että sen laadusta voi ainakin mennä takuuseen. :)

Tarhassa minut pakotettiin syömään toisten kanssa aamupalaa, vaikka olin juuri syönyt kotona aamupalan. äitini sanoi asiasta tarhassa, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. jouduin silti istumaan joka ikinen aamu pari tuntia pakkosyötössä.



Lopulta minut laitettiin kehitysvammaisten kanssa samaan ryhmään, koska minussahan täytyi olla jotain vikaa kun en suostunut syömään aamuisin tarhan ruokia. tätini tuli hakemaan minua yhtenä päivänä tarhasta ja ihmetteli miksi vaatteeni ja tavarani olivat " vammaisten talossa" (kehityshäiriöisillä oli siis ihan oma rakennus). Sai tarhan johtajatar kuulla kunniansa kun tämä siirtoni selvisi äidilleni.



Toinen trauma liittyi myös syömiseen. Äitini ei voinut ottaa vapaata töistä ja olin kipeänä, joten hän palkkasi kotihoitajan tuoksi ajaksi. Hoitajalle painotettiin, että olen syönyt aamupalan jo ennen hänen tuloaan. Siitä huolimatta jouduin hänenkin kanssaan istumaan väkisin syömässä sitä toista aamupalaa monta tuntia. Ja kun olin jo tietenkin ihan täynnä enkä jaksanut syödä niin tämä " hoitaja" otti minua niin lujaa käsivarresta kiinni kuin sai, niin että hänen kyntensä menivät läpi ihostani ja syötti väkisin ruoan loppuun asti. Sai tämäkin täti kuulla kunniansa kun äiti tuli kotiin töistä ja näki käteni. Täti yritti olla mielinkielin, eikä keksinyt selitystä jäljille vaan joutui lopulta myöntämään tekonsa. Eipä ole sen jälkeen minulle hankittu kotihoitajaa vaan äiti on sitten pitänyt palkatonta vapaata jos olen ollut kipeänä, eikä ole saanut palkallista vapaata hoitoani varten.

mutta siitä, että nimenomaan en ole ollut hoidossa.

kun menin kouluun, kaikki tunsivat toisensa tarhasta ja minä jäin ulkopuolelle, enkä edes osannut leikkiä heidän kanssaan kun olin nähnyt niin vähän lapsia :( ja sitä jatkui koko peruskoulun, kiitos äiti elämäni pilaamisesta!

Minulla oli lapsena kolme eri pph:ta, jonkin aikaa hoitaja kotona, ja jonkin aikaa olin päiväkodissa.



Pph:ista yksi oli mukava ja kiva ihminen, joka tykkäsi olla ja tehdä lasten kanssa. Hänen luotaan muistot ovat mukavat, ja siellä olinkin monta vuotta. Ne ikävätkin muistot ihan tavallisia lapsuuden kinasteluja sun muita.



Kaksi olivat suoraan sanoen karmeita ihmisiä, joiden vastuulle en ikinä maailmassa voisi omaa lastani antaa.



Toinen heistä piti meitä lapsia yhdessä huoneessa. Muualle asunnossa ei saanut mennä, ettei tullut sotkua. Ulkona ei juuri käyty, koska kerrostalossaan ei ollut pihaa. Hoitaja oli aina vihainen jostakin, mitään ei koskaan saanut tehdä, istutti piiitkiä aikoja (ainakin lapsesta siltä tuntui) nurkassa, naama nurkkaa vasten, niin ettei saanut puhua tai itkeä tai liikkua... Oikeasti sain tuosta paikasta kai jotain traumoja, koska siellä ollessani aloin kuulemma heijata itseäni ja imeä peukaloa ja saada öisiä kauhukohtauksia ja vanhempani sitten sen takia ottivat minut sieltä pois ja hommasivat joksikin aikaa hoitajan kotiin. Muistan, että en pitänyt hoitajastani erityisesti, mutta oli kyllä ihan normaali nuorehko nainen/tyttö.



Toinen kamala pph taas ei muistaakseni koskaan ollut missään nähtävissä... Siis en muista, että päivän mittaan olisimme olleet juuri missään tekemisissä tuon naisen kanssa. Hänellä oli itsellään tytär, joka oli vähän minua vanhempi, joka mm. hakkasi kengällä päähän ja kiusasi ja pompotti minkä ehti niin minua kuin nuorempiakin hoitolapsia, eikä äitinsä koskaan puuttunut asiaan mitenkään. Tuossakaan paikassa perheen lasten leluihin ei saanut koskea, mutta siellä oli sentään iso piha, jossa muistan ihan kivojakin leikkejä. Tämä pph teki muuten ainakin joskus kahta erilaista ruokaa: omalle perheelle yhtä ja hoitolapsille toista. Muistan joskus, että esim. omille lapsilleen saattoi antaa ruoalla perunamuusia, mutta meille hoitolapsille ei (ja siis muistan sen, koska perunamuusi oli mun herkkua pienenä ja tuo siis tuntui niin epäreilulta). Hän myös pakotti makaamaan sängyssä hiljaa sen aikaa, kun pienemmät hoitolapset nukkuivat päiväunet, vaikka olin tuolla ollessani jo siis melkeinpä eskari-ikäinen.

kylläpä häpeän puna nousee kasvoille kun mollataan perhepäivähoitajia, ja on jäänyt sellaset traumat ettei ikinä aio viedä omiaan perhepäivähoitajille. Tosi harmillista että nykyään tosiaan on sellanen kuva perhepäivähoitajista, ja mua toisinaan nolottaa olla hoitotäti, kun ihmisillä on niin negatiivinen kuva. Mutta ylpeä olen siitä että tiedän että hoidan lapset hyvin ja rakastan heidän kanssaan touhuamista. Ja jos jotain sattuisi, en kokisi siitä syyllisyyttä, koska tiedän olevani äärimmäisen vastuullinen ja olisin tehnyt parhaani. Ensiapukurssi pitäisi kyllä uusia. Piti nyt vähän puolustautua..

Piti aina nukkua tietty aika päiväunia, eikä huoneesta saanut tulla aiemmin ulos, muuten tuli piiskaa. Usein heräsin siihen, että minulla oli kova pissahätä - en uskaltanut tulla ulos ja pissa meni housuun ja taas tuli piiskaa. Ja vanhempien edessä täti oli niin hempeää, niin hempeää, että!

Äitini ihmetteli asiaa päiväkodissa, mutta sieltä oli vastattu, että normaalia lasten välistä kiistelyä. Äitini kun oli yhden lapsen äiti, hän ei voinut tietää kuinka lapset keskenään toimivat. Äitini oli tosi arka ' teiniäiti' , eikä uskaltanut sanoa asiaan mitään. Hän ajatteli, että oikeassahän hoitajat olivat, ei hänellä ollut tietoa lasten keskinäisistä toimista.

Vasta kun eräänä päivänä kaikki vaatteeni olivat märät äiti alkoi vaatia tarkempia selityksiä asiasta. Sinä päivänä isommat lapset olivat kiusanneet minua vessassa; päätäni oli uitettu vessanpöntössä ja kaikki ulkovaatteeni tungettu pönttöön.

Itse en tästä mitään muista. Uskon äidilleni jääneen suuremmat traumat kuin itselleni. Tämän tapauksen jälkeen minut otettiin pois päiväkodista ja kummitätini hoiti minua siitä lähtien.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat