Vierailija

Onko itsekästä olla menemättä siinä tapauksessa, että itselle se tuntuu aivan mahdottoman ahdistavalta jo ajatuksenakin? Kyseessä on lähisukulainen, ei kuitenkaan ihan omasta perheestä. Itsellä on kokoajan semmoinen olo, että kun se hetki koittaa en siihen pysty. Ja vielä se, että pitäisi lapsetkin ottaa mukaan siihen tilanteeseen kun itse romahtaa jne...



Tietysti kohteliasta se olisi, mutta onko itsensä suojelu sallittua? Minun pitäisi myös mennä katsomaan tätä ihmistä sairaalaan viimeisen kerran, mutta tuntuu etten pysty siihenkään... Haluan vaan ne hyvät muistot, enkä sitä mitä hän nyt on.

Sivut

Kommentit (43)

En vaan pystynyt. Oli sen verran iso shokki ja hautajaiset monen tunnin ajomatkan päässä. Soitin omaisille kyllä.



Haudalla kävin noin vuosi hautajaisten jälkeen sekä omaisia tapaamassa. Kuollut henkilö oli siis ainoa läheinen siitä perheestä, muiden kanssa en ollut koskaan juuri tekemisissä ollut.



Tee niin kuin parhaaksi näet ja koet. Mieti toki omaisia, oletko heille läheinen. Jos olet yhtään niin mene.

Oletteko koskaan haudanneet itsellenne tärkeää ja rakasta ihmistä?

Ensinnäkin neuvoisin menemään jo sairaalaan katsomaan sairasta ihmistä, jos ihminen on sinulle tärkeä et ikinä anna itsellesi anteeksi sitä ettet mennyt. Sinä et elä kuoleman kanssa kuin sen hetken, kun lähdet jää kuolema ystäväsi luokse. Kuollutta ihimistä ei ole pakko mennä katsomaan, mutta sekin auttaa omassa surutyössä. Kuollut ihminen ei ole ruma tai etova, vaan kuin nukkuva ihminen. Hautajaiset ovat myös mielestäni todella tärkeät. Tietenkin jos kysymyksessä on ihminen jota et tunne hyvin voi hautajaisiin menoa miettiä. Mutta tässäkin tapauksessa miettisin ensin omaisia, he tarvitsevat kaiken tuen jonka saavat tuona hyvin raskaana päivänä. Jos kuollut ihminen on sinulle vähääkään rakas tai joku omaisista, niin menisin paikalle, koska niin ystävät tekevät.



Itse hautasin lapseni muutama vuosi sitten. Hänen näkemisensä ja pukemisensa kuoleman jälkeen oli hyvin terapeuttista, sain koskettaa vielä viimeisen kerran. Hautajaispäivä oli aivan hirveä, enkä olisi selvinnyt siitä ilman kaikkia niitä ystäviäni jotka tulivat paikalle, vaikka tilanne oli varmasti myös heille vaikea. He tulivat tukemaan meitä omaisia, koska kaikki eivät edes ehtineet nähdä lastamme. En pysty käsittämään niitä ihmisiä jotka ajattelevat etteivät mene kun on niin rankkaa, se on huono tekosyy. Oletteko koskaan ajatelleet kuinka rankka tuo hetki on omaisille tai se että he elävät kuoleman kanssa lopun elämänsä? Kun rakas ihminen viedään sinulta sinä haluat ihmisten tukea, et heidän vetäytymistään mitä kummallisimmilla tekosyillä. Mutta tässä kohtaa se ystävyys punnitaan ja ne jotka eivät ole vierelläsi tällaisella hetkellä, eivät koskaan siinä olleetkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lainaus:

myöhäistä on polttaa kynttilää kun hautakumpu umpeen luotu on....Ihmisiä pitää muistaa HEIDÄN ELÄESSÄÄN. Minä sitä mieltä, eli ei ole pakko mennä.



Kunpa kaikki ne kauniit sanat mitä lausutaan hautajaisiaa, sanottaisiin ihmiselle tämän eläessä

"Mietipä sitä sitten, kun joku todella sulle rakas kuolee(mies, lapsi)



eikä hautajaisiin tule ketään, koska he kaikki haluavat surra rauhassa, eikä siten halua antaa sulle tukeaan. Siinä vaiheessa tulet huomaamaan asian tärkeyden."

kärjistäen laajoilta ihmismassoilta, varsinkaan niiltä, jotka kokevat tulleensa pelkästään velvollisuudentunnosta. Siinä tilanteessa surun keskellä tuskin lähiomaiset jaksavat ajatella, että se ja se ei tullut, ei se välitä. Kyllä omat fiilikset on siinä päällimmäisenä eikä se ketä on paikalla. Toisekseen ihmiset surevat eri tavalla. Toiset tarvitsevat surussaan hautajaiset, toiset eivät.

vieraantuneita elämästä. Kuolema on osa elämää, ei sitä voi kukaan paeta. Ei ihme, että näitä hermoheikkoja sikiää lisää, kun negatiiviset tuntee piilotetaan. Ei kestetä mitään vastoinkäymisiä.

Terve ihminen, lapsi tai aikuinen, ei kuole suruun. On vain hyväksi oppia luopumaan.

Pakko-jutut tulee ihmisten omista käsityksistä mitä "pitää" tehdä. Toinen ei halua hautajaisia eikä surijoita laisinkaan, toisen mielestä kaikkien on pakko osallistua hautajaisiin.



[iJa teille, jotka vastuttatte kaikkia pakkoja, lukekaa otsikko. Ja miettikää, että ehkä joku sinua ja minua viisaampi on miettinyt vuosisatojen kuluessa näitä 'pakko' juttuja ja todennut, että ne ovat meille ihmisille todella tärkeitä asioita. Me ei ehkä vielä sitä ymmärretä, mutta ikää ja ymmärrystä kun tulee lisää, niin tajuamme mitkä asiat ihmisen elämässä todella ovat tärkeitä. Ne ovat monesti näitä 'pakko' juttuja!

[/quote]

Mutta en henkilökohtaisesti ymmärrä ihmistä, joka jättää käymättä viimeisen kerran jonkun luona tai hautajaisissa, koska se on niin vaikeaa!!



Siis onko elämä tarkoitettu helpoksi? Teettekö elämässä aina vaan helpot asiat??



Mielestäni ei ole suurempaa palvelua toista ihmistä kohtaan kuin näyttää, että välittää hänestä ja käy hänen luonaan viimeistä kertaa! Se on kuitenkin vain yksi muisto muiden joukossa ja hyvä muistutus itse kullekin, että elämässä tulee myös niitä vaikeita aikoja/hetkiä vastaan. Ei ole auvoista aina tämä elämä.



Jos ihminen on ollut sinulle tärkeä, niin osallistuisin tietysti hautajaisiin. Mieti omalta kohdalta, miltä tuntuisi jos sinun hautajaisissasi ei olisi kuin pappi paikalla. Kukaan sinulle tärkeä ihminen ei olisi vaivautunut paikalle, koska hautajaiset ovat niin vaikeita. Hautajaisissa näet myös, että et ole yksin surusi kanssa. Moni muukin suree vainajaa. Samalla voit tehdä vainajalle viimeisen palveluksen, auttaa omaisia surussaan. (Toki toivottavasti muistat heitä myös hautajaisten jälkeen...)



Ja teille, jotka vastuttatte kaikkia pakkoja, lukekaa otsikko. Ja miettikää, että ehkä joku sinua ja minua viisaampi on miettinyt vuosisatojen kuluessa näitä 'pakko' juttuja ja todennut, että ne ovat meille ihmisille todella tärkeitä asioita. Me ei ehkä vielä sitä ymmärretä, mutta ikää ja ymmärrystä kun tulee lisää, niin tajuamme mitkä asiat ihmisen elämässä todella ovat tärkeitä. Ne ovat monesti näitä 'pakko' juttuja!

Ei siitä, että mennään velvollisuudentunnosta jonkun puolitutuksi jääneen isosedän hautajaisiin tms. Kyllä mun mielestä LÄHEISEN hautajaisiin kuuluu mennä!

Mua itteeni ärsyttää PAKKO. Pakko sitä ja pakko tätä. Ajattelisin asiaa lähinnä vainajan lähimpien kannalta. Oletko heille läheinen? Jos olet, sitten menisin sinuna (surun jakaminen helpottaa). Mut jos et ole, voit ajatella asiaa MYÖS itsesi kannalta.



Jokainen tosiaan suree omalla tavallaan. Toiset puhuu siitä, toiset ei. Toiset itkee joka paikassa, toiset salaa yksinään. Toiset käyvät haudoilla, toiset muistelevat läheisten kesken tai itsekseen. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa surra ei ole.



Itse olin velvollisuudesta mieheni mummon hautajaisissa. Oli hippasen ulkopuolinen olo, kun olin tavannut vainajan vain pari kertaa. Ja muu sukukin oli vielä aika vierasta. Mutta kohteliaisuuttani sinne menin.



Ystäväni hautajaisissa olin ja itkin itkin itkin itkin.... Muistotilaisuus auttoi suremisen alkuun. Itkua riitti tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta loppui aikanaan. Jos en olisi ollut hänen muistotilaisuudessaan, en tiedä missä vaiheessa sureminen olisi alkanut.



Muistotilaisuus on siis MYÖS surutyön alku ja voi helpottaa surutyön alkamista.



Nii, ja jotta saataisiin vielä yksi näkökulma hautajaisiin.....

- kuulinpa eräissä hautajaisissa seuraavan lauseen: "nää minusta kivoja tilaisuuksia, kun näissä tapaa aina paljon sukulaisia ja ystäviä"



Että todella monella tavalla voi asiasta ajatella. (Ja pukeutuminenhan on sitten oma juttunsa erikseen, siinäkin on niin monta tapaa ajatella... - musta - kokomusta - minihame sopiva - minihame ei sopiva - vaatteilla ei surra - talvitakkikin pitää ostaa uusi ja musta - aikaisemmin ostettu tummasävyinen talvitakki käy -



Ole siinä sitten mieliksi....



SINÄKIN olet tärkeä!

Ja tärkeintä on mennä katsomaan, jos ovat vielä hengissä. Siis esim. sairaalassa. Yleensä tuollainen on niin pieni aika ihmisen elämässä, että on jo ihan älytöntä olla menemättä.

Myös kuolema ja suru kuuluu ihmisen elämään. Myös lapsille on näitä tärkeää opettaa. Meillä ainakin mummon hautajaisissa itkettiin vaarista lähtien, ja mun mielestä tekee lapsille vaan hyvää nähdä, että on okei surra, eikä suruun kuole.

Älkää kasvattako lapsia missään pumpulissa.

Sairaalassa sinulla on kuitenkin viimeinen mahdollisuus tavata kyseinen ihminen, tärkeä asia itsellesi jälkeenpäin ja myös viimeinen asia millä on merkitystä vainajalle.



Hautajaiset ovat kuitenkin eri asia, vainaja on silloin jo poissa ja tuo tilaisuus on jäljellejääneille. Olen itse ollut hautaamassa todella läheistä, yllättäin kuollutta nuorta omaistani, enkä pitänyt siinä surussani ja järkytyksessäni oleellisimpana sitä ketkä osallistuivat hautajaisiin vaan sitä ketkä olisvat todellisuudessa läsnä surussani joka ei todellakaan päättynyt tuohon päivään. Suoraansanottuna lähinnä raivostutti jälkeenpäin nämä jotka pitivät hautajaisiin osallistumista velvollisuutena ja itseään hyväntekijöinä kun hoitivat tämän velvollisuuden kotiin, arvostellen samalla niitä jotka -kukin omista syistään- jättivät saapumatta paikalle.



En tiedä sinun ja vainajan suhdetta enkä suhdettasi vainajan vanhempiin, sisaruksiin, lapsiin... Oman ja vainajan välisen suhteen pystyy hoitamaan muutenkin. Eri asia sitten jos myös vainajan läheisimmät ovat sinulle rakkaita ja tärkeitä, silloin pystyt olemaan hautajaisissa heidän tukenaan ja saada itsekin tukea suruusi. Tuolloinkin näkisin sen lähtevän halustasi olla heidän rinnallaan tuo hetki, ei velvollisuudesta. Minullakin on pari todellista ystävää jotka eivät päässeet hautajaisiin osallistumaan erinäisistä syistä ja ovat todella olleet tukenani kaiken aikaa, myös hautajaispäivänä muuta kautta. Sitten on paljon ihmisiä jotka osallistuivat hautajaisiin, mutta keneltä en ole koskaan saanut mitään tukea tuskassani. Pahimmillaan vain kiitollisuudenvelan heidän hyvästä työstään.



Mieti kuitenkin ihmeessä mitä hautajaiset sinulle itsellesi merkitsevät ja mistä jäät paitsi jos jätät ne väliin. Parhaimmillaan niistä tulisi sinulle koskettava, kipeä ja kaunis muisto mikä voisi todella auttaa omaa surutyötäsi ja samalla voisit kokeaq olleesi tukena toisille. Hautajaisten väliinjättäminen voi taas kaduttaa jälkeenpäin.

Saisitko lapset siksi aikaa hoitoon vai voisiko mies huolehtia? Mun läheinen kuoli ja meidän lapsi (silloin 1v.) oli mukana hautajaisissa ja mies huolehti siunauksen ajana lapsesta. Kaikki potentiaaliset hoitajat oli myös hautajaisissa ja ventovierasta en uskaltanut palkata kotiin lapsenvahdiksi ja toisaalta taas pakkohan läheisen hautajaisiin on mennä.



Ei kuolemaa voi tuolla tavoin paeta. Tee kuolevalle palvelus ja mene katsomaan häntä vielä sairaalaan, jos itse kuoleva sitä toivoo. Täytyy aikuiselta ihmiseltä se voima löytyä! Olen itse pari kertaa joutunut tapaamaan kuolevaa ja raskaita ne on olleet, mutta kylläs en kestää. Kyyneleethän siinä tulee väkisinkin, jos toinen on kovin heikko, mutta elämää se vain on ja rakkaudesta se on jaksettava.

kehottaa menemään katsomaan kuolevaa sekä hänen hautajaisiin.



Elämään liittyy kuolema se on päätepiste elämälle ja sitä ei voi paeta kukaan loputtomiin.



Monesti on huojentavaa nähdä pian kuoleva ja jättää jäähyväiset jos ei sanoin niin omassa mielessään. Myöhemmin voi katua sitä ettei käynyt katsomassa. Jos potilaan tajunnantaso on jo heikko tai hän on tajuton on toki niin ettei hän ole tietoinen ympärillään tapahtuvasta.



On tietenkin sellaisia henkilöitä joiden henkinen tasapaino on jo muutoin sekaisin, psyykkiset sairaudet yms. niin silloin ymmärrän ettei pysty osallistumaan mihinkään tällaiseen. Normaali perusterve ihminen pystyy kohtamaan kuolevan ja hautajaiset. Muista että surun saa näyttää ja se pitääkin näyttää, se on jotenkin vapauttavaa ja helpottaa kuoleman käsittelyä.



Olen katsonut kaksi vainajaa ja molemmilla kerroilla minulle tuli syvä rauha ja kunnioittava mieli kun hiljennyin heidän arkkunsa ääreen. Kuollut on kuin nukkuva, toki ihonväri on kellertävä.



Arkussa vainaja on ja yleensä arkku on suljettu (poikkeuksena ortodoksit)

siunaustilaisuudessa joten sen kyllä kestää kuka tahansa.



Osallistumalla hautajaisiin kunnioitat lähiomaisten surua.

Sairaalaan voit kyllä jättää menemättä, mutta mieti miltä se kuolevasta tuntuu, ettet mene.



Mä olen kyllä jättänyt lapset muualle hoitoon, kun on ollut erityisen ahdistavat hautajaiset tiedossa (sukulaisen nuori vaimo kuoli onnettomuudessa, perheellä pieniä lapsiakin...).



Nyt ollaan menossa miehen vaarin hautajaisiin ja otan tällä kertaa lapset mukaan, jotta tottuvat myös tuollasiin tilaisuuksiin. Tiedän itse pysyväni nyt rauhallisena, koska vanhuksen kuolema ei tässä tapauksessa ollut miten surullinen asia.

Hyvä sääntö, ja pätee tässäkin. Mieti, miten ajattelisit, jos omaisesi (esim lapsesi tai aviomiehesi) kuolisi ja joutuisit järjestämään hautajaiset. Haluaisitko, että itsellesi tärkeät sukulaiset ja ystävät tulisivat paikalle? Hyväksyisitkö, jos joku jäisi pois siksi, ettei yksinkertaisesti vain halua tulla paikalle?

Älä pelkää sitä.



Olin itse 5-vuotiaana mummoni hautajaisissa. Jossa äitini romahti. Minä olin kirkkaalla lapsen äänellä kysynyt kirkko raikuen, että miksi äiti itkee... Eihän mummolla ole hätää. Ei jäänyt asiasta traumoja ei minulle äidilleni. Monta kertaa ollaan muisteltu mummia ja hautajaisia jälkeen päin.



Oma lapseni oli 3,5 vuotiaana hautajaisissa ja ihan hyvin meni. Tehtiin hätäsuunnitelma, että jos tilanne menee todella pahksi lähden kesken kaiken lapsen kanssa pois. Lapsi 'viihtyi' hyvin. Omaiset ja pappi olivat mielissään, kun oli paikalla pieni lapsi. Se auttoi heitä muistamaan, että elämä jatkuu.. surunkin keskellä.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat